Jos setti pysyy käsissä, tiivistyy se korkeintaan kolmeenkymmeneen kipaleeseen. Ilman mitään musiikin teoriaa, ulkopuolisia oppikirjoja tai -isiä; yleisesti ottaen ilman minkäänlaista soittotaitoahan me operoidaan.
Mutta meidän kappaleissa ei soitella pitkästyttäviä introja, vaan mättö alkaa heti kolmannella. Heitetään sellaset tekstistäki lyhkäsiksi, yy kaa koo.
Keikkayön alusta alkaen bassolinjat hoitaa bändin oma indiehipsteri My Lovin' Saturnian mustissa pilllifarkuissaan.
Toisena takahuoneesta lavalle hyppää bändin oma Teho Majamäki Nightrider Number One, tuhannen perkussion mies, jonka hämyisissä ksylofonisoundeissa on aimo annos pohjalaista viipyilevyyttä, viileää sellaista.
Koska joka bändissä pitää olla hyvä valomies löytyy tästäkin yhtyeestä sellainen. Hän tottelee nimeä Blacklight American Tintin. On tällä miehellä kuitenkin aina triangeli takataskussa, kaiken varalta.
Honkytonkpianoa cool jazz- tyyliin pitkillä linjoilla läimäyttelee eskapismiin taipuvanen Heard It Through The Grape Not Wine, joka soolouralla taiteilee nimellä E2.
Viidentenä lavalle nousee mies, joka tottelee tuttavallista nimeä Brokebone Hounddog. Manowarmaisine patarumpuineen tämä mies kurmuuttaa.
Blueskitaran mestari The Great Hand of Ultralong Solos hoitaa nimensä mukaisesti bändin bluessoolot suistomaiden ikiaikaisen perinteen tarkoin varjellun salaisuuden riitin mukaisesti.
Bändihän on tunnetusti aivan kuraa jos siinä ei soiteta vanhaa skotlantilaista perinnesoitinta säkkipilliä, jota tässä bändissä väkivalloin ja kaltoin kohtelee Haggis Rude Boy Sixfinger Ballspunch. Asusteena tällä miehellä on päällä kiltti ja siihen yhteensopivat vaaleanpunaiset kompressiosukat.
Koskettimissa syntikkasoundeja hifistelee maailman nopein loppusuoran sooloisti Fastleg.
Alexi Laiho jää soolouden rannalle ruikuttamaan kun esille astuu bändin toinen soolokitaran kurittaja, tai hyväilijä fiiliksestä riippuen, My Blug-In-Baby- Master, joka kiidättää soolot kohti maailman syvimpiä kanjoneita tai korkeimpia vuorenhuippuja.
Komppikitaran ja laulut lurittelee äänialaltaan kapea, mutta ääneltään koriseva, kuulijan mieltymyksistä riippuen joko isolla tai pienellä kirjoitettuna, Kiss of Northern Death.
Melkoista progea. Encoret juhannuksena.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti