lauantai 30. heinäkuuta 2011

Dinojalka

fragmentit:
1)arboretum. siperianlehtikuusesta valmistetaan muun muassa puhelinpylväitä, laitureita ja pitkospuita.
2)eri muurahaislajeja on maailmassa noin 12500, suomessa 60.
[muurahaiset ovat vallanneet polun
varon,
jotta en astuisi päälle.]
3)dinosaurusten sukupuuta uhkaa sukupuutto, useat aiemmin eri lajeiksi määritellyt fossiilit ovatkin olleet eri kehitysvaiheissa olevia saman lajin dinosauruksia.
4)olosvaara on osa struven ketjua. piste ei ole maastossa selvä tavalliselle silmälle.
5) veiksel-jääkausi. paljaankallionvaara. jaipaljukka. ahmarova. holoseeni. ancylusjärven rannoilla. maanmuokkausta ajalta ennen koneita [aek.]
6)harakat hyppivät räystäillä ja tekevät frontflippejä. lajityypillinen ominaisuus.
7) huomiotalous. hyttynen vinkuu. niitä on montaa eri lajia, hyttysiä ja vinkuja. parhaan nimi on piinahyttynen. paras on hiljaa.
8)vanhoja metsäpalon jälkiä näkyvissä. kulttuurin muutos. nyt palaa muu.
9)uusille alkuaineille mietitään nimiä. ehdokkaina ainakin newtonium ja darwinium. miksei myös virtanenium.
10)ambitio totuuteen. medikaalista lässynlässyä.
11)kalibroi kokemus. kuuntele kosken ääniä. etsi reitti läpi sen.
12)konstruoi kokonaisuus.
13)arboretum 2. mustakuusi. kotoisin pohjois-amerikasta. suomessa tavataan hopeisena.
14)sopulit vaeltavat ensi vuonna suurella joukolla, jos talvi on luminen ja pakkasta riittää. 70-luvulla viimeksi.
15)kärpänen lyö päätä seinään. jää kakkoseksi.
16)orava kiipeää puuhun vikkelästi. en näe tolppakenkiä.

maanantai 25. heinäkuuta 2011

Best of Pello: sija 99. Leveävaara

Leveävaara lyhyesti. Jos satut juoksemaan/ajamaan autolla/puöräilemään/rullahiihtämään Rovaniemeltä Pellon suuntaan (tai toisin päin, jolloin katseohjeet toisin myös) niin käännä ennen kirkolle ja Kittishäntiin saapumistasi (juuri siinä alamäen alla olevassa notkossa) katseesi etelään ja siellä näkyy tämänkertaisen Best of Pello-sarjamme esiteltävä maasto. Maasto sisältää runsaasti ylitorniolaista kivikkoa, kivikon kanssa vuorottelevaa rikkonaista avokalliota, jyrkkää rinnettä, metsittynyttä hiekkakuoppaa, muutamia pieniä soistumia sekä välillä varsin tiheää lehtoa, välillä varsin tiheää pajukkoa. Karttaa alueelta ei ole, eikä varmaan tulla tekemäänkään, sillä jos naapurissa on sellaisia herkkumaastoja kuin Koppelovaara, Valkeavaara ja Paljaankallionvaara (, joista myöhemmin lisää...) jää tällainen varsin perusmaasto jalkoihin. Kisat Leveävaarassa saattaa jäädä pitämättä edellisessä lauseessa mainitun meriselityksen vuoksi (...jollei sitten pitkä siivu).

sunnuntai 24. heinäkuuta 2011

Olkoon ilman nimeä

Lapin haju, sen tuntee; kuin vanha tuttu vuosien takaa se tulee yllättäen moikkaamaan silloin kun sitä vähiten odotat (tai silloin kun sitä eniten odotat). Sen tervehdys on yhdistelmä mäntykangasta, suopursua ja nuotiosta nousevaa savua. Kun se saavuttaa isoaivojesi kuorikerroksen niin kutsutun hajualueen tunnet olevasi kotona.

perjantai 22. heinäkuuta 2011

Prinipomi paukkuu

Ultrakisat ovat syömiskisoja, joissa on väliin heitetty vaihteluksi hieman liikuntaa. Jotenkin noin kirjoitettiin kieli poskessa (missäs muualla se voisi olla kuin suussa eli siis samalla poskessa vai miten määritellään kielen sijainti, sillä kielihän on kiinni suuontelon pohjassa [myös poski on osa suuta-määritelmä on ongelmallinen, kuten huomaamme…]; tietysti irtileikattu kieli ei välttämättä ole enää poskessa…ja onko poski osa suuta ja jos ei niin mikä sitten on suu…onko poski suun eräs osa, jota ilman kuitenkaan suu ei voisi olla olemassa, toisin sanoen siis poski olisi suun määrittymisessä tärkeä osa, mutta ei sentään ainoa laatuaan ((eli autonominen, tai tietysti pelkkänä poskena se määrittää itsensä poskeksi yksiselitteisesti)) [onhan myös huulet, hampaat, ikenet , suulaki]…jonkinlainen emergentti ominaisuus siis…kuitenkin suu pysyy suuna, vaikka siinä ei olisi kieltä vai onko näin…it’s all about definition…joka tapauksessa kategoriaoppi ja universaalien ongelma vainoavat meitä yhä kuten vainosivat Aristotelesta ja Occamia aiemmin...hyväksymme tällä kertaa fraasin ”kieli poskessa” määritelmänä siitä tilanteesta, kun ihminen yrittää pidätellä hymyään ja onnistuu siinä vain puolittain…) Christopher McDougallin kiistellyssä ”Born To Run”-teoksessa.

Televisiosta tuli ennen muinoin seikkailu-urheilua. Ulkomailla vedettiin viikon kisoja vuoristossa ja merellä, Suomessa Forsmanin Peten suunnittelemilla radoilla uitiin saaresta toiseen ja etsittiin rasteja linnan raunioista. Välillä nukuttiin pyörän selässä, välillä herättiin äkkipysähdyksellä ojasta. Kokista ja sipsejä kului kisan aikana enemmän kuin keskiverto amerikkalaisella nörttikerholla, vaikka aikaa ruoan ahtamiseen kurkusta alas oli promille amerikan ihmeiden harrastukselleen uhraamasta ajasta. Olihan se sairasta, mutta ah niin siistiä kymmenvuotiaan nassikan silmissä. Inhimillisen sietokyvyn rajoilla liikuttiin, Stephen King sai tehdä tilaa. Hohto vaihtui Skibotnin vesiputoukseen, jonka alla on aina yhtä kiehtova hiidenkirnu, mutta siitä ehkä joskus myöhemmin lisää. Ruotsissa melottiin koskia, joissa oli rautaromua ja veri virtasi veden seassa. Storforsen valvotti pitkälle yöhön jylyllään vaikka oli keskitalvi. Koskien reittiselostukset kuluivat käsissä, no rapids kaikui korvissa. Arctic Canoe Race oli hieno tapahtuma: Kilpisluspa, Peerakoski, Lammaskoski, Pättikkä. Piti hankkia maastopyörä ja lumilauta. Vauhtia piti olla. Vähän skeitattiinkin, mutta kun ollie ei ottanut onnistuakseen jäi se. Muutamia vuosia kului ja suunnistusmoskiitto puri persuksiin. Laanilasta se alkoi ja koukkua tarjosi alkuun, mutta jo Tampereen pusikoissa alkoi kulkea. Kartat alkoivat kiinnostaa, kartanteko alkoi kiinnostaa. Talankangas, Vetovaara, Selkävaarankuru, Akajoki, olihan niitä. Etsittiin maastoa ilman ihmisen jälkeä, innoittajana Juukan ässämmien hehkuttelut. Löytyi Ahmarova, löytyi Näläntö. Niistä enemmän jossain vaiheessa. Aikaa kului ja lopulta osallistuttiin seikkailukisaan. Oltiin aloittelijoita, sen huomas. Myöhemmin kartoista ovat alkaneet kummasti kiinnostaa saaret, joet ja kannakset joissa voisi harrastaa coastaleeringia.

Tänään ja huomenna on käynnissä Rokualla Geopark Challenge, jossa Ponsilaisedustusta löytyy niin osallistujien kuin järjestäjienkin puolelta. 

torstai 21. heinäkuuta 2011

Matsutakea etsimässä

Männyntuoksuvalmuska kun tulisi sattumalta vastaan tuola metsässä samoillessa niin net olis kesätyöt sitte siinä. Japanissa haahkan untuva ja sienet ovat paikallisia oravannahkoja ja roskaeuroja.

Tänään kävin muutaman siivun jolkottelemassa, Kittisvaarassa aamulla ja Kylävaarassa illalla; klassikkopäivä siis. Välissä kerkisin käydä kartoittamassa pikku näytepalan tulevien iltarastien maastosta. Mukavasti vihreää väriä saatiin kartalle. Jo etukäteen pitää siis varoittaa näin blogin välityksellä mahdollisesti uhkaavasta tapahtumasta nimeltään Karusprintti 2. (Ainoa, mutta on tietysti se, että kartta ei valmistu ajoissa/koskaan...) Jos termi Karusprintti ei ole tuttu saattaa se johtua siitä, että viimeksi paikalle uskaltautui vain pellolaisen suunnistuksen kerma. Toinen amnesiaa ruokkiva ilmiö saattaa olla ajan kuluminen (hieno termi muuten...) eli se, että Karusprintti (1) järjestettiin jo vuonna 2005, jolloin elettiin vielä aikaa, jolloin talvella oli lunta ja kesällä lämmintä ja muutenkin kaikki meni niiiiin hyvin, että huh huh. Tänä vuonna maasto saattaa olla vielä petollisempi kuin viime kerralla, tosin yhtä suurta todennäköisyyttä kartan ulkopuolelle joutumisesta tuskin on, vaikka mistä sitä tietää. Itsekin, toisen ratamestarin ja kartantekijän ominaisuudessa, onnistuin silloin testijuoksussa juoksemaan kolmoselle apinalaatikon kautta. Joka tapauksessa huomenna pitäisi käydä väkräämässä hieroglyfit aaneloselle ja toivoa, että kukaan tulevaisuuden arkeologi ei käytä elämänsä parhaita vuosia sen tutkimiseen ja merkityssisällön selvittämiseen vuonna 2222.

Teitä on varoitettu!

maanantai 18. heinäkuuta 2011

Kaikki, Tunturitrilogia osa II

Jarkko Martikaisen 9 Teesiä-teoksesta vapaasti lainattua: Hitleristä piti tulla maalari, Stalinista pappi, Idi Aminista soittoniekka ja Ceasescusta filosofi, mutta todellisuus muotoutui perin toiseksi. Vastaisen varalle siis vinkkinä, että vanhempien ei pidä huolestua, jos lapsi haluaa taiteilijaksi...tai urheilijaksi voisin lisätä.

---

Otsikon pöllin Kalifornia-Keken ja Stiletti-Anan muodostaman Jessen debyytin kannesta, ilman huutomerkkiä. Aasinsiltana käytettäköön tässä vaikka sitä, että Jessen esittelemä Katujen Laki saa toivottavasti seurakseen (tai syrjäyttää sen) tässä löpinässä ja itse Tunturisuunnistuksessa Kairojen Lain.

Kaikki, siitä ei jää ulkopuolelle mikään tai jos jää onko sitä todella t o d e l l a t  o d  e  l  l  a?

---

"Löydän itseni aina, kun olen luonnon helmassa", hän toteaa henkistyneenä.

"Suorin tie vie perille lyhyintä reittiä", vastaan edelleen loukkaantuneena, sillä minulle on mahdottomuus löytää sisäistä rauhaa.

"Vauhti sokaisee", hän yrittää väliin.

"Luulen, että katsot asiaa liian pragmaattisesti", totean ja huomaan erheeni, joten korjaan "siis teoreettisesti, piti sanoa".

Keskustelu loppuu siihen. Katson kortit ja huomaan, että onhan tässä vaihtoehtoja.

---

Mietin Tunturiin soittolistaa. Reunaehdoiksi asetin, että orkesterin tai artistin uran huippuhetkien tulee asettua aikajanalla vuosien 1950-1989 väliin, toisin sanoen siis 50-80-luvuille. Syytä tällaiseen rajaukseen en saanut kaivettua tietoisuudestani, joten se jäi Freudin hommiksi selvittää. Toinen ehto oli, että musiikin pitää olla hyvää. Sille oli helpompi löytää perusteet, sillä kuka haluaisi kuunnella roskaa, jos tarjolla on muutakin. Tietysti jos tavoitteena on saada ennen kisaa moodiksi viha kaikkea, erityisesti musiikkipolitiikkaa vastaan niin silloin olen epäonnistunut valinnoissa; mutta se siitä, ei ole niin oleellista. Listaan päätyivät ainakin Little Richard, Etta James, Dusty Springfield, Little Eva, Marlena Shaw, The Animals, Wigwam, Creedence Clearwater Revival, Cream, The Doors, Wire, Rotary Connection, The Jimi Henrix Experience, Kraftwerk, Replacements, John Lennon, The Cramps,  MC5, The Who, Ten Years After, The Police + epähuomiossa 90-luvulta Go Sailor, mutta menköön kuulostaahan se vanhemmalta. Saa sitten nähdä mitä on todellisuus: Beatlesien koko tuotanto vai pelkkä hiljaisuus.

---

Ollaan historiallisilla alueilla. Tämänkertaisen kilpailualueen läpi kulkee legendaarinen vaellusreitti Hetta-Pallas, jo vuodesta 1934. Tunturijono tuntuu jatkuvan ikuisuuteen. Jatkuukohan se? Alue on myös osa Pallas-Yllästunturin kansallispuistoa, ja joka lyö turpiin jokaista joka ei sitä usko, että se on totta se. Hienoilla maisemillaan siis, piti lisätä. Lapin luonto on ainutlaatuinen, vain Lapissa on lappialaista. Kaikki se mitä on on puhdasta kuin merilokki tai pulmunen, joka sattuu myös ovelasti olemaan kansallispuiston tunnus. Kansallispuiston pinta-ala on muuten 1020 neliökilometriä ja se on perustettu kuusi vuotta sitten vuonna 2005. Nämä ovat faktat, jotka toki saattavat aikojen saatossa muuttua, tarkentua tai haipua unohduksiin.

Tähän väliin hieman hikeä. Vuontisjärven eteläpäästä alkaa nousu. Tässä penkassa Lapponiahiihdon toisen päivän Himmelriikin osakilpailu on usein ratkennut. Kari Varis ja maukkasykkeet nousun päällä on suomalaisen hiihdon yksi suurelta yleisöltä huomaamatta jääneistä huippuhetkistä.  Muutenkin kaverin taktinen osaaminen vetää vertoja yhden ammattilaispyöräilytallin koko henkilökunnalle.

Olympiatuli syttyi Pallaksella. Vuosi oli 52. Päivä oli pilvinen, mutta onneksi teknologia ei jätä pinteeseen koskaan. Torniossa, ratamestarin ja apulaiskilpailunjohtajan hoodeilla, tuo keskiyön auringon tuli sitten juontui olympialaiseen serkkuunsa ja suuntasi kohti etelää.

Lappi ja Lanta. Jotain siitäkin piti jorista, mutta sanotaan nyt vaikka, kun en muuta keksi, että ollaan Lapissa.

---

Etukulmasta tuikkaa maalin sisään. Pienestä kulmasta. Pitkällä poikittaisyötöllä pidetään peli vauhdikkaana.

Sama taktiikka täällä?

---

Arto Lappia Lumiputous-runoteoksesta lainaan tähän väliin, kun sopii kovin hyvin; niin ja muotoilu on tietysti minun:

"Vaeltamalla kaikki maisemat ovat ansaittuja - missä oli maja yötä vasten on päivän noustua pelkkää luontoa. Sopuli lähtee kolostaan, kihu huutaa nimeään varpujen yllä - silmille, korvalle, mielelle, kun askellus tuntuu maistuvan."

Kapustarintakin saattaa ilmoittaa olemassaolostaan, jos sinulla ei ole liian kiire.

---

Maiseman kuvailun vaikeus ja problematiikka tulee hyvin ilmi José Saramagon toiseksi viimeiseksi jääneessä kirjassa Elefantin matka, jossa, yrittäessän kuvata Brennerin solaa, hän toteaa, että sanat eivät riitä. Ludwig Wittgensteinia vapaasti lainatakseni siitä mistä ei voi puhua tai kirjoittaa, on vaiettava. Kielifilosofia on mielenkiintoista, mutta siinä päästään harvoin muuhun kuin hämmennykseen ja loputtomalta tuntuviin kiistoihin, joihin ei ole ratkaisua. Siksi tämäkin sepustus on jo etukäteen fatalistisesti tai deterministisesti, miten vain lukija haluaa, tuomittu epäonnistumaan siinä mitä se tavoittelee. Kylmä totuus on, että fyysistä kokemusta korvaa tuskin koskaan mikään keinotekoinen sanahelinä tai verbaalitykitys.

---

Ollaanko sitä muututtu?

Kraftwärkki pelaa. Sori tahattomasta viittauksesta Tuuriin ja siitä, että tarpeeksi hyvälaatuista livevetoa oli vaikea löytää, joten saa kelvata tämä visuaalisesti tylsähkö levyversio tällä kertaa.



---

Ponsi Blues soi: "onhan mukava tehdä tekstiä, suloista, rumaa, pitkää myöskin...ponnekkaina juostaan lujaa, missä myydään uusin Hymy?"

Sivuhistoria-teoksessa Tommi Liimatta pisti eetteriin levyttämättömiä sanoituksia. Edellä mainittu oli vuodelta 1993, jolloin Eritrea itsenäistyi ja siitä kaksi sanaa Zersenay Tadese. Mitenköhän kulkis miehellä Tunturi tai rock n roll?

Lappi, Liimatta & Saramago; hym, kuulostaa ihan lakimiestoimistolta tai folkrockin superkokoonpanolta.

---

Bukowskiharjoitelma eli matka kertaa kaksi eli oliko tarpeeksi? Kuitenkin ilman bukowskimaista angstia ja turhautuneisuutta tai patoutunutta vihaa, jonka voi kaataa paperille vain kaveri, joka on juopotellut, yhtä kuukauden taukoa sairaalassa mahahaavan kourissa ollessa, kuusitoistavuotiaasta kuusikymppiseksi ja päättää kertoa mikä mättää.



        Jalat ei kanna                                                                                    henki ei kule
      viikateheppu vie
                                juon purosta ja kaadun maahan
                    näen tähtiä ja en puhu
                                                                                nyt elokuvista
                                        vaan väsymyksestä
                   jano                                       jano                         hiukka
                                        vettä                       pyydän     sillä omat  on                              juotu aikoja
sitten           lampi kiipii edessäni                        harjujen syleilyssä kuin kaksi koiraa astelisi
                                                                                                     tuolla tiellä näen harhoja sata-
varmasti     takana 6 tuntia
eilen samanmoinen, kuitti, loppu, viimestelty, hoippuu eteenpäin tahdolla, sisulla, tieto,siitä, että
                     kaikki voi muuttua                                   tai ei
                      oma valinta                                        karauttaako rastin ohi                          vai ei
itseä saa                         ainostaan                                                 syyttää
ei muita                                                                                      vai???
                               onneksi tämä on sivistysvaltio ja löydän pois                                   ja ruokaa
ruokaa                                                 vettä                                                  saan ja nukun lopun iltaa
                           ja                huomenna  uudestaan,
                                                                                 eikös                    joo??
                 olihan se kivaa
                                                     ja ei kovin charlesimainen loppu.
                                                                                                            
---

On aika lopettaa vatvominen ja todeta, että jee. Sii juu.

Heinäkuu-sarja osa 7: The Descent, pages 2, 3 & 4





keskiviikko 13. heinäkuuta 2011

Runo #1

TV:tä mulla ei ole,
                mutta satuin näkemään kun Theoroux seurasi ääriliikkeitä
                                                    ja mietin milloin a l e t a a n seurata
                      äärisuunnistajia ja lajifriikkejä
siinä olisi kuluttajille katseltavaa ja yhteistä kokemusta,
                                                                            mitä muistella myöhemmin
                                                  hyvässä seurassa
                                     takkatulen rätistessä
                      taustalla luminen maisema kuin Aku Ankasta
     siitä tarinasta missä oli karhu
vai oliko se vain Aku
                                karhun vaatteissa
                                           kärttämässä rahaa
                           karttelemassa töitä
               lekottelemassa aurinkorannalla
                                                           miettimättä mitään tähdellistä,
joka voisi häiritä hyvää oloa,
                    h a r m o n i a a tahi r a u h a a,
                                                                 joka vallitsee niin kauan kuin
                              Roope on Trutopiassa
         juoksemassa aarteiden perässä
kilpaa Kulta-Into Piin ja Kroisos Pennosen
            kanssa
               k a r h u k o p l a a ja Milla Magiaa unohtamatta
joutumatta
     liemeen
              liriin
                  koskaan
                             milloinkaan
                                       vaikka aina jäävät
                k i i n n i
                          rysän päältä
                                      kalamies, olen ma
                        vaikka kalaa ei tule
    on järvi tyhjä ja kalat kaikonneet koloihinsa k o t e i h i n s a
                                       kärpäsiä syöden
                                                          kalamiehelle nauraen
               partaansa,
  jota niillä ei ole paitsi p a r t a k a l a l l a
                                                        kuulin yhdeltä kaverilta,
                         joka kerran näki sellaisen ihka elävänä
              veneen partaalla
ja tuumas,
            että narraa sie äijä vaan
                                           mie h ä i p p ä s e n nyt
                                 uusiin maisemiin
                           so long
                    bye bye och så v i d a r e
                                                         samoin minä läksin
                  ja lähdin
            kotiin  
                   päin
                        ja
             annoin mennä rennosti
                                             reippaasti
                                 uudestaan

Heinäkuu-sarja osa 4: It's The New Wave of Happy Hats

maanantai 11. heinäkuuta 2011

Tämä on tie


Se se on, usko pois, usko ihan huvikseen vaan, ihan leikillään tai kuinkas muuten sillä lailla ja niin edelleen. Joka tapauksessa sitä pitää kuluttaa ja kurmuuttaa. Jälki tiessä on merkki elämästä. Elämä on merkki siitä, että kaikki ei ole vielä menetetty. Merkki siitä, että kaikkea ei ole vielä menetetty antaa toivoa paremmasta ja paremmasta toivosta syntyy uutta. Uusi taas versoo odottamattoman tai odotetun; funktio toteutuu: jotain enemmän. Lopputulos on kumma heppu eli urheilija.

lauantai 9. heinäkuuta 2011

Online Nangijala

Tulivuoret kiehtovat suuresti ja Islannissahan niitä riittää. Hekla ja Katla. Ensimmäinen on muistaakseni myös Aku Ankan sivuilla silloin tällöin vilahteleva sivuhahmo ja jälkimmäinen Astrid Lindgrenin Veljeni, Leijonamieli- kirjan Karmanjakan kallion vartijalohikäärme. Surtsey, saari, joka nousi tyhjästä. Hieno hetki. Laki, luonnonlaki. Kertonee tyhjentävästi kaiken: ihminen on niin pieni. Liveseuranta löytyy täältä.

Krakatau, Tambora, Pinatubo ja Kelud esimerkkeinä muualta näyttävät, että kyllä muuallakin kuin pohjoisen valaanpyytäjien valtakunnassa osataan. Samae Koskinen ja  Einar Már Guðmundsson ovat pureutuneet aiheeseen; toinen laululla Krakatausta, kun toinen taas loistavissa kirjoissaan kuvaa islantilaista ihmistä puhtaimmillaan. Magmapesäkkeet, pyroklastiset pilvet, supertulivuoret. Kiehtovia termejä. Laskeutuisin tulivuoren sisuksiiin, jos vain voisin ja tutkisin pitävätkö teoríat kutinsa. Vaikka totuuden nimessä on sanottava, että ei sieltä pohjalta paljon mitään selviäisi, edes ihminen, paatuneinkaan geologi, hengissä. Mutta ei enempää tulivuorista, muuten menee koko ilta jutustellessa, sillä...


...Islannissa myös suunnistetaan. Mieleen muistuu jokin vanha suunnistusreissujen mainos, joka on vieläkin tallessa karttakansion välissä juuri tuon kyseisen hienon avointa aluetta ja karstimaata sisältävän karttapalan takia (samassa paketissa oli myös Kari Sallisen voittoreitti Mt. Kooyooran rinteiltä vuoden 1985 MM-kisoista, helmi sekin!). Myös uudempia tuttavuuksia on onneksi viime aikoina näkynyt muun muassa Reykjavikin keskustan sprinttikartan muodossa. Koska Suomessa on suunnistuskisan maali eduskuntatalon portailla, kyselin taannoin Ponnen foorumin yksityisviestissä.


Islanti tuo hieno maa, josta tein lukiossa esitelmän väsyneellä otsikolla "Monikasvoinen Islanti". Oliko tämä sitten sitä gonzojournalismia häh?

perjantai 8. heinäkuuta 2011

Tervetuloa Ruotsiin, Tunturitrilogia osa I

Nousen polkua ylöspäin, aluksi juosten, lopulta reisiini nojaten, laahustan. Hapottaa, mutta maisemat palkitsevat. Lappilaista erämaata, kairaa, kilometritolkulla. Satoja kilometrejä, tuhansia kenties.

Joulu, juhannus ja uusivuosi tulevat jokainen tunturijonon päällä, kaikki on hyvin. Porotokka tutkailee uteliaana juoksijan eväitä jaksaa. Jaksanhan minä, imen ympäristöstä energiaa kuin aurinkopaneeli Saharassa.

Tuulee ja hyttyset pysyvät poissa. Täällä tuuli ei koskaan lopeta, puuttomuus ruokkii sen ruokahalua.

Jyrkänteiden väliin puristuu kapea lampi. Jos osaisin lentää menisin yli juuri tästä keskeltä, mutta kaikesta huolimatta en ole lintu - minun on tyydyttävä askelen lentoon ja kiertoreittiin.

Oletko koskaan luullut, että se mitä etsit ei tule vastaan koskaan, koska sitä ei ole. Kuitenkin se on siellä ja sinä vain muualla. Minä olen luullut, ja useasti.

Polku on vaihtanut paikkaa. Ihmisen pieni jälki näkyy selvästi muuten koskemattomassa luonnossa. Kartta saa asianmukaisen päivityksen, me asianmukaisen päivetyksen.

"Kraanavesi maistuu kuralta tämän jälkeen", tuumaan lähteen äärellä. Pohjaton vesimassa edessäni on elämän ja jaksamisen edellytys kaikkialla. Nappaan vielä yhden kourallisen.

Alas on mentävä, vauhdilla. Alhaalla huomaan erheeni, mikä se näistä syvistä kuruista oikein on?

Järvi puristuu kapeiden kannasten väliin: siinä missä ennen on ollut yksi on kohta tuplasti enemmän.

Kankaalla vauhti kiihtyy. Mikä on kiihdytellessä, kun maailma on avoin ja mahdollisuuksia täynnä. Nuoren polvi nousee mättäillä, vanha tulee taidolla. Joku saattaa hallita molemmat.

Suo kuin jalkapallokenttä. Sinne minä palloni veisin.

Järvi takanani jää, ilta-auringon loistaessa tuntureille, varjoon, lopulta yö saapuu ja jättää erämaan rauhaan.

---

Toinen ja kolmas osa päätyvät jossain vaiheessa eetteriin (toivottavasti, ennen kisoja, vaikka olenhan mie jo puoliksi toisen osan kynäillytkin...), sillä aikaa tutustukaa veppisaittiimme aiheen tiimoilta.

59

Espanjassa aurinko paistaa aina. Portugalissakin usein. Tanskassa on puolipilvistä.

---

Ne on niitä hyviä muistoja, joten huomenna suihkuun. Rovaniemellä on usein lunta, ei aina.

"Me olemme niin kuuluisia että emme juhliamme itse järjestä
Me olemme niin köyhiä ette meillä ei varaa ole huonoon käytökseen
Me olemme niin sekaisin että laitamme toisillemme terveiset
Me olemme niin yksin että teemme töitä kun muut on vapaalla
Sitä toivoo että piuhojen päällä ihmiset eivät tänään tanssisi
Sitä toivoo että takahuoneessa se joku olisi joka oikeasti välittää
Sitä toivoo että ehjän savukken löytäisi askin nurkasta
Ellei meistä tule vanhoja pyhiä miehiä
tai hienoja naisia jotka ei syö ja pyörtyy
Saammeko siitä tietää
ja saammeko valita uudestaan
Kallein harrastuksemme on juoksevalla vedellä tiskaaminen
Tulee se hetki kun kontaktia etsimme muuhun maailmaan
Ei se voi onnistua, me tilaamme totisina kahvin
Iskuyritys päättyy melkein, pitäs viedä sut Ouluun syömään
Emme edes pulloon yllä, joku sen omaan reppuunsa kätkee
Kun ei luoda, näyttäydytään, ja luetaan lehdestä mitä sitten tapahtui
Yritys on hyväksyntä, Miss Suomen vierailu piipahdus
Joku päivä vielä kaikkien vaimojeni lapset yhdessä leikkii
Ja meistä tuli laihoja syviä miehiä
jotka voi höyhenellä vauvakin kaataa
Kun keikalta palaa palkkio mahassaan
Hyviä muistoja, huomenna suihkuun
Hyviä muistoja, huomenna suihkuun"

Liimatta on lyyrikko parhaasta päästä. Ylläoleva juontuu soveltuvin osin myös suunnistajan elämään.

Oulussa on tasaista melkein joka paikassa. Suota ja kangasta.

---

Ruotsissa myrsky tyyntyy ja tuuli kääntyy myötäiseen. Norjassakin saattaa tulla taivaalta jotain.

---

On parempi, että suomalaiset menestyy jotenkin jossakin ja kansa likkuu, kuin että useampi menestyy jossain jotenkin ja kukaan muu ei liiku yhtään. No one moves, no one gets hurt ja silleen.

---

Parasta mitä suunnistajalle voi tapahtua on, että se pääsee irti.

We're shopping, S-H-O-P-P-I-N-G. Dostojevskin ajatus siitä, että kaikki palautuu kansaan on naiivi.

Ajatus siitä, että suunnistaja ei pääse suunnistamaan on absurdi. Naiivia olisi ajatella sitä itsestäänselvyytenä, annettuna.

---

Myös Suomessa paistaa aina aurinko, plaa plaa plaa.

---

Juuri kun luulit, että se loppuu ilmoitan, että maisema muuttuu silmissä, jos niin haluat. Viiskytluku oli hienoa aikaa...


---

Epilogi alkaa jotenkuten. Löysin portin ja menin siitä läpi. Mitä näinkään; kaiken mikä määrittää olemassaoloamme. Valitettavasti juuri siinä kohdin kello soi ja herätti minut ja enää en muista mikä oli elämän tarkoitus tai päämäärä. Pitänee painua unten maille ja toivoa, että todennäköisyys sille että näkee kaksi kertaa peräkkäin samaa unta ole kovin pieni. Epilogi olisi hienoa lopettaa sanomalla, hyvää yötä ihmiset.

keskiviikko 6. heinäkuuta 2011

lauantai 2. heinäkuuta 2011

Tuuri

Petacchi 2500
Cunego 1500
Brajkovic 1500
Martin 1000
Kreuziger 1000
Sanchez LL 500
Voeckler 500
Kern 500
Kirijenka 500
Sörensen CA 500


Tännehän tämä olisi pitänyt laittaa, mutta tämäkin menee niin heikosti etten kehtaa.

Vasta 12. etapilla kannattaa alkaa telkkarista seuraamaan, sitä ennen riittänee, että katsoo loppukirin tulokset netistä jälkeenpäin.