tiistai 26. marraskuuta 2013

H-liiga

Ajankulukseni suunnittelin varjohippiliigan. Se menis näin:

1. osakilpailu starttaisi Kajangin takamailta, verryttelykartan alue taas olis Muorinharjun ja Pitkäkoskenmaan alueilla. Maalin paikkana olisi Ketokosken sillanpieli. Matka noin 25k ja pitkiä välejä. Kuvaus hoidettaisiin muutamalla helikopterilla, joten tyyni ja muutenkin hyvä keli tilaukseen. Väliaikalähtö, lähtöväli 10min. Karanteeni Muonioon ja sieltä bussilla mestoille noin klo 05:30. Vanha kartta näkyville lähtökarsinaan. Maasto perushyvää lappilaista kangasta ja kalliota.

2. osakilpailu. Pikku mutkan kautta Kirakkajärveltä Sevettijärvelle. Esimerkiksi Äälisselkä voisi olla hyvä kääntöpaikka. Sinne myös juomarasti. Matka 40k. Takaa-ajo, yli puolituntia ensimmäisessä osakilpailussa jääneet jääköön kotiin. Maasto kivistä ja vetistä. Ei ihmisen jälkeä. Tyyppimaastoreeniinkin maastoa riittäisi. Kuvayhteys samoin kuin ensimmäisessä osakilpailussa.

3. osakilpailu. Lähtö melkein asfaltilta. Maali Kevon tutkimusasemalla. Kisa lähinnä kanjonia seuraillen. Matka 55k. Studioon asiantuntijaksi joku vanha lapinkävijämainari. Luomusjärvillä saisi erityisen hienoa kopterikuvaa. Takaa-ajo, yli puolituntia kahdessa ensimmäisessä osakilpailussa jääneet jääköön kotiin. Maasto kohtuullisia korkeuseroja sisältävää.

4. osakilpailu. Pikamatka Mielmukkavaarassa. Matka 15k. Rastinottoa ja yleisörasti, ehkä jopa puolen minuutin varvaus. Lähtö norjalaistyyliin vaaran ylärinteille. Maastossa fyysisiä kuvasrasteja. Koptereita ei tarvittaisi, joten vettä saisi sataa ihan rauhassa. Jopa toivottavaa näin räkkäaikaan. Maasto kaksijakoinen. Väliaikalähtö. Kaikki pääsisi mukaan metsästämään elintärkeitä ranking-pisteitä. Tai ei ihan kaikki, top 40 esmes. Tyyppimaastoreeni esimerkiksi Vuosukkaselässä.

5. Kaupallinen kikkailu jatkuu eli sprintti. Lähtö Koutalaelta ja maali Tunturijärven parkkiksella. Yleisörasti, loppulenkki ja kaikki. Enää odotellaan sen valmistumista. Money & Rock'n'Roll.

6. Paluu perusasioiden pariin eli normaalimatka. Lähtö Aalistunturilta. Porovaarojen ja Nälännön kautta Kaarrelakeen, josta loppulenkki pohjoispuolen kankailla ja soilla. Matka loppulenkin pituudesta riippuen 18-35k. Helikopterit saisi jäädä maahan, sillä ihan ihkaoikea yleisörastikin olisi tarjolla. Väliaikalähtö.

7. Viimeisen osakisan huippujännittävän takaa-ajoletkajenkan näyttämönä voisi sitten olla vaikka Espoon tai Helsingin keskuspuisto tai Kaupin urheilupuisto tai Runosmäki. Joku säksätysmaasto kuitenkin olis ihan kiva. Paljon rasteja ja loppukirikamppailu.

Aika lappipainotteiseksihän tämä liigailu menisi, mutta siellähän ne ainoat hyvät maastotkin on. Tai sitten tän nimi voisi olla Lappiliiga, mutta ainiin sehän on oikeaa urheilua.

Joka tapauksessa olis se aika kiva jos se tämmöinen olis.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti