torstai 3. toukokuuta 2012

Kopla esittäytyy


Urheilijajoukkomme on kokenut siviilielämässään kovia ja hairahduksia on sattunut enenevissä määrin itse kullakin. Rekisterimerkintöjä on enemmän rikosten kuin irman puolella. Seuraavassa esitelläänkin länsinaapurista elämäänsä lohtua ja ennen kaikkea turvapaikkaa hakeva kymmenikkö hieman pintaa syvemmältä.

Harteikas, valvontakameran kuvien mukaan 185-190 senttinen Markku on yksi ankea lisä kasvavassa nuorisotyöttömien joukossa. Mies yritti perus optimistina jopa runoilla, mutta jo ensi säkeet – ei tää maailma tuu muuttumaan, suuntaan parempaan, ainakaan – saivat aikaan syytteet plagioinnista.

Pikkurikollisena aina tunnettu Espii yritti isompiin piireihin myymällä hamppuvarastonsa Lordi-aukiolla. Nyt Rollon narkkarit syyttävät miestä huijauksesta kun miehen hamppuproteiini ei laittanutkaan päätä sekaisin.



Kolmantena esitettävän Larryn hyvät tienestit tulivat päätökseensä kun mies jäi kiinni työn tekemisestä pimeänä. Harmaan talouden tärkeä lenkki on nyt tutkintavankeudessa mutta vahvistamattomien tietojen mukaan saapuu Ruotsiin poliisisaattueessa. Aikomuksena lienee karata kolmannen osuuden aikana.

Emppu yritti kyllä rehellistä työtä, mutta epäonnistui hänkin. Puolivalmis professori tutki UKK:n natsikytköksiä liiankin antaumuksella ja siksipä Kekkosen perikunta keplotteli miehelle porttikiellon yliopiston kirjastoon ja arkistoihin. Kirjoitta jäänyt mies on hyvää vauhtia sairastumassa skitsofreniaan.



Näyhä perusti yrityksen kiertääkseen veroja. Veronkierto onnistui mainiosti kunnes selvisi Näyhän yrityksen tulojen jääneen nollaan viimeisten kolmen vuoden aikana. Verottajan mielestä nollatulot ovat turhan vaisut panostuksiin – kuukausittain palaverien vuoksi vietetyt hotelliviikot, työautoksi hankittu kaupunkimaasturi, edustusasunto, satoja yritysmatkoja lentäen aina Thaimaasta Norrköpingiin – verraten.



Viiden ensimmäisen koplan jäsenen osalta osuus on siis jo selvillä. Viisi viimeisintä ja vähäisintä irtolaista saavat järjestyksensä sitten kun tiedetään, koska pahasti alkoholisoitunut Tanka pääsee pois katkolta.

Flash yritti toimintaa rahoittaakseen hakkeroitua Nordean nettipankkiin. Kaikki meni hyvin niin pitkään kunnes hän huomasi kadottaneensa rahat myös omalta tililtään.

Marsun italialais-meksikolainen bordelli sai nolon lopun kun pietarilais-pariisilainen vastaava usutti mafian miehen perään ja sehän ehti jo piestä sutenöörin henkihieveriin Barcelonassa.

Juri jätti peruskoulun kesken. Opettajien lisäksi miestä etsii SA-int koska henkipatto ei saapunut kutsuntoihin.



Oman viimeaikaisten lausuntojen jälkeen hänelle on sadellut tappouhkauksia. Mies aikookin lähiaikoina näkyä julkisuudessa ainoastaan Ruotsista käsin.



Tällaiset ovat lähtökohdat tämänkertaiseen 10milaan, sinne koplamme starttaa takavuosilta tutulla numerolla 111.

1 kommentti: