maanantai 18. heinäkuuta 2011

Kaikki, Tunturitrilogia osa II

Jarkko Martikaisen 9 Teesiä-teoksesta vapaasti lainattua: Hitleristä piti tulla maalari, Stalinista pappi, Idi Aminista soittoniekka ja Ceasescusta filosofi, mutta todellisuus muotoutui perin toiseksi. Vastaisen varalle siis vinkkinä, että vanhempien ei pidä huolestua, jos lapsi haluaa taiteilijaksi...tai urheilijaksi voisin lisätä.

---

Otsikon pöllin Kalifornia-Keken ja Stiletti-Anan muodostaman Jessen debyytin kannesta, ilman huutomerkkiä. Aasinsiltana käytettäköön tässä vaikka sitä, että Jessen esittelemä Katujen Laki saa toivottavasti seurakseen (tai syrjäyttää sen) tässä löpinässä ja itse Tunturisuunnistuksessa Kairojen Lain.

Kaikki, siitä ei jää ulkopuolelle mikään tai jos jää onko sitä todella t o d e l l a t  o d  e  l  l  a?

---

"Löydän itseni aina, kun olen luonnon helmassa", hän toteaa henkistyneenä.

"Suorin tie vie perille lyhyintä reittiä", vastaan edelleen loukkaantuneena, sillä minulle on mahdottomuus löytää sisäistä rauhaa.

"Vauhti sokaisee", hän yrittää väliin.

"Luulen, että katsot asiaa liian pragmaattisesti", totean ja huomaan erheeni, joten korjaan "siis teoreettisesti, piti sanoa".

Keskustelu loppuu siihen. Katson kortit ja huomaan, että onhan tässä vaihtoehtoja.

---

Mietin Tunturiin soittolistaa. Reunaehdoiksi asetin, että orkesterin tai artistin uran huippuhetkien tulee asettua aikajanalla vuosien 1950-1989 väliin, toisin sanoen siis 50-80-luvuille. Syytä tällaiseen rajaukseen en saanut kaivettua tietoisuudestani, joten se jäi Freudin hommiksi selvittää. Toinen ehto oli, että musiikin pitää olla hyvää. Sille oli helpompi löytää perusteet, sillä kuka haluaisi kuunnella roskaa, jos tarjolla on muutakin. Tietysti jos tavoitteena on saada ennen kisaa moodiksi viha kaikkea, erityisesti musiikkipolitiikkaa vastaan niin silloin olen epäonnistunut valinnoissa; mutta se siitä, ei ole niin oleellista. Listaan päätyivät ainakin Little Richard, Etta James, Dusty Springfield, Little Eva, Marlena Shaw, The Animals, Wigwam, Creedence Clearwater Revival, Cream, The Doors, Wire, Rotary Connection, The Jimi Henrix Experience, Kraftwerk, Replacements, John Lennon, The Cramps,  MC5, The Who, Ten Years After, The Police + epähuomiossa 90-luvulta Go Sailor, mutta menköön kuulostaahan se vanhemmalta. Saa sitten nähdä mitä on todellisuus: Beatlesien koko tuotanto vai pelkkä hiljaisuus.

---

Ollaan historiallisilla alueilla. Tämänkertaisen kilpailualueen läpi kulkee legendaarinen vaellusreitti Hetta-Pallas, jo vuodesta 1934. Tunturijono tuntuu jatkuvan ikuisuuteen. Jatkuukohan se? Alue on myös osa Pallas-Yllästunturin kansallispuistoa, ja joka lyö turpiin jokaista joka ei sitä usko, että se on totta se. Hienoilla maisemillaan siis, piti lisätä. Lapin luonto on ainutlaatuinen, vain Lapissa on lappialaista. Kaikki se mitä on on puhdasta kuin merilokki tai pulmunen, joka sattuu myös ovelasti olemaan kansallispuiston tunnus. Kansallispuiston pinta-ala on muuten 1020 neliökilometriä ja se on perustettu kuusi vuotta sitten vuonna 2005. Nämä ovat faktat, jotka toki saattavat aikojen saatossa muuttua, tarkentua tai haipua unohduksiin.

Tähän väliin hieman hikeä. Vuontisjärven eteläpäästä alkaa nousu. Tässä penkassa Lapponiahiihdon toisen päivän Himmelriikin osakilpailu on usein ratkennut. Kari Varis ja maukkasykkeet nousun päällä on suomalaisen hiihdon yksi suurelta yleisöltä huomaamatta jääneistä huippuhetkistä.  Muutenkin kaverin taktinen osaaminen vetää vertoja yhden ammattilaispyöräilytallin koko henkilökunnalle.

Olympiatuli syttyi Pallaksella. Vuosi oli 52. Päivä oli pilvinen, mutta onneksi teknologia ei jätä pinteeseen koskaan. Torniossa, ratamestarin ja apulaiskilpailunjohtajan hoodeilla, tuo keskiyön auringon tuli sitten juontui olympialaiseen serkkuunsa ja suuntasi kohti etelää.

Lappi ja Lanta. Jotain siitäkin piti jorista, mutta sanotaan nyt vaikka, kun en muuta keksi, että ollaan Lapissa.

---

Etukulmasta tuikkaa maalin sisään. Pienestä kulmasta. Pitkällä poikittaisyötöllä pidetään peli vauhdikkaana.

Sama taktiikka täällä?

---

Arto Lappia Lumiputous-runoteoksesta lainaan tähän väliin, kun sopii kovin hyvin; niin ja muotoilu on tietysti minun:

"Vaeltamalla kaikki maisemat ovat ansaittuja - missä oli maja yötä vasten on päivän noustua pelkkää luontoa. Sopuli lähtee kolostaan, kihu huutaa nimeään varpujen yllä - silmille, korvalle, mielelle, kun askellus tuntuu maistuvan."

Kapustarintakin saattaa ilmoittaa olemassaolostaan, jos sinulla ei ole liian kiire.

---

Maiseman kuvailun vaikeus ja problematiikka tulee hyvin ilmi José Saramagon toiseksi viimeiseksi jääneessä kirjassa Elefantin matka, jossa, yrittäessän kuvata Brennerin solaa, hän toteaa, että sanat eivät riitä. Ludwig Wittgensteinia vapaasti lainatakseni siitä mistä ei voi puhua tai kirjoittaa, on vaiettava. Kielifilosofia on mielenkiintoista, mutta siinä päästään harvoin muuhun kuin hämmennykseen ja loputtomalta tuntuviin kiistoihin, joihin ei ole ratkaisua. Siksi tämäkin sepustus on jo etukäteen fatalistisesti tai deterministisesti, miten vain lukija haluaa, tuomittu epäonnistumaan siinä mitä se tavoittelee. Kylmä totuus on, että fyysistä kokemusta korvaa tuskin koskaan mikään keinotekoinen sanahelinä tai verbaalitykitys.

---

Ollaanko sitä muututtu?

Kraftwärkki pelaa. Sori tahattomasta viittauksesta Tuuriin ja siitä, että tarpeeksi hyvälaatuista livevetoa oli vaikea löytää, joten saa kelvata tämä visuaalisesti tylsähkö levyversio tällä kertaa.



---

Ponsi Blues soi: "onhan mukava tehdä tekstiä, suloista, rumaa, pitkää myöskin...ponnekkaina juostaan lujaa, missä myydään uusin Hymy?"

Sivuhistoria-teoksessa Tommi Liimatta pisti eetteriin levyttämättömiä sanoituksia. Edellä mainittu oli vuodelta 1993, jolloin Eritrea itsenäistyi ja siitä kaksi sanaa Zersenay Tadese. Mitenköhän kulkis miehellä Tunturi tai rock n roll?

Lappi, Liimatta & Saramago; hym, kuulostaa ihan lakimiestoimistolta tai folkrockin superkokoonpanolta.

---

Bukowskiharjoitelma eli matka kertaa kaksi eli oliko tarpeeksi? Kuitenkin ilman bukowskimaista angstia ja turhautuneisuutta tai patoutunutta vihaa, jonka voi kaataa paperille vain kaveri, joka on juopotellut, yhtä kuukauden taukoa sairaalassa mahahaavan kourissa ollessa, kuusitoistavuotiaasta kuusikymppiseksi ja päättää kertoa mikä mättää.



        Jalat ei kanna                                                                                    henki ei kule
      viikateheppu vie
                                juon purosta ja kaadun maahan
                    näen tähtiä ja en puhu
                                                                                nyt elokuvista
                                        vaan väsymyksestä
                   jano                                       jano                         hiukka
                                        vettä                       pyydän     sillä omat  on                              juotu aikoja
sitten           lampi kiipii edessäni                        harjujen syleilyssä kuin kaksi koiraa astelisi
                                                                                                     tuolla tiellä näen harhoja sata-
varmasti     takana 6 tuntia
eilen samanmoinen, kuitti, loppu, viimestelty, hoippuu eteenpäin tahdolla, sisulla, tieto,siitä, että
                     kaikki voi muuttua                                   tai ei
                      oma valinta                                        karauttaako rastin ohi                          vai ei
itseä saa                         ainostaan                                                 syyttää
ei muita                                                                                      vai???
                               onneksi tämä on sivistysvaltio ja löydän pois                                   ja ruokaa
ruokaa                                                 vettä                                                  saan ja nukun lopun iltaa
                           ja                huomenna  uudestaan,
                                                                                 eikös                    joo??
                 olihan se kivaa
                                                     ja ei kovin charlesimainen loppu.
                                                                                                            
---

On aika lopettaa vatvominen ja todeta, että jee. Sii juu.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti