sunnuntai 26. kesäkuuta 2011

Jo kävelen

Meillä on sitten kaksi ukkoa lähettä Daeguun kävelemään. Hyvä! Lentopallossa ollaan voitettu kutakuinkin kaikki kovat ainakin kerran. Vielä kun saadaan joskus voittoputki päälle ja pojat kotiin... Keihäässä painetaan paniikkinappulaa, yleisurheilutouhu muutenkin on kuilun reunalla roikkumassa, yhden sormen varassa. Hokkihommissa menee hyvin vähän aikaa, kattellaan uutta nousukautta uudestaan viientoista vuoden päästä. Pesäpalloa mäiskii vain pöljä suomalainen, sählyssä vähän sama vika...Hiihto on kriisissä, ei ole, on, ei, onpas, eipäs, juupas, eipäs. Mäenlaskussa ei ole enää mitään mieltä. Alppihiihto porskuttaa vaivalloisesti eteenpäin lappilaisten toimesta, mutta ootas kun Pala ja Pouta lopettaa...Yhdistetty, unohdettu. Koripallo - kai niillä jotenkin menee. Tennis ja golf, elitististä egobuustausta. Sulkapallo on sitä oikeaa urheilua. Squashkin menettelee. Keilailu ja biljardi, tikanheitto, jousiammunta, taitoluistelu, ampumahiihto, kuviokellunta, purjehdus ynnä käsipallo löytänevät paikkansa edelleen semi-mainstreamista. Uinti - no sitä kyllä buustataan ihan turhaan. Lumilautailu on nykyisellään pelkkää viihdettä massoille, Suomessa pienille sellaisille. Pyöräilykulttuuri on vielä ja tulee valitettavasti myös tulevaisuudessa olemaan ohut. Paini, judo, karate, nyrkkeily ja muut mäiskinnät on amerikkalaista viihdettä, mutta sopivat suomalaiseen kulttuuriin; erityisesti judo. Aerobic ja voimistelu, pikaluistelu ja ralliautoilu, joulu tulee, mutta loppuu jo uutenavuotena. Melonnalle eri muodoissaan toivon noususuhdannetta! Curling takaisin maailman huipulle!

Koko tämän epämääräisen höpötyksen tarkoituksena oli sanoa, että suunnistus nyt on paikka iskeä.

2 kommenttia:

  1. Aikas noin son poijjaat. Kolumneissönin/analyseissönin plussat;
    Otsikko +++ ja vielä kerran +
    Jutun tokavika lause ++
    Motivation/lopputulema +

    VastaaPoista