lauantai 30. huhtikuuta 2011

Bändikuva

Live at Botkyrka tonight!

Me ollaan tällainen punkkiremmi. Ensöinen keikka pitänee sisällään punkkia äärilaidoista, oikeistosta ja vasemmalta. Mentiin sitten kummalla äärilaidalla hyvänsä niin anarkiaa siinä on mukana.

Jos setti pysyy käsissä, tiivistyy se korkeintaan kolmeenkymmeneen kipaleeseen. Ilman mitään musiikin teoriaa, ulkopuolisia oppikirjoja tai -isiä; yleisesti ottaen ilman minkäänlaista soittotaitoahan me operoidaan.

Mutta meidän kappaleissa ei soitella pitkästyttäviä introja, vaan mättö alkaa heti kolmannella. Heitetään sellaset tekstistäki lyhkäsiksi, yy kaa koo.

Keikkayön alusta alkaen bassolinjat hoitaa bändin oma indiehipsteri My Lovin' Saturnian mustissa pilllifarkuissaan.

Toisena takahuoneesta lavalle hyppää bändin oma Teho Majamäki Nightrider Number One, tuhannen perkussion mies, jonka hämyisissä ksylofonisoundeissa on aimo annos pohjalaista viipyilevyyttä, viileää sellaista.

Koska joka bändissä pitää olla hyvä valomies löytyy tästäkin yhtyeestä sellainen. Hän tottelee nimeä Blacklight American Tintin. On tällä miehellä kuitenkin aina triangeli takataskussa, kaiken varalta.

Honkytonkpianoa cool jazz- tyyliin pitkillä linjoilla läimäyttelee eskapismiin taipuvanen Heard It Through The Grape Not Wine, joka soolouralla taiteilee nimellä E2.

Viidentenä lavalle nousee mies, joka tottelee tuttavallista nimeä Brokebone Hounddog. Manowarmaisine patarumpuineen tämä mies kurmuuttaa.

Blueskitaran mestari The Great Hand of Ultralong Solos hoitaa nimensä mukaisesti bändin bluessoolot suistomaiden ikiaikaisen perinteen tarkoin varjellun salaisuuden riitin mukaisesti.

Bändihän on tunnetusti aivan kuraa jos siinä ei soiteta vanhaa skotlantilaista perinnesoitinta säkkipilliä, jota tässä bändissä väkivalloin ja kaltoin kohtelee Haggis Rude Boy Sixfinger Ballspunch. Asusteena tällä miehellä on päällä kiltti ja siihen yhteensopivat vaaleanpunaiset kompressiosukat.

Koskettimissa syntikkasoundeja hifistelee maailman nopein loppusuoran sooloisti Fastleg.

Alexi Laiho jää soolouden rannalle ruikuttamaan kun esille astuu bändin toinen soolokitaran kurittaja, tai hyväilijä fiiliksestä riippuen, My Blug-In-Baby- Master, joka kiidättää soolot kohti maailman syvimpiä kanjoneita tai korkeimpia vuorenhuippuja.

Komppikitaran ja laulut lurittelee äänialaltaan kapea, mutta ääneltään koriseva, kuulijan mieltymyksistä riippuen joko isolla tai pienellä kirjoitettuna, Kiss of Northern Death.

Melkoista progea. Encoret juhannuksena.

perjantai 22. huhtikuuta 2011

Propsit Haruki Murakamille

Vaatii rohkeutta kirjoittaa juoksusta ja vieläpä hyvin.

Arvotanhan mie, älä yhtään huoli.

10mila - isoja pyssyjä haastaan #1

Mie selvittelin tässä 10milan kisakeskuksen tarkan sijainnin sieltä mila-blogin parista talkookuvasta. Sinnehän se lentokentän kaakkoissiipeen rytkästään pikkukylä pystyyn. Sieltä se sitten pamahtaa lauantai-iltana ja isot pyssyt paukkuu seuraavana aamuna.

Meilä on kovat tavotteet niinko aina. Kun kerran yleinen veikkaus on että Kooärrä, Haldeni ja Kokki vie letkaa tänäki vuonna niin Majornan, Malunin, Terän, Linnen ja Panin järjestykset muiden muassa kasataan vastaamaan kolmelle isolle. Siinä net tekkee virheen niinko aina ennenki ja siinä vois olla meän paikka hyökätä.

Kooärrälä oletetaan alkuun hyökkäävän, vai pitäiskö tuumata että puolustavan, sen bulgaarialaisen Kirillin. Mutta pa*kan vi*ut sanoo viestivastaava Pipsaharju. Kirili ryssi yötestin ja levittelee korviaan kakkosjengissä. Kova on kakkonenki. Se nyt vähintään pitäs tänävuonna pestä.

Eiköhän Kooärrä lähe viestijyrilä liikkeelle ja lataile Jukola-joukkueen siihen perään samassa juoksujärjestyksessä. Siihen loppuun ei Terät kykene jos etumatkaa on alle vartti ja tuskinpa Jomppa siihen ainakaan yksinään pystyy. Terän alulle pitäs tintata ihan muita miehiä kun Uudestisyntyviä tai Kuudestilaukeavia. Siihen ko uskaltasivat lyä Jonesin avaan, Paissin kakkoselle, jii, aa, kaks isoa ämmää ja uun kolmoselle ja Nordberin långalle nii loppuviestin vois mietiskellä että kellä ei kestä pää.

Kooärrä nyt kuiten määrää noitten muitten järjestykset ja avauksella hääräilee Hernis, joka pari viikkoa takaperin lipsautti reeninsä seittämännen tonnisen alle kaksviiskytä. Sitten ne laittaa soiro-osastolta terveet hemmot ja Tölkön. Ei mikään kanuuna-avaus vaan takuuvarma kärkiletka longalle. Puhuu vaan sellaista kieltä, että ku kaikki tuon faktan tietää niin kukaan ei tuhlaile kovimpia menijöitä ennen longaa ja tuskin silläkään.

Vauhti on siten kansallista tasoa noilla kaksnumeroisilla yöpätkillä. Tähän me vedetään sellainen keskivertokova alotus, eli olisko Tanka, Markku ja Espii. Jos Espiin akilles ei rauhotu samaa tahtia kun mies kuumenee, lasketellaan kolmatta osuutta kokemuksen voimin. Tällä tavoin sopis Ponnen paidan vilkkua longan kärkiletkassa lenkkivauhdin kolmeviiskyt kokemuksella.

Yöhän se on longan jälkeenki. Suunnannäyttäjät laittaa kotimaisen maajoukkuekalustonsa kehiin...

keskiviikko 20. huhtikuuta 2011

Determinismiä

Koska luonto ei tee virheitä, ihmisen on turha valittaa kokemiaan vääryyksiä; that's it, so long ja niin edelleen.

Asenne ratkaisee: apaattinen coolisti.

Vastaus on aina: vapaus valita.

Kartalta loppuu kivet.

Oliko tämä nyt sitä taidetta?

tiistai 19. huhtikuuta 2011

Urheilujuttu

Pellon Kittisrinteillä hilpaistiin Ponnen yhteisreeni tuossa alkuillasta. Maasto ja kartta tarjosivat Keski-Eurooppalaista klassia radan sisältäessä ruotsalaista hajontaa ja matkaa kasin verran. Yhteislähtöotatuksessa nopeimmat käyttivät aikaa 4:30 kilometriä kohden. Starttiviivalla seisoi yhdeksän laiheliinia ja ilmeisesti maaliinkin tulivat.

Tällainen nuivankuiva urheilujuttu väliin jotta teekkareillekin olisi jotain luettavaa.

sunnuntai 17. huhtikuuta 2011

perjantai 15. huhtikuuta 2011

Kevätleiriharjoituksia Pellossa 2011

Kittisrinne:
Peräpohjalaista talousmetsää
Rata 7,9km hajonnoin, rasteilla sininen kreppi
Lumisuus 25%


Luporinne:
Peräpohjalaista talousmetsää
Rata 6,9km, rasteilla mänty
Lumisuus 25%


Pellon keskusta:
Kituvan pikkukylän liikekeskustaa, vanhaa sodan jälkeen isiemme selkänahkoista jälleenrakennettua kyänosaa sekä niittyä
Rata 3,3km, rasteilla aurauskeppi tai laatta
Lumisuus 0%

Ponsi-Suomi-Ponsi -sanakirja: TELAKOITUMINEN

Yleensä keväällä ilmaantuva vitsaus, jossa akillesjänteet narisevat, polvet paukkuvat ja piriformis huutaa niin että räkä roiskuu ja sitä älämölöä ei kestä edes peltorit korvilla.

tiistai 12. huhtikuuta 2011

Maantiedettä, murretta ja muutakin

Pohjoinen ulottuvuus, rajaton raja, olemassaolon keveys. Se on sitä mitä me elämme, joka päivä.

Kuvallisessa muodossa sama: sanan kaira levikki suomen murteissa.

Tosin kohta muuttolinnut valtaavat järvet - ensimmäiset joutsenet bongattu jo! - ja me muutamme vuorostamme etelään...mutta me palaamme, vielä...älä huoli, sillä karun kairan kutsua ei voi väistää, vaan se vetää magneetin lailla puoleensa yhä uudestaan ja uudestaan!

sunnuntai 10. huhtikuuta 2011

Tyyliniekka Terje

Nyt kun alkaa lumet loppumaan täältä Länsi-Kairastakin on (viimeinen) hyvä aika laittaa eetteriin tämä talven lumimyräkän tahi pakkasjakson aikana raapusteltu rimpsu, joka alkaa näin, että...

...Legendat-sarjan tämänkertaisessa osassa tutustumme maailmankaikkeuden parhaaseen
lumilautailijaan norjalaiseen maailmankansalaiseen Terje Haakonseniin. Terje valitsi
nuoruudessaan rahakkaan ammattilaisjalkapalloilijan uran sijaan puuterilumen ja
maailman korkeimpien backside airien maailman Graig Kellyn (R.I.P.) innostamana. Koko
lumilautailun kultaisen aikakauden 1990-luvun alusta 2000-luvun alkuun hän oli
ehdottomasti paras alallaan niin kisatulosten kuin yleisen arvostuksenkin puolesta. Vaikka
hän voitti muun muassa kolme kertaa putkeen halfpipen maailmanmestaruuden, niin
suurimman vaikutuksen hän teki smoothilla tyylillään, johon myöhemmät yrittäjät ovat
turhaan koittaneet yltää. Hänen mukaansa on nimetty myös Haakon flip, joka olikin
pitkään varmaakin varmempi tae kisojen voittoon johtaneissa runeissa.
Terje myös laski pipen ja streetin lisäksi freetä kuin vanha tekijä ja erityisesti
vanhemmalla iällä hän on yhä enemmän siirtynyt puuterin lumoavaan maailmaan.
Taitojaan hän esitteli useissa leffapätkissä, joista mainittakoon TB:t, Terjeä
syväluotaava Subjekt Haakonsen sekä Haakonsen Faktory.

Jälkipolvet muistavat Terjen myös aidon lumilautailun viimeisenä mohikaanina. Naganon vuoden 1998 olympialaisia Terje ilmoitti boikotoivansa ja syynä oli (tietysti)
old school-lautailijan viha kansainvälistä hiihtoliittoa kohtaan, jota leikkisästi
kutsuttiinkin lyhenteellä FIS(H). KOK päätti antaa olympiastatuksen hiihtoliiton
alaiselle lumilautatoiminnalle lumilautailijoiden oman liiton ISF:n sijaan. Tätä
nykyä ISF on jo kuopattu ja FIS rahankäärimismentaliteetteineen vallannut kaikkien
lumilautailijoiden jo varsin harmaat aivosolut. Suomalaisista oman hiljaisen
protestinsa esitti kisojen avajaisissa Sebu Kuhlberg laittamalla muusta joukkueesta
poiketen jalkaansa urheilutossut tummien nahkakenkien sijaan. Naganon voittajasta
sveitsiläisestä Gian Simmenistä tuli diehard lumilautapiireissä vähintään yhtä
vihattu henkilö kuin suunnistuspiireissä tsekkiläisestä Petr Losmanista Södiksen
vuoden 2005 10-mila voiton jälkeen. Ja molemmista syyttä suotta; he olivat vain
olosuhteiden, joille eivät mahtaneet mitään, orjia.

Kuitenkaan kultakautensa jälkeen Terje ei jäänyt makailemaan lakereilleen vaan
videokuvausten lisäksi järjesti kisoja ja osallistui niihin myös itse miten kuten
vanhan miehen paikat enää kestivät. Ainakin sen verran oli vielä potkua, että vuoden
2007 Arctic Challengessa Oslossa Terje teki maailmanennätyksen vetämällä tuttuakin
tutumman backside airin hurjaan 9,8 metrin korkeuteen. Ja mitä tyyliin tulee siinä
Terje edustaa aina ja vain aina parhautta. Pipo pois päästä. Nykyisellään tämä
Norjan ihmemies muun muassa yrittää vakuuttaa Jacques Roggea slopestylen hienoudesta
ja pitää suosittua twitter-mikroblogia, mitä laskuiltaan kerkiää.

Jos rullalautailija Arto Saari valittiin suurimpien suomalaisten äänestyksessä
muutama vuosi takaperin sijalle 26, niin Terje Haakonsenin pitäisi olla suurimpien
norjalaisten listalla, oikeutetusti vähintään samoilla sijoilla ellei jopa
korkeammallakin. Heti siinä Haakon VII:n peesissä.

Terje hallitsee.

perjantai 8. huhtikuuta 2011

torstai 7. huhtikuuta 2011

Huomioita siitä kuka kukin on ja miten

Hieman hämilläni kuuntelin: onhan täällä oikeitakin hiihtäjiä. Aurinkolasit tekevät miehen ja muuta roskaa. Habitus kasvaa korvistasi!

Olisi hienoa olla uimari. Vaikka kyllä näissä nykysuomen talvissa tuntee hiihtoniilokin itsensä varsinaiseksi vesipedoksi. Toisaalta mieluummin sitä katselee lähes vaihtelevaa maisemaa, vaikkakin sitten vain kilometrin ensilumenladulla, kuin samoja kaakeleita päivästä kolmanteen. Tarvittaessa tylsyyden tappamiseksi voi vaikka sujauttaa lintulaudan rintaan ja lukea esimerkiksi päivän lehdet. Tietysti uimarina voisi saunoa joka reenin jälkeen, mutta miksei samaa voisi harrastaa joka hiihtolenkin jälkeenkin. Uinti on ainakin arvostetumpaa, voisi suuri yleisö epämääräisesti määkiä, mutta onko silläkään mitään väliä, lopulta. Arvostus on aina tikku arvioijan silmässä ja siihen vaivaan eivät tavalliset silmätipat tepsi. Onkin ehkä lopulta ihan hienoa olla vain rehellisesti sitä mikä on ja miten.

Mutta miksi laittaa asiat järjestykseen määrän, laadun, hajun, näon, korostuksen, kuulopuheen, kolmikannan tai olemisen muodon suhteen? Vastaus löytynee ymmärryksen kategorioista, joita ilman maailma olisi ihmiselle käsittämätön. Ihminen on niin kaiken kuin arvostuksenkin mitta. Kysymys siitä ovatko nämä arvot ja tavat samoja kaikille vai eivät, universaalisti vai relativistisesti muotoutuneita tai olemassa olevia onkin sitten mutkikkaampi juttu, mutta mitä empiiriseen havaintoaineistoon ympäristössäni tulee, niin se tukee vahvasti mielipiteiden kirjon moninaisuutta suhteessa niiden yksioikoisuuteen. Olemme ympäristömme tuotteita suhteessa ajatteluumme ja sen rakenteisiin. Tietysti luonnontieteilijät voivat olla toista mieltä. Ihminen sosiaalistetaan ja sosiaalistuu ympäristönsä kanssa vuorovaikutuksessa, joka ei kuitenkaan peribehavioristiseen tapaan tarkoita automaattista reaktiota suuntaan tai toiseen, vaan lopputulema on avoin. Kuitenkin todennäköisyys tiettyyn ratkaisuun on suurempi kuin muiden, tietysti myös lähtökohdiltaan tasaveroisten ja mahdollisuuden tasolla yhtä todennäköisten asioiden kanssa. Ihminen valitsee lopulta itselleen tuttua ja turvallista tulevaisuutta. Toisille vain tuo sama tarkoittaa eri asiaa kuin toisille.

Miten tämä kaikki sitten liittyy urheiluun, saattaa joku vääräkorva kysyä. Tietysti siten, että on monia teitä, joiden paremmuutta ei voi objektiivisesti tulkita. Tämä olisi hyvä muistaa yleistykseen ja tasapäistämiseen pyrkivässä yhteiskunnassamme, joka pyrkii tappamaan luovuuden tai ainakin kontrolloimaan sitä. Ja urheilija jos kuka on taiteilija; ehkä enemmän taiteilija kuin taiteilija itse. Ja muistakaa, että se kirjoitetaan siten, että j-kirjain on siellä välissä. Muuten punakynälle on taas käyttöä.

teksti on kirjoitettu kauan sitten, talvella.

tiistai 5. huhtikuuta 2011

Ponsi-Suomi-Ponsi -sanakirja: STIGMA

Stigma ilmestyy keväisin ja kesäisin. Se näkyy käsivarsissa ja HC-miehillä säärissä. Stigma ei esiinny yksin, vaan edellä mainittuja alueita peittää useimmiten stigmojen joukko.

Käsitteenä stigma pohjautuu kristinuskon stigmatisaatioon eli Kristuksen kärsimyksen myötäelämisen näkymiseen verestävinä haavoina jalkapöydissä ja käsissä. Stigma ei kuitenkaan synny kärsimyksen myötäelämisestä vaan armottomasta tai armollisesta metsästä, joka raapii suojaamattomat ihonkohdat verille.

perjantai 1. huhtikuuta 2011

"Dumari on ykkönen joka tatamilla!"

Täällä on liian tasaista. Ratajuoksijat pärjäävät. Täällä taas pikajuoksijat syödään elävältä. Tai oikeastaanhan se on meille ihan se ja sama, sillä rokkiahan me vaan soitetaan.