Siinähän se meni tehoja, määrää, huoltavaa, taitoa, lihaskuntoa, mäkeä, ruokaa ja tukiharjoittelua mättäessä. Kuin olis tehny saunavihdat jo ensi kesäksi valmiiksi. Yökkösiä on tavattu Suomessa reilut 400 lajia. En tiedä mitä ne diggas meiningistä. Turistit ainakin piti hulluina. Ja syystä.
Jalkavaivaiset tai muuten vain todellisuuspakoiset suunnistajat (kuten minä) ajelevat nykyisin pyörällä. Toimii se kuitenkin toisinkin päin kuten alla olevat kuvat osoittavat.
Kuvassa pyöräilysuuruudet Vincenzo Nibali ja Ivan Basso keskustelevat eri hajontamallien paremmuudesta. Farsta, vännes ja motala ovat poikien mielestä edelleen täyttä rautaa.
Tässä kuvassa samat miehet miettivät, että se salmiakkihajonta saattaisi sittenkin toimia paremmin.
Suomalainen urheilu juoksee tällä menolla paikoillaan seuraavatkin vuosikymmenet sillä se [akatemiavalmennus/systeemi] tappaa luovuuden ja hulluuden. Tasapäistäminen tekee kaikista yhtä huonoja. Yksinäiset sudet tapetaan sukupuuttoon. Joo, pistetään vaan kaikki samaan muottiin, saattaahan se osua tuurilla kohilleen promilleen otoksesta. Meillähän näitä urheilijoita riittää, me voidaan tuhlata niistä suuri osa muotin alttarilla. Kaikki individualistipellet voi alkaa harrastaan jotain muuta kuin urheilua, ok? Meillä tehdään niin kuin korkeasti koulutetut ammattilaisvalmentajat, psykologit, järjestöihmiset, tiedemiehet, byrokraatit ja kasvoton systeemi määrää. Ja siitä ei ole poikkeamista. Ugh, kollektivismi on murahtanut.
jk. Angstisen räpätyksen vastapainona tässä jotain kaunista.
Reilu minuutti: jalat ei kanna, päätä särkee ja oksettaa, suussa ei maistu veri vaan saippua -- ja keli semmoinen, että voisi luulla ensi viikonloppuna olevan miilan eikä first snow ski-o:t.
Kun kauan sitten aikojen alussa eräs pellolainen veljespari kartoitti Pellon kirjaston tuulikaapin seinällä olevasta 50-tonnisesta maastokartasta paikkaa etelän tyyppimaastoille, hyppäsi yksi alue silmille kuin hännästä vedetty kolli: Teikovaara ja sen liehueet kohti etelää. Teikovaaralta avautuu maisemat, sitä ei käy kiistäminen eikä sitä totuuden nimissä sopisi samaan lauseeseen etelän maastojen kanssa laittaa. Sen sijaan ne liehueet hakkuupaskoineen, suopaskoineen, pusikkoineen ja paskikkoineen ovat - paskaa. Juuri sellaista Rusko-Hervantaa mitä mistään muualta Pellosta ei löydy, wannabe-pienipiirteisten kallioalueiden rikkomaa kärsimystä. Maasto on siis juuri sopivaa kankailla kehittyneen aggressiivisen päkiaskeleen tuhoamiseen, mutta jos tulet etelästä niin älä sie hyvä mies Teikovaaraan tule...
Jos haluat vahvistua, muuta pois kaupungista. Muuta sinne missä tilastotulokset ovat maan kärkipäätä vain itsemurhissa, väkivaltaisuuksissa, syrjäytymisessä ja työttömyydessä. Niille seuduille jossa yöllä on pimeää ja päivällä hiljaista.
Siellä vallitsee laki joka tekee sinusta vahvan. Vahvistuminen vaatii uhrauksia ja jos et ole niihin valmis, pysy aluevalmennuksen päivittäisissä juoksudrilleissä, naapuruston ystävyyssuhteissa ja koulun penkillä äläkä uenksikaan hämärtyvistä illoista kartan kanssa, yksinäisistä kiihtyvistä loputtomilla hiekkateillä ja pohjoistuulesta selässäsi - ponsilaisuudesta.
No nyt oli kyllä niin hapanta tekstiä, että pitää kirjoittaa tänne jostain muusta ja mieleenihän tuli, että onko kausi liian pitkä tai oikeammin onko siitä tehty liian pitkä kun nyt näyttää siltä, jotta hiihtourheilussa joudutaan siirtymään rullahiihtokisoihin kaupunkien keskustoihin tai hiihtoputkeen ainakin näin alkusyksystä, ja pahimmassa tapauksessa koko talveksi, kun lunta ei ole silloin kun kauden pitäisi alkaa ja toisaalta keväällä lumet on usein jo menneet kun viimeiset kisat on vielä hiihtämättä vaikka tietysti sama asia se on suunnistuksenkin puolella kun lumihangessa tarvotaan kevätkisoja ja syksyllä juostaan hangessa katakisailuja, mikä on kyllä varsin kivaa kun sitä ei tarvitse tehdä numerolappu rinnassa, mutta mietippä sitä kymppimiilan ykköstiimiin tyrkyllä olevaa jamppaa siellä Kevätyön viivalla hytisemässä ja miettimässä, että tämä se on se meikäläisen näytönpaikka suurviesteihin ja tähän olen reenannut koko pitkän, kylmän ja lumisen talven ja tietysti mie niitten harjoittelujen perusteella olenkin kunnossa tällaisessa kelissä sillä onhan mulla ollut ohjelmassa norjalaisten hiihtäjien, ja saattaa se olla myös norjalaisten suunnistajien, lanseeraamia umpihanki-interwallereita. Että semmoista. Siinä sitten långa haltuun siltä pohjalta.
Suomessa on jääkarhuja ja pingviinejä. Afrikkalaisen kestävyysjuoksun taso on maailman kovin. Mutta tunnemmeko sen yhtä hyvin kuin meidät tunnetaan? Ja mitä se auttaa jos tiedämme, että Suomessa on vain hirviä ja poroja tai että afrikkalaiset harjoittelee paljon, kovaa ja lepäävät riittävästi. Fyysinen maailma vaatii fyysisiä tekoja!
Tiedustelutoiminnan päämäärä ei ole tiedon kerääminen vaan sen hyödyntäminen käytännössä.
Maailma on täynnä huippuvalmentajia. Huippuvalmentaja tietää miten hommat pitää hoitaa. Huippuvalmentajalle ei koskaan tule mieleen laittaa peukkua suuhun muuten kuin jos on tammikuu, kylmä ja hanskat on unohtuneet kotia.
Huippuvalmentaja muokkaa urheilijasta menestyvän koneen, joka kaihtaa kaikkea inhimillistä. Huippuvalmentaja tietää miten tehdään tulosta. Huippuvalmentajalle sitä ei ole sija palkintopallin ulkopuolella.
Huippuvalmentajasta saa ulkopuolinen usein väärän kuvan, sillä huippuvalmentaja ei kerro kikkojaan kaikille. Huippuvalmentaja pidättää oikeudet muutoksiin. Huippuvalmentaja se on semmoinen epeli, että siinä jää helposti huippu-urheilijakin kakkoseksi.
Huippuvalmentajan maailmankuva on huippuvalmentajan maailmankuva. Huippuvalmentajan maailmassa valmennus on luonnollista jatkumoa napanuoralle. Huippuvalmentaja elää huippuvalmennuksesta.
Huippuvalmentaja aktualisoi urheilijan potentiaalin menestykseksi. Huippuvalmentaja voi myös olla hyvä jätkä, jos sattuu olemaan mies. Huippuvalmentaja saa muut näyttämään harrastelijavalmentajilta.
Totuudenmukaista olisi puhua siitä kuinka ihmisestä tulee huippuvalmentaja: sitä minä en tiedä. Se olisi joskus hyvä myöntää myös huippuvalmentajan sillä huippuvalmentaja uskaltaa olla myös väärässä. Mutta usein se on kyllä oikeassa.
Porkkanana se paistaa ja valaise ei yhtään mitään.
Siinä on sitä nostalgiaa.
Ennen oli miehet rautaa ja laivat puuta heinää.
Nyt on miehet puuta heinää, laivat laivamateriaaleja.
Näillä hetkillä alkaa ne kilometrit, mistä Pohjois-Karjalan keskussairaalasta jossain ensiviikon torstaina kahden aikaan iltapäivällä kotiutuva Tinke kirjoittaa silmät repivän tekstin, jota lukiessa silkasta myötätuskasta nousee ukkovarpaat rakkuloille ja akillekset tulehtuu. Unohtakaa 25manna ja puuttuva liveseuranta - Vaarojen ultramara on käynnissä.
Tämänkertaisessa Tuikun numerossa tustustumme yösuunnistajan prototyyppiin, Yökettuun. Yökettu saapuu haastatteluun mustassa takissa, "hämäyspaita", hän kommentoi lyhyesti, aurinkolasit silmillä ja pieni ledi päässä. Mies istuu tuoliin ketterästi ja nostaa aurinkolasinsa otsalle: mustat silmänaluset paistavat kuin valvotut yöt. Tälle miehelle ei aurinko nouse koskaan. Varjoa Yöketulla ei kuulemma ole ollut vuosiin, hän liikkuu vain öisin. Kaveri on legenda ja klassikko samassa paketissa. Ihminen vailla ihmisyyden taakkaa, yhtä pitkää urbaania legendaa koko tyyppi. Olemassaolonsa hän perustelee sillä, että on kiva olla olemassa. Onneksi olen tehnyt, kuten kunnon toimittajan kuuluu, taustatyöni huolella. "No kerropa alkuun jotain itsestäsi", aloitan. "Minä ja otsalamppu olemme yhtä ja samaa organismia", hän vastaa. "Jaa, vai niin", erehdyn vastaamaan ja mies lentää ulos studion avoimesta ikkunasta enkä näe häntä enää koskaan. Haastattelu loppuu lyhyeen, mutta kirjoitan jutun loppuun siitä huolimatta. Helppohan sitä on laittaa latteuksia peräkkäin ja väittää, että siinä on juttu, joka juuri sinun on pakko lukea juuri nyt heti. Lainaan vanhoista haastatteluista parhaat palat ja vaihdan sanajärjestykset. Yöketun legenda ei saa jutustani lisää sisältöä, toistan vanhoja latuja. Silti juttu myy kuin häkää ja lähden pitkälle lomalle aurinkoon, kiitos Yöketun.
Syksy on vuodenajoista hienoin. Aamulla maa on kuuran peitossa, alta pilkistävät keltaiset lehdet. Pastellisävyinen metsä huokuu rauhaa, sanoisi prosaisti. Lenkillä saa varoa sateiden kasvattamia sieniä, jotka uhkaavat vallata polut Kittishännissä. Joutsenet kerääntyvät Puruojanlahdelle ja suunnittelevat tulevaa etelänmatkaa. Keväällä ne palaavat takaisin Pohjolaan. Pellojärvelle kerääntyvät myös ornitologit.
Lakeanharjun jatkeena, heti Hirmukorven länsipuolella kohoaa Pyhävuori. Pyhävuorelta avautuu jylhät maisemat Lappajärven kraateriin.
Vuori on maisemistaan huolimatta kova paikka sävyisän lakeuden keskellä. Sen laen länsipuolella seisoo uhrikivi, nelimetrinen herkkutattia muistuttava möhkäle. Järkäleen juurella muinaiset pirkkalaiset uhrasivat lappalaisten lapsia jumalilleen. Vuorella asui uhripappi ja kiven sivulla paloi ikuinen tuli joka näkyi kauas.
Ei pala enää, sillä kahdeksan miestä ovat matkalla pirkkalaisten kaatoon.
Mitä kauempaa ihminen huutaa sitä kovempaa ihmisen pitää huutaa tullakseen kuulluksi. Neuvo: huuda kovempaa. Tai sitten voit lisätä tavoitteellista ulkoilua tappiin asti. It's up to you.
Jo on kerinny hiirenkorvasta kellastuneeksi lehti mennä siitä kun viimeksi on näin lystiä ollu kartta kourassa. Odottelemani kahden sijaan viis isänmaan palvelijaa hyppäsi mattavihreään volkkariin ja suunnattiin Vuorijärvelle, sinne eeppisen Kassunkurun takakankaalle.
Päivän epistolana oli suunnistusveot ja lyhyellä lähtövälillä, viiminen tietysti aiemmista poiketen ilman tasotuksia yhteislähöllä. Vauhtina ylivauhti, ratana vaativa ja karttana epämääräinen. Lähes ehtaa Pohjoistuulta siis.
Reittiviivastahan tuon näkee, että into oli piukassa kun kerranki oli kulun poikasta. Liekö antibiootit auttaneet vai onko muotitauti sittenki vaan muotitauti. Oli kuitenki niin mukavata etten olis uskonu työnteon ikinä olevan!
minä en pidä urheilusta, en vain pidä ja niin edelleen, kato ku ja ootas, mietitään, mitenkäs sen muotoilis silleen sievästi,
ookoo puhutaan sitten kaartelematta kakistelematta suoraan ilman välikäsiä selityksiä päättelyä taukoja
vihaan kaikkia muita lajeja paitsi omaani,
muistatko hata handbolin, siinä hannu karpon näköinen kaveri karvalakki päässä nyökytteli koko ajan kysymyksiä kysyessään ja ihmetetellessän maailman menoa ja outoja vastauksia & kysymyksiä, joita itse tosin esitti, joten mitä niitä kysymyksiä ihmettelemään, sen kun kysyt vaan ja odotat vastauksia, jotka voivat olla mitä vaan tai eivät mitään niin kuin pesäpallon vihaajat: tuhlaavat aikansa ja lahjansa turhuuteen, ei mihinkään, palloa viskaavat korkealle ilmaan
suoraan sanoen
turhaa, sanon minä
yhtä turhaa, turhempaakin, turhinta
ikinä
koskaan
milloinkaan
sillä me olemme urheilun vihaajia numero yksi, me olemme kaikkea sitä vastaan, meitä on:
suunnistuksen vihaajat, me vaadimme
suunnistuksen poistamista armeijasta, koulusta ja kodistamme, me vaadimme eksymistä ja harhailua, me vaadimme karttojen poistamista tuhoamista ja kieltämistä, me vaadimme opasteiden ja kylttien poistamista, me vaadimme maanmittareita vaihtamaan alaa, me vaadimme suunnistusta pois teeveestä, radiosta, lehdistä ja ihmisten mielistä, me vaadimme kompassiteollisuuden ja nastalenkkariteollisuuden lakkauttamista, me vaadimme kaikkien purupolkujen päälle asfalttipinnan heti, me vaadimme, että ihmiset lopettavat spekulaatiot siitä, että onko meidän vai teidän työpaikkajoukke parempi tämän vuoden jukolan viestissä tai venlojen viestissä, meidän vai teidän seura parempi tvåmilassa, tiomilassa tai tiomilan nuorisoviestissä, ungdomens tiomilassa, mannassa, smolkussa, halikkoviestissä, am-viestissä, koululaisten sm-kisojen viestissä, me vaadimme me vaadimme, että urheilusta on vähintäänkin tehtävä yksityisasia, ei mikään koko kansan huvi,
lentopallon vihaajat, me vaadimme
kanssa kaikkea muuta paitsi palloja ja verkkoja,
koripallon vihaajat, me vaadimme
samaa kuin lentopallon vihaajat plus, että ihmisen maksimipituudeksi määrätään sataseitsemänkymmentäneljä senttimetriä eikä millimetriäkään yli tuon sallitun rajan,
me vihaamme sitä, että ihmiset eivät vihaa urheilua,
joka pilaa
k a i k e n
ihan kaiken, oikeesti k a i k e n
jopa sinut minut, hänet, teidät, meidät, me ja nämä nuo ne sinä se siinä se nyt nähtiin eiköstä juu ja niin edelleen ja halipatsuida osaakkonäuida,
sitäkin me vihaamme,
untia, uppopalloa, vesipooloa ja soutulaitteita kuntosaleilla,
me kaikki vaadimme tietoja siitä mihin rahamme on tuhlattu, me vaadimme selityksiä, päitä vadille ja sitä rataa tiedätte kyllä mitä vaadimme, ei tarvinne elää selittää enempää, me vaadimme olemassaolomme hyväksymistä ilman urheilua,
me emme ole kateellisia,
me emme ole katkeria,
me olemme vain urheilun vihaajia.
Yhteiskuntaamme voi luonnehtia termillä huomiotalous. Siinä ihmisen mitta on hänen näkyvyytensä erilaisissa medioissa kuten vaikkapa tällaisessa blogissa. Huomiotaloudessa ihminen tekee itseään tunnetuksi mahdollisimman monelle, toisin sanoen brändää itseään median kautta mahdollisimman laajoille massoille, tarkoituksenaan saada sitä kautta lisää tunnettavuutta, näkyvyyttä ja huomiota. Huomiotaloudessa ei nähdä tälle huomion määrälle ylärajaa. Ihminen tai tuote ei voi olla liian tunnettu, mahdollisuudet ovat rajattomat. Fifteen minutes in fame, kaikille viisitoista minuuttia julkisuutta, Andy Warhol julisti tulevaisuudesta. Nykyisin tuo viisitoista minuuttia ei riitä mihinkään. Huomiosta on kilpailemassa entistä suurempi, ja kasvava, massa ihmisiä, tuotteita, ilmiöitä ja asioita. Kilpailu huomiosta on kilpailua siitä miten itse kunkin elämä on onnistunut tai epäonnistunut, riippuen saadun huomion määrästä. Näin meille ainakin vakuutetaan huomiotalouden veturin median kautta. Tosin tilanne on siinä mielessä erikoinen, että median mainostaessa median kaikkivoipaisuutta voidaan miettiä onko tälle viestille todellisia vaihtoehtoja. Monopoli tai kartelli ei jätä valtavirtaan tilaa poikkeaville mielipiteille. Tietysti alakulttuureissa kukoistaa, kiitos paljon parjatun internetin, myös toisenlainen maailma. Tästä esimerkkinä niin kutsuttujen tavallisten suunnistajien kunnianhimoiset blogiviritykset, joissa usein itse tekijä jää pimentoon tai ainakin hyvin pienen piirin salaisuudeksi. Kuitenkin huomiotalouden eräs olennainen piirre on sen jatkuva laajentuminen, joka uhkaa syödä nämä pienet pois tieltä tai liittää ne osaksi omaa laajentumistaan. Varokaa vain!
Urheilija on näkyvä osa huomiotaloutta, huippu-urheilija yksi ääriesimerkki huomiotalouden tuotteesta. Sponsorit tarvitsevat palstatilaa lehdissä, teeveessä, netissä, radiossa, kaduilla, metsissä, turuilla ja toreilla, paidoissa, banderolleissa tai oikeastaan ihan missä vaan. Huomiota saa vain kaivamalla mitaleja repullisen arvokisoista tai töhöilemällä auton ratissa, ruotsin laivalla tai jossain muualla missä ihmiset omistavat kameran tai puhelimen, joka on kamera. Huomion kautta tulee lisää mahdollisuuksia, kuin supermariossa lisää elämiä. Mahdollisuudet poikivat lisää mahdollisuuksia ja jokainen chäänssi on uusi mahdollisuus. Huomiotaloudesta on siis hyötyäkin, saamme urheilla vaikka suuret rahat ja huomio kulkeutuvatkin eri tahoille urheilumaailman laajaa kenttää, tai pitäisikö mieluummin vetää kotiinpäin ja sanoa: laajaa metsää.
Villieläimeltä odotetaan villiä eloa. Jo lähtökohtaisesti villin tulee ihmisten mielestä olla sivistymätön, raaka ja edesvastuuton. Moderni ihminen taas hallitsee itsensä stoalaiseen tyyliin tilanteessa kuin tilanteessa. Mielenrauhan järkkyminen on modernille kaverille sula mahdottomuus. Villieläimen elämä on epävarmaa, vaarojen täyttämää jatkuvaa hobbesilaista kaikkiensotaa kaikkia vastaan. Modernille eliölle maailma näyttäytyy yhteiskuntasopimuksen jälkeisenä vakaana, ennustettavana ja ennen kaikkea ihmisarvoisena maailmana. Urheilija on villieläin.
Melkein luulit että se oli siinä: loppu ja finito, slut tai the end. Totuus: yhtä kuollut kuin Elvis Aaron Presley. Kelaa siinä sitte jotaki. Ota haarukka ja veitsi käteen, lapa lautaselle triplasti salaattia.
Leiriviikot Yläneellä on kuluneet harjoittelun merkeissä. Kalliota ja suota niiden välissä tarjotaan yli 16 kilometriä ja mitä vain voi sunnuntaina tapahtua.
So good they named it twice. Niin hyvä, että antoivat sille nimeksi laitteen, jolla saadaan jäähän reikä. Ja puhe ei ole kirveestä tai morasta.
Alkuperäisasukkaat vain toljottivat, kuin olisivat nähneet tunnistamattoman lentävän objektin tai merihirviön, kun tällainen kaupunkilainen valkonaama pyyhälsi ohi. Rauhanhäiritsijä olin minä. Piikkarit lauloivat tuttua sinfoniaa. Se oli laulu kairoista.
Puita kasvoi harvakseltaan. Järvet syviä kuin kaivot. Kaikki oli taas uutta. Lintu lensi puusta toiseen ja sanoi "Tervetuloa toiste kans", jos oikein sen murretta ymmärsin.
Nonniin nyt on sitten semmoinen homma että, vaikka tästä jutusta taas todellisilta suunnistuspuritaaneilta tuleekin sanomista, Vuelta alkaa ylihuomenna. Mukavan näköisiä profiileja ovat Espanjan kaverit kolmen viikon koitokseen laittaneet. Loppunousuja on riittämiin ja jyrkkyyttä piisaa. Tietysti väliin on laitettu joku tylsä tasamaaetappikin, jotta isommilla reisillä varustetut panssarivaunutkin voivat ottaa etappivoittoja palkintokaappinsa koristukseksi ja ensi kauden tallipaikkoja ajatellen meriiteiksi mahdollista palkankorotusta vaatiesssa. Parit aika-ajotkin on toki heitetty sekaan, jotta saadaan entisestäänkin sekaista pakkaa vielä sekaisemmaksi. Homman tekee tosiaankin mielenkiintoiseksi se seikka että varsinaisia suuria voittajasuosikkeja ei kisasta löydy, joten yllättäjillekin on tilaa. Itse odotan eniten J. Rodriguezin iskuja vuorilla. Toki mieshän matelee aika-ajon sen verran hiljaa, että kokonaiskisan voittoon mahdollisuuksia tuskin on.
Juuri kun luulit löytäneesi oikean vastauksen kysymys muuttuu. Et koskaan saa kiinni kilpikonnaa, nuoli ei koskaan saavuta maaliaan. Alleviivaan kaiken paitsi sen mikä on jo valmiiksi alleviivattu.
Pohjustukseksi tälle kertomukselle kannattaa tutustua Hunter S. Thompsonin juttuihin Kentucky Derbysta ja Super Bowlista. 60-70-luvuilta löytyvät todisteet. Sivilisaatio kantaa selässään aina trigonometrian inhimillistä taakkaa. Magyar, hantit ja mansit, sofistikoitunutta paranoiaa, kudosmaista kanvaasia. Polemia pyristelee irti taitekohdastaan ja tavoittelee apologiaa poleemisuudelleen.
Sata yottatavua savuna ilmaan. Kylmä kuin Hermite-kraatteri. Olemassaolo edeltää olemusta. Moksha kutittelee gurun olkapäitä. Aristoteelinen kategoriaoppi saattaa vaikuttaa tervehdyttävältä nihilistisessä katsantokannassa. Nominalismi ja universaalien ongelma. Occam’s razor, baskervillen koira.
Jou jou ruttolääkäri tulee. Käänteispsykologisesti ihminen on se mitä ei ole. Klasariko epäkulttuuria, kerro minulle antibakteereista. Akateemisuus tappaa luovuuden, besserwisserismi näivettää keskustelun. Ylhäältä annettu versus history from below. If you can’t join ‘em, beat ‘em. Lucy in the sky with diamonds.
Little white lies: we went to Vietnam for the kids. Korruptoitunut italialainen jalkapallo. Tollundin mies ja kevätheinät. Talvi, tordi, sorvi, suo, kuokka ja kosh. Mash-up, post-sitä-ja-tätä, re:mitävaan. Ihmiset jaksavat tapella, mutta helppo se on täältä lintukodosta huudella.
”Mä olen kuitenkin humanisti, mulla on ne arvot niin päällimmäisinä, että jos mä joudun valitsemaan kumppanin autiolle saarelle, niin kuinka kivoja hyvänsä jotkut koirat onkin, niin mä kuitenkin valitsisin ihmisen. Vaikka se olisi vähän palikampikin, joku DJ joka höpöttää vaan jostain levyjen scratchingmeiningistä, niin kyllä mä semmoisen kuitenkin ottaisin. Kyllä Robinson Crusoellakin oli Perjantai kova juttu, vaikka sillä oli siellä vuohia ja muita. Perjantai oli kuitenkin ihmisseuraa, vaikka se oli kieltä ymmärtämätön murjaani.” Gösta joskus Rumbassa runoili noin, tiiä sitten onko asiaa. Ei auta kuin opetella eläinten kieltä. Linnuista on hyvä aloittaa.
Verenkierto, kuunkierto, kehänkierto, kehä kolmonen, kehäkettu, kehäraakki. Alternoiva ryhmä, kausaalinen selitysmalli, Ohion leveys on kolmesataaviisikymmentäviisi kilometriä. Kaikeksi onneksi ei sentään viisisataatuhattakolmeakymmentäneljää.
Maratoonari valmistautuu sen puolivuotisen ja viidentuhannen tienlaitakilometrin verran. Jana kulkee viivasuoraan koti leikkauspistettään, neljääkymmentäkahta kilometriä ja sataayhdeksääkymmentäviittä metriä. Vauhti ja vire saattaa mennä ylös-alas kuin kuudennen asteen polynomi, mutta tangentti on selvä. Vaikka keho temppuilee, mieli on kirkas (ja sairas): Sieltä ne tulee, kilometrit ja metrit siihen päälle.
Suunnistajalle tangentin kadottaminen on huomattavasti helpompaa. Mistä sellainen löytyy, ei niitä myydä tarjoustalossa tai edes kahden viikon viiveellä startfitness.co.uk:ssa. Mistä löytyy huippu-urheilun alku ja juuri kun edellinenkin vietiin hetkeä ennen h-hetkeä.
Tangentti löytyy radalta. Kiertoradalta, tähtien joukosta? Ei vaan tartanilta, maastoradalta, A-radalta. Tangentteja ne eivät ole, ne eivät tee huippu-urheilua. Mutta ilman niitä ei tangentti hahmotu.
1)arboretum. siperianlehtikuusesta valmistetaan muun muassa puhelinpylväitä, laitureita ja pitkospuita.
2)eri muurahaislajeja on maailmassa noin 12500, suomessa 60.
[muurahaiset ovat vallanneet polun
varon,
jotta en astuisi päälle.]
3)dinosaurusten sukupuuta uhkaa sukupuutto, useat aiemmin eri lajeiksi määritellyt fossiilit ovatkin olleet eri kehitysvaiheissa olevia saman lajin dinosauruksia.
4)olosvaara on osa struven ketjua. piste ei ole maastossa selvä tavalliselle silmälle.
5) veiksel-jääkausi. paljaankallionvaara. jaipaljukka. ahmarova. holoseeni. ancylusjärven rannoilla. maanmuokkausta ajalta ennen koneita [aek.]
6)harakat hyppivät räystäillä ja tekevät frontflippejä. lajityypillinen ominaisuus.
7) huomiotalous. hyttynen vinkuu. niitä on montaa eri lajia, hyttysiä ja vinkuja. parhaan nimi on piinahyttynen. paras on hiljaa.
8)vanhoja metsäpalon jälkiä näkyvissä. kulttuurin muutos. nyt palaa muu.
9)uusille alkuaineille mietitään nimiä. ehdokkaina ainakin newtonium ja darwinium. miksei myös virtanenium.
10)ambitio totuuteen. medikaalista lässynlässyä.
11)kalibroi kokemus. kuuntele kosken ääniä. etsi reitti läpi sen.
12)konstruoi kokonaisuus.
13)arboretum 2. mustakuusi. kotoisin pohjois-amerikasta. suomessa tavataan hopeisena.
14)sopulit vaeltavat ensi vuonna suurella joukolla, jos talvi on luminen ja pakkasta riittää. 70-luvulla viimeksi.
15)kärpänen lyö päätä seinään. jää kakkoseksi.
16)orava kiipeää puuhun vikkelästi. en näe tolppakenkiä.
Leveävaara lyhyesti. Jos satut juoksemaan/ajamaan autolla/puöräilemään/rullahiihtämään Rovaniemeltä Pellon suuntaan (tai toisin päin, jolloin katseohjeet toisin myös) niin käännä ennen kirkolle ja Kittishäntiin saapumistasi (juuri siinä alamäen alla olevassa notkossa) katseesi etelään ja siellä näkyy tämänkertaisen Best of Pello-sarjamme esiteltävä maasto. Maasto sisältää runsaasti ylitorniolaista kivikkoa, kivikon kanssa vuorottelevaa rikkonaista avokalliota, jyrkkää rinnettä, metsittynyttä hiekkakuoppaa, muutamia pieniä soistumia sekä välillä varsin tiheää lehtoa, välillä varsin tiheää pajukkoa. Karttaa alueelta ei ole, eikä varmaan tulla tekemäänkään, sillä jos naapurissa on sellaisia herkkumaastoja kuin Koppelovaara, Valkeavaara ja Paljaankallionvaara (, joista myöhemmin lisää...) jää tällainen varsin perusmaasto jalkoihin. Kisat Leveävaarassa saattaa jäädä pitämättä edellisessä lauseessa mainitun meriselityksen vuoksi (...jollei sitten pitkä siivu).
Lapin haju, sen tuntee; kuin vanha tuttu vuosien takaa se tulee yllättäen moikkaamaan silloin kun sitä vähiten odotat (tai silloin kun sitä eniten odotat). Sen tervehdys on yhdistelmä mäntykangasta, suopursua ja nuotiosta nousevaa savua. Kun se saavuttaa isoaivojesi kuorikerroksen niin kutsutun hajualueen tunnet olevasi kotona.
Ultrakisat ovat syömiskisoja, joissa on väliin heitetty vaihteluksi hieman liikuntaa. Jotenkin noin kirjoitettiin kieli poskessa (missäs muualla se voisi olla kuin suussa eli siis samalla poskessa vai miten määritellään kielen sijainti, sillä kielihän on kiinni suuontelon pohjassa [myös poski on osa suuta-määritelmä on ongelmallinen, kuten huomaamme…]; tietysti irtileikattu kieli ei välttämättä ole enää poskessa…ja onko poski osa suuta ja jos ei niin mikä sitten on suu…onko poski suun eräs osa, jota ilman kuitenkaan suu ei voisi olla olemassa, toisin sanoen siis poski olisi suun määrittymisessä tärkeä osa, mutta ei sentään ainoa laatuaan ((eli autonominen, tai tietysti pelkkänä poskena se määrittää itsensä poskeksi yksiselitteisesti)) [onhan myös huulet, hampaat, ikenet , suulaki]…jonkinlainen emergentti ominaisuus siis…kuitenkin suu pysyy suuna, vaikka siinä ei olisi kieltä vai onko näin…it’s all about definition…joka tapauksessa kategoriaoppi ja universaalien ongelma vainoavat meitä yhä kuten vainosivat Aristotelesta ja Occamia aiemmin...hyväksymme tällä kertaa fraasin ”kieli poskessa” määritelmänä siitä tilanteesta, kun ihminen yrittää pidätellä hymyään ja onnistuu siinä vain puolittain…) Christopher McDougallin kiistellyssä ”Born To Run”-teoksessa.
Televisiosta tuli ennen muinoin seikkailu-urheilua. Ulkomailla vedettiin viikon kisoja vuoristossa ja merellä, Suomessa Forsmanin Peten suunnittelemilla radoilla uitiin saaresta toiseen ja etsittiin rasteja linnan raunioista. Välillä nukuttiin pyörän selässä, välillä herättiin äkkipysähdyksellä ojasta. Kokista ja sipsejä kului kisan aikana enemmän kuin keskiverto amerikkalaisella nörttikerholla, vaikka aikaa ruoan ahtamiseen kurkusta alas oli promille amerikan ihmeiden harrastukselleen uhraamasta ajasta. Olihan se sairasta, mutta ah niin siistiä kymmenvuotiaan nassikan silmissä. Inhimillisen sietokyvyn rajoilla liikuttiin, Stephen King sai tehdä tilaa. Hohto vaihtui Skibotnin vesiputoukseen, jonka alla on aina yhtä kiehtova hiidenkirnu, mutta siitä ehkä joskus myöhemmin lisää. Ruotsissa melottiin koskia, joissa oli rautaromua ja veri virtasi veden seassa. Storforsen valvotti pitkälle yöhön jylyllään vaikka oli keskitalvi. Koskien reittiselostukset kuluivat käsissä, no rapids kaikui korvissa. Arctic Canoe Race oli hieno tapahtuma: Kilpisluspa, Peerakoski, Lammaskoski, Pättikkä. Piti hankkia maastopyörä ja lumilauta. Vauhtia piti olla. Vähän skeitattiinkin, mutta kun ollie ei ottanut onnistuakseen jäi se. Muutamia vuosia kului ja suunnistusmoskiitto puri persuksiin. Laanilasta se alkoi ja koukkua tarjosi alkuun, mutta jo Tampereen pusikoissa alkoi kulkea. Kartat alkoivat kiinnostaa, kartanteko alkoi kiinnostaa. Talankangas, Vetovaara, Selkävaarankuru, Akajoki, olihan niitä. Etsittiin maastoa ilman ihmisen jälkeä, innoittajana Juukan ässämmien hehkuttelut. Löytyi Ahmarova, löytyi Näläntö. Niistä enemmän jossain vaiheessa. Aikaa kului ja lopulta osallistuttiin seikkailukisaan. Oltiin aloittelijoita, sen huomas. Myöhemmin kartoista ovat alkaneet kummasti kiinnostaa saaret, joet ja kannakset joissa voisi harrastaa coastaleeringia.
Tänään ja huomenna on käynnissä Rokualla Geopark Challenge, jossa Ponsilaisedustusta löytyy niin osallistujien kuin järjestäjienkin puolelta.
Männyntuoksuvalmuska kun tulisi sattumalta vastaan tuola metsässä samoillessa niin net olis kesätyöt sitte siinä. Japanissa haahkan untuva ja sienet ovat paikallisia oravannahkoja ja roskaeuroja.
Tänään kävin muutaman siivun jolkottelemassa, Kittisvaarassa aamulla ja Kylävaarassa illalla; klassikkopäivä siis. Välissä kerkisin käydä kartoittamassa pikku näytepalan tulevien iltarastien maastosta. Mukavasti vihreää väriä saatiin kartalle. Jo etukäteen pitää siis varoittaa näin blogin välityksellä mahdollisesti uhkaavasta tapahtumasta nimeltään Karusprintti 2. (Ainoa, mutta on tietysti se, että kartta ei valmistu ajoissa/koskaan...) Jos termi Karusprintti ei ole tuttu saattaa se johtua siitä, että viimeksi paikalle uskaltautui vain pellolaisen suunnistuksen kerma. Toinen amnesiaa ruokkiva ilmiö saattaa olla ajan kuluminen (hieno termi muuten...) eli se, että Karusprintti (1) järjestettiin jo vuonna 2005, jolloin elettiin vielä aikaa, jolloin talvella oli lunta ja kesällä lämmintä ja muutenkin kaikki meni niiiiin hyvin, että huh huh. Tänä vuonna maasto saattaa olla vielä petollisempi kuin viime kerralla, tosin yhtä suurta todennäköisyyttä kartan ulkopuolelle joutumisesta tuskin on, vaikka mistä sitä tietää. Itsekin, toisen ratamestarin ja kartantekijän ominaisuudessa, onnistuin silloin testijuoksussa juoksemaan kolmoselle apinalaatikon kautta. Joka tapauksessa huomenna pitäisi käydä väkräämässä hieroglyfit aaneloselle ja toivoa, että kukaan tulevaisuuden arkeologi ei käytä elämänsä parhaita vuosia sen tutkimiseen ja merkityssisällön selvittämiseen vuonna 2222.
Jarkko Martikaisen 9 Teesiä-teoksesta vapaasti lainattua: Hitleristä piti tulla maalari, Stalinista pappi, Idi Aminista soittoniekka ja Ceasescusta filosofi, mutta todellisuus muotoutui perin toiseksi. Vastaisen varalle siis vinkkinä, että vanhempien ei pidä huolestua, jos lapsi haluaa taiteilijaksi...tai urheilijaksi voisin lisätä.
---
Otsikon pöllin Kalifornia-Keken ja Stiletti-Anan muodostaman Jessen debyytin kannesta, ilman huutomerkkiä. Aasinsiltana käytettäköön tässä vaikka sitä, että Jessen esittelemä Katujen Laki saa toivottavasti seurakseen (tai syrjäyttää sen) tässä löpinässä ja itse Tunturisuunnistuksessa Kairojen Lain.
Kaikki, siitä ei jää ulkopuolelle mikään tai jos jää onko sitä todella t o d e l l a t o d e l l a?
---
"Löydän itseni aina, kun olen luonnon helmassa", hän toteaa henkistyneenä.
"Suorin tie vie perille lyhyintä reittiä", vastaan edelleen loukkaantuneena, sillä minulle on mahdottomuus löytää sisäistä rauhaa.
"Vauhti sokaisee", hän yrittää väliin.
"Luulen, että katsot asiaa liian pragmaattisesti", totean ja huomaan erheeni, joten korjaan "siis teoreettisesti, piti sanoa".
Keskustelu loppuu siihen. Katson kortit ja huomaan, että onhan tässä vaihtoehtoja.
---
Mietin Tunturiin soittolistaa. Reunaehdoiksi asetin, että orkesterin tai artistin uran huippuhetkien tulee asettua aikajanalla vuosien 1950-1989 väliin, toisin sanoen siis 50-80-luvuille. Syytä tällaiseen rajaukseen en saanut kaivettua tietoisuudestani, joten se jäi Freudin hommiksi selvittää. Toinen ehto oli, että musiikin pitää olla hyvää. Sille oli helpompi löytää perusteet, sillä kuka haluaisi kuunnella roskaa, jos tarjolla on muutakin. Tietysti jos tavoitteena on saada ennen kisaa moodiksi viha kaikkea, erityisesti musiikkipolitiikkaa vastaan niin silloin olen epäonnistunut valinnoissa; mutta se siitä, ei ole niin oleellista. Listaan päätyivät ainakin Little Richard, Etta James, Dusty Springfield, Little Eva, Marlena Shaw, The Animals, Wigwam, Creedence Clearwater Revival, Cream, The Doors, Wire, Rotary Connection, The Jimi Henrix Experience, Kraftwerk, Replacements, John Lennon, The Cramps, MC5, The Who, Ten Years After, The Police + epähuomiossa 90-luvulta Go Sailor, mutta menköön kuulostaahan se vanhemmalta. Saa sitten nähdä mitä on todellisuus: Beatlesien koko tuotanto vai pelkkä hiljaisuus.
---
Ollaan historiallisilla alueilla. Tämänkertaisen kilpailualueen läpi kulkee legendaarinen vaellusreitti Hetta-Pallas, jo vuodesta 1934. Tunturijono tuntuu jatkuvan ikuisuuteen. Jatkuukohan se? Alue on myös osa Pallas-Yllästunturin kansallispuistoa, ja joka lyö turpiin jokaista joka ei sitä usko, että se on totta se. Hienoilla maisemillaan siis, piti lisätä. Lapin luonto on ainutlaatuinen, vain Lapissa on lappialaista. Kaikki se mitä on on puhdasta kuin merilokki tai pulmunen, joka sattuu myös ovelasti olemaan kansallispuiston tunnus. Kansallispuiston pinta-ala on muuten 1020 neliökilometriä ja se on perustettu kuusi vuotta sitten vuonna 2005. Nämä ovat faktat, jotka toki saattavat aikojen saatossa muuttua, tarkentua tai haipua unohduksiin.
Tähän väliin hieman hikeä. Vuontisjärven eteläpäästä alkaa nousu. Tässä penkassa Lapponiahiihdon toisen päivän Himmelriikin osakilpailu on usein ratkennut. Kari Varis ja maukkasykkeet nousun päällä on suomalaisen hiihdon yksi suurelta yleisöltä huomaamatta jääneistä huippuhetkistä. Muutenkin kaverin taktinen osaaminen vetää vertoja yhden ammattilaispyöräilytallin koko henkilökunnalle.
Olympiatuli syttyi Pallaksella. Vuosi oli 52. Päivä oli pilvinen, mutta onneksi teknologia ei jätä pinteeseen koskaan. Torniossa, ratamestarin ja apulaiskilpailunjohtajan hoodeilla, tuo keskiyön auringon tuli sitten juontui olympialaiseen serkkuunsa ja suuntasi kohti etelää.
Lappi ja Lanta. Jotain siitäkin piti jorista, mutta sanotaan nyt vaikka, kun en muuta keksi, että ollaan Lapissa.
---
Etukulmasta tuikkaa maalin sisään. Pienestä kulmasta. Pitkällä poikittaisyötöllä pidetään peli vauhdikkaana.
Sama taktiikka täällä?
---
Arto Lappia Lumiputous-runoteoksesta lainaan tähän väliin, kun sopii kovin hyvin; niin ja muotoilu on tietysti minun:
"Vaeltamalla kaikki maisemat ovat ansaittuja - missä oli maja yötä vasten on päivän noustua pelkkää luontoa. Sopuli lähtee kolostaan, kihu huutaa nimeään varpujen yllä - silmille, korvalle, mielelle, kun askellus tuntuu maistuvan."
Kapustarintakin saattaa ilmoittaa olemassaolostaan, jos sinulla ei ole liian kiire.
---
Maiseman kuvailun vaikeus ja problematiikka tulee hyvin ilmi José Saramagon toiseksi viimeiseksi jääneessä kirjassa Elefantin matka, jossa, yrittäessän kuvata Brennerin solaa, hän toteaa, että sanat eivät riitä. Ludwig Wittgensteinia vapaasti lainatakseni siitä mistä ei voi puhua tai kirjoittaa, on vaiettava. Kielifilosofia on mielenkiintoista, mutta siinä päästään harvoin muuhun kuin hämmennykseen ja loputtomalta tuntuviin kiistoihin, joihin ei ole ratkaisua. Siksi tämäkin sepustus on jo etukäteen fatalistisesti tai deterministisesti, miten vain lukija haluaa, tuomittu epäonnistumaan siinä mitä se tavoittelee. Kylmä totuus on, että fyysistä kokemusta korvaa tuskin koskaan mikään keinotekoinen sanahelinä tai verbaalitykitys.
---
Ollaanko sitä muututtu?
Kraftwärkki pelaa. Sori tahattomasta viittauksesta Tuuriin ja siitä, että tarpeeksi hyvälaatuista livevetoa oli vaikea löytää, joten saa kelvata tämä visuaalisesti tylsähkö levyversio tällä kertaa.
---
Ponsi Blues soi: "onhan mukava tehdä tekstiä, suloista, rumaa, pitkää myöskin...ponnekkaina juostaan lujaa, missä myydään uusin Hymy?"
Sivuhistoria-teoksessa Tommi Liimatta pisti eetteriin levyttämättömiä sanoituksia. Edellä mainittu oli vuodelta 1993, jolloin Eritrea itsenäistyi ja siitä kaksi sanaa Zersenay Tadese. Mitenköhän kulkis miehellä Tunturi tai rock n roll?
Bukowskiharjoitelma eli matka kertaa kaksi eli oliko tarpeeksi? Kuitenkin ilman bukowskimaista angstia ja turhautuneisuutta tai patoutunutta vihaa, jonka voi kaataa paperille vain kaveri, joka on juopotellut, yhtä kuukauden taukoa sairaalassa mahahaavan kourissa ollessa, kuusitoistavuotiaasta kuusikymppiseksi ja päättää kertoa mikä mättää.
Jalat ei kanna henki ei kule
viikateheppu vie
juon purosta ja kaadun maahan
näen tähtiä ja en puhu
nyt elokuvista
vaan väsymyksestä
jano jano hiukka
vettä pyydän sillä omat on juotu aikoja
sitten lampi kiipii edessäni harjujen syleilyssä kuin kaksi koiraa astelisi
tuolla tiellä näen harhoja sata-
varmasti takana 6 tuntia
eilen samanmoinen, kuitti, loppu, viimestelty, hoippuu eteenpäin tahdolla, sisulla, tieto,siitä, että
kaikki voi muuttua tai ei
oma valinta karauttaako rastin ohi vai ei
itseä saa ainostaan syyttää
ei muita vai???
onneksi tämä on sivistysvaltio ja löydän pois ja ruokaa
ruokaa vettä saan ja nukun lopun iltaa
ja huomenna uudestaan,
eikös joo??
olihan se kivaa
ja ei kovin charlesimainen loppu.
---
On aika lopettaa vatvominen ja todeta, että jee. Sii juu.
TV:tä mulla ei ole,
mutta satuin näkemään kun Theoroux seurasi ääriliikkeitä
ja mietin milloin a l e t a a n seurata
äärisuunnistajia ja lajifriikkejä
siinä olisi kuluttajille katseltavaa ja yhteistä kokemusta,
mitä muistella myöhemmin
hyvässä seurassa
takkatulen rätistessä
taustalla luminen maisema kuin Aku Ankasta
siitä tarinasta missä oli karhu
vai oliko se vain Aku
karhun vaatteissa
kärttämässä rahaa
karttelemassa töitä
lekottelemassa aurinkorannalla
miettimättä mitään tähdellistä,
joka voisi häiritä hyvää oloa,
h a r m o n i a a tahi r a u h a a,
joka vallitsee niin kauan kuin
Roope on Trutopiassa
juoksemassa aarteiden perässä
kilpaa Kulta-Into Piin ja Kroisos Pennosen
kanssa
k a r h u k o p l a a ja Milla Magiaa unohtamatta
joutumatta
liemeen
liriin
koskaan
milloinkaan
vaikka aina jäävät
k i i n n i
rysän päältä
kalamies, olen ma
vaikka kalaa ei tule
on järvi tyhjä ja kalat kaikonneet koloihinsa k o t e i h i n s a
kärpäsiä syöden
kalamiehelle nauraen
partaansa,
jota niillä ei ole paitsi p a r t a k a l a l l a
kuulin yhdeltä kaverilta,
joka kerran näki sellaisen ihka elävänä
veneen partaalla
ja tuumas,
että narraa sie äijä vaan
mie h ä i p p ä s e n nyt
uusiin maisemiin
so long
bye bye och så v i d a r e
samoin minä läksin
ja lähdin
kotiin
päin
ja
annoin mennä rennosti
reippaasti
uudestaan
Se se on, usko pois, usko ihan huvikseen vaan, ihan leikillään tai kuinkas muuten sillä lailla ja niin edelleen. Joka tapauksessa sitä pitää kuluttaa ja kurmuuttaa. Jälki tiessä on merkki elämästä. Elämä on merkki siitä, että kaikki ei ole vielä menetetty. Merkki siitä, että kaikkea ei ole vielä menetetty antaa toivoa paremmasta ja paremmasta toivosta syntyy uutta. Uusi taas versoo odottamattoman tai odotetun; funktio toteutuu: jotain enemmän. Lopputulos on kumma heppu eli urheilija.
Tulivuoret kiehtovat suuresti ja Islannissahan niitä riittää. Hekla ja Katla. Ensimmäinen on muistaakseni myös Aku Ankan sivuilla silloin tällöin vilahteleva sivuhahmo ja jälkimmäinen Astrid Lindgrenin Veljeni, Leijonamieli- kirjan Karmanjakan kallion vartijalohikäärme. Surtsey, saari, joka nousi tyhjästä. Hieno hetki. Laki, luonnonlaki. Kertonee tyhjentävästi kaiken: ihminen on niin pieni. Liveseuranta löytyy täältä.
Krakatau, Tambora, Pinatubo ja Kelud esimerkkeinä muualta näyttävät, että kyllä muuallakin kuin pohjoisen valaanpyytäjien valtakunnassa osataan. Samae Koskinen ja Einar Már Guðmundsson ovat pureutuneet aiheeseen; toinen laululla Krakatausta, kun toinen taas loistavissa kirjoissaan kuvaa islantilaista ihmistä puhtaimmillaan. Magmapesäkkeet, pyroklastiset pilvet, supertulivuoret. Kiehtovia termejä. Laskeutuisin tulivuoren sisuksiiin, jos vain voisin ja tutkisin pitävätkö teoríat kutinsa. Vaikka totuuden nimessä on sanottava, että ei sieltä pohjalta paljon mitään selviäisi, edes ihminen, paatuneinkaan geologi, hengissä. Mutta ei enempää tulivuorista, muuten menee koko ilta jutustellessa, sillä...
...Islannissa myös suunnistetaan. Mieleen muistuu jokin vanha suunnistusreissujen mainos, joka on vieläkin tallessa karttakansion välissä juuri tuon kyseisen hienon avointa aluetta ja karstimaata sisältävän karttapalan takia (samassa paketissa oli myös Kari Sallisen voittoreitti Mt. Kooyooran rinteiltä vuoden 1985 MM-kisoista, helmi sekin!). Myös uudempia tuttavuuksia on onneksi viime aikoina näkynyt muun muassa Reykjavikin keskustan sprinttikartan muodossa. Koska Suomessa on suunnistuskisan maali eduskuntatalon portailla, kyselin taannoin Ponnen foorumin yksityisviestissä.
Islanti tuo hieno maa, josta tein lukiossa esitelmän väsyneellä otsikolla "Monikasvoinen Islanti". Oliko tämä sitten sitä gonzojournalismia häh?
Nousen polkua ylöspäin, aluksi juosten, lopulta reisiini nojaten, laahustan. Hapottaa, mutta maisemat palkitsevat. Lappilaista erämaata, kairaa, kilometritolkulla. Satoja kilometrejä, tuhansia kenties.
Joulu, juhannus ja uusivuosi tulevat jokainen tunturijonon päällä, kaikki on hyvin. Porotokka tutkailee uteliaana juoksijan eväitä jaksaa. Jaksanhan minä, imen ympäristöstä energiaa kuin aurinkopaneeli Saharassa.
Tuulee ja hyttyset pysyvät poissa. Täällä tuuli ei koskaan lopeta, puuttomuus ruokkii sen ruokahalua.
Jyrkänteiden väliin puristuu kapea lampi. Jos osaisin lentää menisin yli juuri tästä keskeltä, mutta kaikesta huolimatta en ole lintu - minun on tyydyttävä askelen lentoon ja kiertoreittiin.
Oletko koskaan luullut, että se mitä etsit ei tule vastaan koskaan, koska sitä ei ole. Kuitenkin se on siellä ja sinä vain muualla. Minä olen luullut, ja useasti.
Polku on vaihtanut paikkaa. Ihmisen pieni jälki näkyy selvästi muuten koskemattomassa luonnossa. Kartta saa asianmukaisen päivityksen, me asianmukaisen päivetyksen.
"Kraanavesi maistuu kuralta tämän jälkeen", tuumaan lähteen äärellä. Pohjaton vesimassa edessäni on elämän ja jaksamisen edellytys kaikkialla. Nappaan vielä yhden kourallisen.
Alas on mentävä, vauhdilla. Alhaalla huomaan erheeni, mikä se näistä syvistä kuruista oikein on?
Järvi puristuu kapeiden kannasten väliin: siinä missä ennen on ollut yksi on kohta tuplasti enemmän.
Kankaalla vauhti kiihtyy. Mikä on kiihdytellessä, kun maailma on avoin ja mahdollisuuksia täynnä. Nuoren polvi nousee mättäillä, vanha tulee taidolla. Joku saattaa hallita molemmat.
Suo kuin jalkapallokenttä. Sinne minä palloni veisin.
Järvi takanani jää, ilta-auringon loistaessa tuntureille, varjoon, lopulta yö saapuu ja jättää erämaan rauhaan.
---
Toinen ja kolmas osa päätyvät jossain vaiheessa eetteriin (toivottavasti, ennen kisoja, vaikka olenhan mie jo puoliksi toisen osan kynäillytkin...), sillä aikaa tutustukaa veppisaittiimme aiheen tiimoilta.
Espanjassa aurinko paistaa aina. Portugalissakin usein. Tanskassa on puolipilvistä.
---
Ne on niitä hyviä muistoja, joten huomenna suihkuun. Rovaniemellä on usein lunta, ei aina.
"Me olemme niin kuuluisia että emme juhliamme itse järjestä
Me olemme niin köyhiä ette meillä ei varaa ole huonoon käytökseen
Me olemme niin sekaisin että laitamme toisillemme terveiset
Me olemme niin yksin että teemme töitä kun muut on vapaalla
Sitä toivoo että piuhojen päällä ihmiset eivät tänään tanssisi
Sitä toivoo että takahuoneessa se joku olisi joka oikeasti välittää
Sitä toivoo että ehjän savukken löytäisi askin nurkasta
Ellei meistä tule vanhoja pyhiä miehiä
tai hienoja naisia jotka ei syö ja pyörtyy
Saammeko siitä tietää
ja saammeko valita uudestaan
Kallein harrastuksemme on juoksevalla vedellä tiskaaminen
Tulee se hetki kun kontaktia etsimme muuhun maailmaan
Ei se voi onnistua, me tilaamme totisina kahvin
Iskuyritys päättyy melkein, pitäs viedä sut Ouluun syömään
Emme edes pulloon yllä, joku sen omaan reppuunsa kätkee
Kun ei luoda, näyttäydytään, ja luetaan lehdestä mitä sitten tapahtui
Yritys on hyväksyntä, Miss Suomen vierailu piipahdus
Joku päivä vielä kaikkien vaimojeni lapset yhdessä leikkii
Ja meistä tuli laihoja syviä miehiä
jotka voi höyhenellä vauvakin kaataa
Kun keikalta palaa palkkio mahassaan
Hyviä muistoja, huomenna suihkuun
Hyviä muistoja, huomenna suihkuun"
Liimatta on lyyrikko parhaasta päästä. Ylläoleva juontuu soveltuvin osin myös suunnistajan elämään.
Oulussa on tasaista melkein joka paikassa. Suota ja kangasta.
---
Ruotsissa myrsky tyyntyy ja tuuli kääntyy myötäiseen. Norjassakin saattaa tulla taivaalta jotain.
---
On parempi, että suomalaiset menestyy jotenkin jossakin ja kansa likkuu, kuin että useampi menestyy jossain jotenkin ja kukaan muu ei liiku yhtään. No one moves, no one gets hurt ja silleen.
---
Parasta mitä suunnistajalle voi tapahtua on, että se pääsee irti.
We're shopping, S-H-O-P-P-I-N-G. Dostojevskin ajatus siitä, että kaikki palautuu kansaan on naiivi.
Ajatus siitä, että suunnistaja ei pääse suunnistamaan on absurdi. Naiivia olisi ajatella sitä itsestäänselvyytenä, annettuna.
---
Myös Suomessa paistaa aina aurinko, plaa plaa plaa.
---
Juuri kun luulit, että se loppuu ilmoitan, että maisema muuttuu silmissä, jos niin haluat. Viiskytluku oli hienoa aikaa...
---
Epilogi alkaa jotenkuten. Löysin portin ja menin siitä läpi. Mitä näinkään; kaiken mikä määrittää olemassaoloamme. Valitettavasti juuri siinä kohdin kello soi ja herätti minut ja enää en muista mikä oli elämän tarkoitus tai päämäärä. Pitänee painua unten maille ja toivoa, että todennäköisyys sille että näkee kaksi kertaa peräkkäin samaa unta ole kovin pieni. Epilogi olisi hienoa lopettaa sanomalla, hyvää yötä ihmiset.
