sunnuntai 10. huhtikuuta 2011

Tyyliniekka Terje

Nyt kun alkaa lumet loppumaan täältä Länsi-Kairastakin on (viimeinen) hyvä aika laittaa eetteriin tämä talven lumimyräkän tahi pakkasjakson aikana raapusteltu rimpsu, joka alkaa näin, että...

...Legendat-sarjan tämänkertaisessa osassa tutustumme maailmankaikkeuden parhaaseen
lumilautailijaan norjalaiseen maailmankansalaiseen Terje Haakonseniin. Terje valitsi
nuoruudessaan rahakkaan ammattilaisjalkapalloilijan uran sijaan puuterilumen ja
maailman korkeimpien backside airien maailman Graig Kellyn (R.I.P.) innostamana. Koko
lumilautailun kultaisen aikakauden 1990-luvun alusta 2000-luvun alkuun hän oli
ehdottomasti paras alallaan niin kisatulosten kuin yleisen arvostuksenkin puolesta. Vaikka
hän voitti muun muassa kolme kertaa putkeen halfpipen maailmanmestaruuden, niin
suurimman vaikutuksen hän teki smoothilla tyylillään, johon myöhemmät yrittäjät ovat
turhaan koittaneet yltää. Hänen mukaansa on nimetty myös Haakon flip, joka olikin
pitkään varmaakin varmempi tae kisojen voittoon johtaneissa runeissa.
Terje myös laski pipen ja streetin lisäksi freetä kuin vanha tekijä ja erityisesti
vanhemmalla iällä hän on yhä enemmän siirtynyt puuterin lumoavaan maailmaan.
Taitojaan hän esitteli useissa leffapätkissä, joista mainittakoon TB:t, Terjeä
syväluotaava Subjekt Haakonsen sekä Haakonsen Faktory.

Jälkipolvet muistavat Terjen myös aidon lumilautailun viimeisenä mohikaanina. Naganon vuoden 1998 olympialaisia Terje ilmoitti boikotoivansa ja syynä oli (tietysti)
old school-lautailijan viha kansainvälistä hiihtoliittoa kohtaan, jota leikkisästi
kutsuttiinkin lyhenteellä FIS(H). KOK päätti antaa olympiastatuksen hiihtoliiton
alaiselle lumilautatoiminnalle lumilautailijoiden oman liiton ISF:n sijaan. Tätä
nykyä ISF on jo kuopattu ja FIS rahankäärimismentaliteetteineen vallannut kaikkien
lumilautailijoiden jo varsin harmaat aivosolut. Suomalaisista oman hiljaisen
protestinsa esitti kisojen avajaisissa Sebu Kuhlberg laittamalla muusta joukkueesta
poiketen jalkaansa urheilutossut tummien nahkakenkien sijaan. Naganon voittajasta
sveitsiläisestä Gian Simmenistä tuli diehard lumilautapiireissä vähintään yhtä
vihattu henkilö kuin suunnistuspiireissä tsekkiläisestä Petr Losmanista Södiksen
vuoden 2005 10-mila voiton jälkeen. Ja molemmista syyttä suotta; he olivat vain
olosuhteiden, joille eivät mahtaneet mitään, orjia.

Kuitenkaan kultakautensa jälkeen Terje ei jäänyt makailemaan lakereilleen vaan
videokuvausten lisäksi järjesti kisoja ja osallistui niihin myös itse miten kuten
vanhan miehen paikat enää kestivät. Ainakin sen verran oli vielä potkua, että vuoden
2007 Arctic Challengessa Oslossa Terje teki maailmanennätyksen vetämällä tuttuakin
tutumman backside airin hurjaan 9,8 metrin korkeuteen. Ja mitä tyyliin tulee siinä
Terje edustaa aina ja vain aina parhautta. Pipo pois päästä. Nykyisellään tämä
Norjan ihmemies muun muassa yrittää vakuuttaa Jacques Roggea slopestylen hienoudesta
ja pitää suosittua twitter-mikroblogia, mitä laskuiltaan kerkiää.

Jos rullalautailija Arto Saari valittiin suurimpien suomalaisten äänestyksessä
muutama vuosi takaperin sijalle 26, niin Terje Haakonsenin pitäisi olla suurimpien
norjalaisten listalla, oikeutetusti vähintään samoilla sijoilla ellei jopa
korkeammallakin. Heti siinä Haakon VII:n peesissä.

Terje hallitsee.

3 kommenttia:

  1. Ehdottomasti Terje kuuluu kovimpien norskien joukkoon. Ensimmäinen lumilautailuleffa minkä näin oli sellainen, missä Terje veti muistaakseni Jim Rippeyn kanssa älyttömän kokoisista droppia alas kaikilla mahdollisilla tuon ajan variaatiolla pyörityksillä ja front flipeillä jne.. Pätkä vaikutti aika sairaalta ja Terjen bounaus oli kyllä uskomattoman tyylikästä. Nykyään Terje oli minulta lähes unohtunut, kunnes törmäsin miehen nimellä markkinoitaviin Skull Candyn luureihin. Nimi elää ja luureissa on jytyä.

    VastaaPoista
  2. Losman on kyllä sen verran sorsittu sankari, että ansaitsisi tekstin tälle palstalle: kuningattaren ja puolikkaan tsekkoslovakian valtakunnan lisäksi.

    VastaaPoista
  3. Mikhail Mamleev olisi myös jutun arvoinen kaveri. Voisi vaikka aloittaa siitä kun Miska Tornionlaakson Finin voitti.

    VastaaPoista