Kaksi miestä istui kalliolla.
Toinen sanoi, "Minäpä kerron sinulle yhden tarinan". "Ookoo", vastasi toinen.
"Näin se alkaa", ensimmäinen mies sanoi ja jatkoi, "olipa kerran kaksi lintua, jotka lensivät kohti kotipuutaan auringon laskiessa, kun yhtäkkiä toinen virkkoi toiselle "minäpä kerron sulle yhden siistin jutun". "No kerro", vastasi toinen.
"Olipa kerran kaksi koivunlehteä, jotka kilpaa kasvoivat keväaturingon loistaessa", ensimmäinen lintu aloitti ja jatkoi, "ja yhtäkkiä toinen tuumasi toiselle "että haluuks kuulla yhden stoorin" ja siihen toinen että "totta maar".
"Kerran kaukaisessa maassa eli kaksi viirupöllöä", ensimmäinen koivunlehti aloitti, veti henkeä ja jatkoi "ja toinen sanoi toiselle että "kiinnostaisiko kuulla tämmöinen kasku minkä kuulin tuossa taannoin. "Anna tulla vaan", vastasi toinen.
Ja niin se toinen viirupöllö aloitti ja se juttu ei loppunutkaan enää koskaan.
Karu maa - villi kansa
---------------------------------------------------------Pohjoisen suunnistuksen edustajat---------------------------------------------------------
keskiviikko, 9. toukokuuta 2012
tiistai, 8. toukokuuta 2012
Ilon päivä (Ode to Reisi Suuri Part II)
Free your mind and read this old s**t now! It's relevant again! (Sorimäenosaaenäämuutakuinenglantia!)
torstai, 3. toukokuuta 2012
Kopla esittäytyy
Urheilijajoukkomme on kokenut siviilielämässään kovia ja
hairahduksia on sattunut enenevissä määrin itse kullakin. Rekisterimerkintöjä
on enemmän rikosten kuin irman puolella. Seuraavassa esitelläänkin
länsinaapurista elämäänsä lohtua ja ennen kaikkea turvapaikkaa hakeva
kymmenikkö hieman pintaa syvemmältä.
Harteikas, valvontakameran kuvien mukaan 185-190 senttinen
Markku on yksi ankea lisä kasvavassa nuorisotyöttömien joukossa. Mies yritti
perus optimistina jopa runoilla, mutta jo ensi säkeet – ei tää maailma tuu
muuttumaan, suuntaan parempaan, ainakaan – saivat aikaan syytteet plagioinnista.
Pikkurikollisena aina tunnettu Espii yritti isompiin
piireihin myymällä hamppuvarastonsa Lordi-aukiolla. Nyt Rollon narkkarit
syyttävät miestä huijauksesta kun miehen hamppuproteiini ei laittanutkaan päätä
sekaisin.
Kolmantena esitettävän Larryn hyvät tienestit tulivat
päätökseensä kun mies jäi kiinni työn tekemisestä pimeänä. Harmaan talouden
tärkeä lenkki on nyt tutkintavankeudessa mutta vahvistamattomien tietojen
mukaan saapuu Ruotsiin poliisisaattueessa. Aikomuksena lienee karata kolmannen
osuuden aikana.
Emppu yritti kyllä rehellistä työtä, mutta epäonnistui
hänkin. Puolivalmis professori tutki UKK:n natsikytköksiä liiankin
antaumuksella ja siksipä Kekkosen perikunta keplotteli miehelle porttikiellon
yliopiston kirjastoon ja arkistoihin. Kirjoitta jäänyt mies on hyvää vauhtia
sairastumassa skitsofreniaan.
Näyhä perusti yrityksen kiertääkseen veroja. Veronkierto
onnistui mainiosti kunnes selvisi Näyhän yrityksen tulojen jääneen nollaan
viimeisten kolmen vuoden aikana. Verottajan mielestä nollatulot ovat turhan
vaisut panostuksiin – kuukausittain palaverien vuoksi vietetyt hotelliviikot,
työautoksi hankittu kaupunkimaasturi, edustusasunto, satoja yritysmatkoja
lentäen aina Thaimaasta Norrköpingiin – verraten.
Viiden ensimmäisen koplan jäsenen osalta osuus on siis jo
selvillä. Viisi viimeisintä ja vähäisintä irtolaista saavat järjestyksensä
sitten kun tiedetään, koska pahasti alkoholisoitunut Tanka pääsee pois
katkolta.
Flash yritti toimintaa rahoittaakseen hakkeroitua Nordean
nettipankkiin. Kaikki meni hyvin niin pitkään kunnes hän huomasi kadottaneensa
rahat myös omalta tililtään.
Marsun italialais-meksikolainen bordelli sai nolon lopun kun
pietarilais-pariisilainen vastaava usutti mafian miehen perään ja sehän ehti jo
piestä sutenöörin henkihieveriin Barcelonassa.
Juri jätti peruskoulun kesken. Opettajien lisäksi miestä
etsii SA-int koska henkipatto ei saapunut kutsuntoihin.
Oman viimeaikaisten lausuntojen jälkeen hänelle on sadellut
tappouhkauksia. Mies aikookin lähiaikoina näkyä julkisuudessa ainoastaan
Ruotsista käsin.
Tällaiset ovat lähtökohdat tämänkertaiseen 10milaan, sinne
koplamme starttaa takavuosilta tutulla numerolla 111.
keskiviikko, 25. huhtikuuta 2012
Antakaa mulle longanatten, mä teen siitä taideteoksen.
tiistai, 17. huhtikuuta 2012
Arvon Rauno (nimi muutettu),
kiitos kommentistasi koskien SM-erikoispitkien ratapainatusta H66-sarjassa (sarja muutettu).
Jokaiselle meistä annetaan syntymässä tietty määrä lahjakkuutta. Erityisesti suunnistajilla huono näkökyky tai värisökeus on rajoittava seikka ja eräällä tavalla lahjakkuuden puutetta. Tämä seikka on onneksi helppo sälyttää kartan piirtäjän syyksi, mutta miettikää minun kaltaisiani urheilijoita joille ei ole syntymässä luotu norjalaisen hiihtäjän hapenottoa, ketä siinä sitten syyttää.
Rastinumeron ja -koodin sijoittelu kartalle on aina kompromissi. Sijoitteluun vaikuttaa muiden rastimerkintöjen ja uramerkintöjen lisäksi etäisyys rastiympyrästä, joka olisi hyvä pitää mahdollisimman pienenä. Sen vuoksi rastikoodia 81 ei ollut sijoitettu Pello-Rovaniemi -tien pohjoispuolelle.
Kuriositeettina mainittakoon, että kunnioitettavaan kuudenkymmenenkuuden (ikä muutettu) vuoden ikään päästyänne olettaisin teidän oppineen että rastin numero 12. jälkeen tulee 13. rasti.
Ihmettelen myös suuresti, miten rastiympyrä voi peittää alleen uran, kun rastiympyrät ovat sääntöjen mukaisesti tulostettu uramerkintöjen alle.
Olen pahoillani, että epäpätevyyteni ratamestarina aiheutti teille mielipahan lisäksi elintärkeän plakettisijan, uramerkinnöistä johtuneen seisoskelun vuoksi kenties jopa mitalin, menetyksen tämän vuoden erikoispitkillä.
yst. terv.
Olli-Matti Taivainen (nimi muutettu)

sunnuntai, 1. huhtikuuta 2012
tiistai, 21. helmikuuta 2012
Nilkat kuntoon kesäksi!
Yllä olevassa videossa muun muassa Hellassa soittavan Zach Hillin reenivinkki. Alla puolestaan pistetään pökköä pesään ettei tarvitte palella Suomen talvessa.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)