Kyllä mie tiiän, että Tuomuvaara ulvoo ja parkuu ulkoilijaa rinteitä kapuammaan. Kuulishan sen huuon Aapualla asti. Sillä vaaralla nuo myllyt jauhaa tauotta ja energia virtaa pitkin Ruottin kairaa. Siihen ko joskus pystyis itekki nii olis kone. Mutta miekään en ole.
Mie oottelen ainaki aamukymmeneen ennen ko lähen toista reeniä vetämään. Ohan sitä joskus yritetty viittä reeniä päivään, mutta nykysin riittää kolmekin vallan hyvin. Kaikkea vaan pitäs tehä, enemmän ko muut ja paremmin ko muut, että pärjäis maailmassa. Ja niinhän mie teenki.
Aina mie ajattelen, että ku on hyvä reeni tehtynä niin parempaa pitäs tehä. Tekeehän ne Linneen miehetki varmaan nykki yhteislähtöjä Lunsenilla. Niilä on vielä laittaa ne Troengin veljekset viivale, mutta onhan meiläki Taivaiset, nappasivat taas jonku sekaparirinttimestaruudenki eilennä.
Millinkerihän niilä on kehittyny hulluna. Mutta niin on meijän Panssariki. Molemmat tykkää Jennystä, mutta Tankasta tekkee kovemman, että sillä on pikkuveliki tulossa.
Heilä on Stenström, meilä Juopperi. Pomminvarmoja yömiehiä kumpiki. Sitten ku niile vaihto tossuttelijä Löfosi nii meille tuli Isokoski. Heijän Albin-niminen huippujunnunsa taasen on meilä Uustalo. Kyllä met nille pärjäämmä.
Eihän meilä Lunsenia ole kumme ei tuota pitsinnypläystä harrasteta. Met tykkäämä mäestä ja sitä löytyy Ritavaarasta. Ritavaarale on sitte hyviä korvikkeita vaikka Ounasvaara ja Laajavuori etelässä.
Mitä mie oikeastaan turhia. Meilä henkinen valmennuski perustuu vaan siihe, että keskitytään omaan tekemiseen, ei muitten arvostelemiseen. Mie otan suunnaksi Ritavaaran ja suksin sinne ko Kittsvaaran päästä kerran pääsee.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti