Janoa, kostoa ja satsausta

Kohta ne pojat taas kyyristyy hiekkatien laitaan, napsauttaa kiinanihmeen päälle ja garmin piipahtaa ja peto lähtee saalistamaan kostoa janoten.

Harvoin on jokin joukko janonnut kostoa yhtä paljon kuin Pohjoinen Tuuli sitä janoaa. 70 vuotta kuljettiin suurviestistä toiseen kunnes tänä keväänä Tukholman eteläpuolell seuratarinaan kirjautui synkkääkin synkempiä sivuja.

Kun Ponnen mies tänä suvena kyyristyy Jukolan yötestiin, janoaa se ykkösjoukkueen paikkaa kuin saharalainen sammakko vettä. Ykkösjoukkueen paikka on haluttu, sillä kostonjanoa ei tyydytetä takarivistä.

Itse vaihdoin Olarin lähiön opiskelijaboksini ranskalaiseen alppihuoneistoon. Miksikö? Siitä tuonnempana, takapihani kiimaiset hornankattilani.

Back in the Kaira

Tex Willer-henkinen retrosarjamme "Villi länsi" siirtyy tällä kertaa rakkaan naapurimaamme kamaralle muutamien vuosien taakse:

Me matkasimme elämämme Norjaan. ”Me” olimme kymmenen paria varsin ulkoilutettuja jalkoja. Ulkoilutimme niitä entistä kovemmin, viiden vedon verran. Otimme hapot vastaan kuin leivän. Emme syöneet happojamme, vaan yritimme pärjäillä niillä. Kasvoille nousi irvistys, toisaalta, miksei olisi irvistetty? Turha olisi kynttilää vakan alla enää pitää!
Ei ole urheilijaa, joka äskeisestä ei olisi nauttinut. Minä nautin, minulla kulki. Löysin rastivälejä, jotka hallitsin täydellisesti, löytyi maastonosia, joissa jalkani eivät koskeneet maahan. Urheilijan elämä on yhtä lentoa!

Pohjoinen puhaltaa, Tex Willerkin sen tietää.

Ces't tres bien!!!

Onhan tätä odotettu. Taidan huomenna käydä Ruottin puolella lenkillä, suomiverkkarit päällä.

Kisat osa 77

Meikäläisen meno hippiliigan osakilpailussa oli yhtä Sekasortoa, Epäjärjestystä ja Kaaosta. Lama on iskenyt, Ratsia ja Infektio veivät kulun. Keuhkot (ei oo punkkia vaan taidetta!!) huusi Kursk. Korroosio söi jalat. Ennen starttia oli vielä kauhea Kakka-hätä 77 ja Korkeajännitys. Tuli Lähdön Aika. Kollaa kestää ei huudettu, meno yleisössä oli kaukana Calgary 88:n ajoista. Muutamat Häiriköt vain hyppi tielle ja väisti väärälle puolelle. Rytmihäiriöt jäi kuitenkin kokematta. Muutamalla välillä olo oli kuin Abduktion kokeneella ja silloin homma hajos kuin Hassisen Kone. Kadotetut oli pummaajat. Mielenhäiriö vei Nuoret Vihaiset Miehet. Päät sekos. Pause kandeis painaa. Meno oli lopussa kuin Pyhäkoulusta. Jopa muuten Terveet Kädet meinas hapottua. Kisan jälkeen joutui vielä oleen kuin Eristetyt jossain Karanteenissa. Toisin sanoen olin siis Hylkiö ja osa kokonaisuudesta nimeltä Osattomat. Outo Elämä tämä Pohjanoteeraus. Problems? joku kysyi. Protestin ja Sanktion jälkeen sijoitus oli Rakkaus (häh, no se on hyvä jyväskyläläinen HC-bändi, joten jätetään...)

Kokonaisuutena se oli semmoinen Häväistys, Hätäpaska ja Hässäkkä Höystettynä Juntalla, Katastrofilla sekä Painajaisella. Jeesusteippiä olisi tarvittu, se oli Lopun Alku. Jäi Nälkä. Retkibanaani oli eväänä.

Synkkää tämä punk. Totuus oli se.

No Fun. Idiootti olin minä. Jytä Jytä ja Jalla Jalla.

Mitä tänään sitten tapahtui?

Ainakin näitä...

Ruskojen rujo maailma näyttää tällä kertaa vahvan ysäriltä. Hyi, arvosana 5½. Kappale on sentään ehtaa dubsteppia, joten pääsee tällä kertaa seulan läpi.

Palkitun tekijän tuotantoa suoraan 50-luvulta. Me like it, mutten tarpeeksi, joten 7+.

Kierroksen paras Belle And Sebastian tai Tullycraft. Arvosana 9. Videokin on oikein hieno.

Otsikon kysymykseen vastaus siis on, että tänään vedin riuskoja ruskoja, Anssi Kasitonni voitti oikeutetusti Ars Fennica- palkinnon ja olen kuunnellut ihanaaaaa tweepop-ryhmittymää, jota on kaiken lisäksi siunattu helpolla nimellä Oh No! Oh My!

Sammakkoprofessori

Yllätysmunasta kuoriutui kilpikonna. Toivottavasti se ei kerro tulevasta kulusta mitään, vaan päinvastoin on sen antiteesi. Interventio, jonka tavoitteena on nitistää tuo laiskuuden lurjus, ainakin rehottaa kuin Viron nokkospusikot keskikesällä.

Rush, muttei onneksi crash, boom & bang. Niitä on nähty tarpeeksi viime päivinä, valitettavasti.

Kuka tunnistaa?

...esineen, joka pitelee Korkiakosken karttaa aloillaan?

Se on Giro nyt!

Jännitystä lisää se miten Ponnen miesten tiimit tänä vuonna pärjäävät.

Rautaista retroa reilun kuuden vuoden takaa

"Pellon rautatieasemalle saapuu höyryveturi. Se hidastaa hieman, sillä höyryveturin kuljettaja haluaa katsoa pitkään ja hartaasti Pellon loistokasta rautatieasemaa. Sen laajuus suorastaan häikäisee, aseman pituus on useita kilometrejä, ikävä kyllä puukasat peittävät ratanäkymät lähes täysin. Höyryveturin hidastaessa puukasojen välistä puikahtaa myös muuan Laguuni-merkkinen auto. Sen kyydissä istujat haluaisivat selvästi kyytiin. Autosta lentääkin kaikenkarvaisia pussia ja purnukkaa veturin ikkunoista ja ovesta sisään," tilittää höyryveturi-Jaskan eräs matkustaja kauhunhetkistään ja jatkaa: "Sisään tulleet hakkaavat kaikkia veturin makuupaikkojen ovia, ja tutkivat, mitkä ovat tyhjiä. Erään näennäisesti tyhjän hytin eteen tämä kaksikko sitten pysähtyy. He kasaavat tavaransa oven eteen ja yrittävät sisään. Lopulta he ymmärtävät, että se on lukossa. Kaksikko juttelee äänekkäästi, joten voin kuulla heidän puheensa. "Jälleen kerran, ovet lukossa!", nuorempi kaksikosta lähes karjuu. He ovat siis tehneet näin ennemminkin. Minkä rakkarikaksikon kanssa olen samaan vaunuun joutunut? Sitten kuuluu ääni, ääni jota nuorempana kammosin, ja en olisi ikinä uskonut, että se voisi suoda niin suuren helpotuksen minulle missään tapauksessa. Tämä ääni on tumman miesäänen huutama "Matkaliput". Vasta nyt uskallan laittaa nenäni ulos hyttini ovesta. Se oli virhe. Kauhistuin niin, että paiskasin oven kiinni, laitoin hätälukon kiinni ja vedin hätäjarrusta, koska konduktoori ei ollutkaan oven karmeja hartioillaan hipova kaappi vaan ihan tavallinen mieshenkilö."

Huh-huh, kuin ennen muinoin likilegendaarisessa villissä lännessä. Hyttiin päästiin muistaakseni jo ennen Kemiä. Se onkin sitten jo, tai no jätetään tällä kertaa väliin hyväntahdon eleenä...

Joku otsikko pitäisi myös keksiä

Lenkillä tuumasin, että nyt pitäis raapasta joku kirjoitelma. Mieleen tuli muun muassa seuraavia mahdollisia aiheita:
-Handsome Familyn tai Lambchopin esittely kantrivartin muodossa
-ajankohtaisaheisiin pureutuva juttu otsikolla "Oh Yoshimi, they don't believe me"
-novelli otsikolla "Olemmeko saavuttaneet ytimen?"
-novelli otsikolla "Aku Ankka pelastaa (jälleen)"
-maankäyttö ruuhkasuomessa
-keinuminen on mukavaa
-kädenvääntökin on vakaavaa urheilua (myös viittaus politiikkaan)
-jäsentymätön historiallinen katsaus viime vuosisadan alkupuolelle
-ennakointi juoksulenkillä
-peruslenkkini ja miksi juuri se
-quarter-pipen hienous
-legendat sarjaan jatkoa Daewong Songin muodossa
-jotain otsikolla "Harhaujoitus"

En sitten osannut päättää, joten jätän kirjoittamatta.

Is It Painful Addiction or A Hard Day’s Night?

Kestävyysurheilu on jatkuvaa kipua ja tuskaa, joka ei koskaan hellitä tai osoita laantumisen merkkejä. Se pakottaa jatkamaan omalla kivuliaalla tavallaan, loppuun asti. Kestävyysurheilussa ei ole mitään kaunista, sillä kestävyysurheilu on pohjimmiltaan rumaa ja rujoa toimintaa, jota harrastavat vain mieleltään häiriintyneet yksilöt, joiden elämään ei ole kovista ponnistuksista huolimatta löytynyt muuta sisältöä kuin jatkuva itsensä kidutus.

Kestävyysurheilu on kaunista ja haurasta taiteilua maailman virrassa. Zeniläinen maratoonari jos kuka sen tietää. Kaikki on hyvin ja mikään ei vaivaa. Lentoa, liitelyä ja helppoutta, loputtomasti.

Tai sitten jotain siltä väliltä.

Pohjoinen puhaltaa...

...mutta lokki laski alleen ja siihenhän se tupsahti, pohjoisen tuulen päälle.

Meänmaan lippu on puolitangossa. Mutta! Vielä mä palaan, Euroopan huipulle!