Se on kuin keksisi tikusta asiaa. Tässä tapauksessa tikkua ei edes ole olemassa. Ei meillä Ponnessa ole mitään toimintasuunnitelmaa urheilijoiden moraalisesta ja ensimmäisessä osassa määritellystä poliittisesta kasvatuksesta. Tuskin näin on laita missään muuallakaan. Tuskin partiopojat ovat kolossaan fiilistelleet, että hankitaanpa liuta latvialaisia rokkareita ja vahvistetaan sitä parilla suomalaisella spurgulla niin saadaan suunnistusmaailman moraalinvartijat varpailleen. Ponnen Jukola-ykkösestä muuten puolet on absolutisteja. Jos olet standardisuunnistaja, olet matemaatikko. Nyt sitten äimistelet, miten seitsämästä miehestä saa otettua puolet. Noh, yksi meistä on absolutisti puolet vuodesta.
Tämä on siten vain yhden pohjoisen veljeskunnan yksilön omakohtaista tulkintaa, ei seuran virallista linjaa tai kenenkään muun yksilön ajattelua edustavaa pohdintaa.
The Heartburns jauhaa vihaansa kaikkea kohtaan. Omistan jotain Bergmannin asenteesta kaikkea kohtaan.
Teen sitä mitä kerran jos toisenkin ennenkin. Kopioin näyttöä kuviksi, liitän niitä kuvankäsittelyohjelmaan, yhdistelen paloja espanjalaista vuoristoa, vuoristokylää, jokirotkoa, kiuruvetistä talousmetsää. Ulkopuolisen silmin päämäärätöntä hommaa. Minun elämää.
Jään ja loskan keskeltä löydän hiekkaisen hyppyrimäen rinteen. Sitä on hyvä laittaa, ylös alas. Paremminvoimaan kohti paikallista kuntokeskusta marssivat näkevät sankarin tai konnan - ihan vitun sama.
Näin toteaa nutipääkin ja marssii punttisalille hakemaan lisää skinivalkoista voimaa. Ulkoinen itsevarmuus ja henki on kuin Ponnen miehellä. Sisältämme emme toivottavasti ole yhtä hukassa. Rasismille toki jyrkkä ei vaikka etelän kaupunkilaisilla onkin kiva pyyhkiä hiekkauoppaa ja parkkipeltoa.
Kakkososan loppuun pari lainausta:
-Huhut kuolemastamme ovat epätosia tai ainakin vahvasti liioiteltuja.
-Haluan tehdä historiaa, otan OD:n.