"Pellon rautatieasemalle saapuu höyryveturi. Se hidastaa hieman, sillä höyryveturin kuljettaja haluaa katsoa pitkään ja hartaasti Pellon loistokasta rautatieasemaa. Sen laajuus suorastaan häikäisee, aseman pituus on useita kilometrejä, ikävä kyllä puukasat peittävät ratanäkymät lähes täysin. Höyryveturin hidastaessa puukasojen välistä puikahtaa myös muuan Laguuni-merkkinen auto. Sen kyydissä istujat haluaisivat selvästi kyytiin. Autosta lentääkin kaikenkarvaisia pussia ja purnukkaa veturin ikkunoista ja ovesta sisään," tilittää höyryveturi-Jaskan eräs matkustaja kauhunhetkistään ja jatkaa: "Sisään tulleet hakkaavat kaikkia veturin makuupaikkojen ovia, ja tutkivat, mitkä ovat tyhjiä. Erään näennäisesti tyhjän hytin eteen tämä kaksikko sitten pysähtyy. He kasaavat tavaransa oven eteen ja yrittävät sisään. Lopulta he ymmärtävät, että se on lukossa. Kaksikko juttelee äänekkäästi, joten voin kuulla heidän puheensa. "Jälleen kerran, ovet lukossa!", nuorempi kaksikosta lähes karjuu. He ovat siis tehneet näin ennemminkin. Minkä rakkarikaksikon kanssa olen samaan vaunuun joutunut? Sitten kuuluu ääni, ääni jota nuorempana kammosin, ja en olisi ikinä uskonut, että se voisi suoda niin suuren helpotuksen minulle missään tapauksessa. Tämä ääni on tumman miesäänen huutama "Matkaliput". Vasta nyt uskallan laittaa nenäni ulos hyttini ovesta. Se oli virhe. Kauhistuin niin, että paiskasin oven kiinni, laitoin hätälukon kiinni ja vedin hätäjarrusta, koska konduktoori ei ollutkaan oven karmeja hartioillaan hipova kaappi vaan ihan tavallinen mieshenkilö."
Huh-huh, kuin ennen muinoin likilegendaarisessa villissä lännessä. Hyttiin päästiin muistaakseni jo ennen Kemiä. Se onkin sitten jo, tai no jätetään tällä kertaa väliin hyväntahdon eleenä...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti