Anteeksipyyntöni joukkuetovereilleni

Tämä on anteeksipyyntö, jota en koskaan toivonut joutuvani kirjoittamaan. Minut on kohdannut syvä suru. Sydämeni on murtunut, enkä tuskani määrää voi sanoin kuvata. Iso osa viestisuunnistusmaailmaani mureni sumuisina aamyön tunteina 19.6.2011, kun sain suureksi järkytyksekseni kuulla Salpa-Jukolassa tekemäni suorituksen tulleen hylätyksi. Joukkueurheilu-urani pahin pettymys oli käsillä

Olen elämässäni aina pyrkinyt itse vastaamaan suorituksistani ja elämääni koskevista asioista, ja niin teen myös nytkin. Huippu-urheilijana minun olisi itse pitänyt pysyä tilanteen herrana, ottaa leima omalta hajonnaltani ja jatkaa matkaa. Valitsin kuitenkin Jöjjen selän, jotta saisin puristettua sekunteja pois joukkueeni loppuajasta. Jotta saisin nostettua Pellon Ponnen Salpa-Jukolassa sijalle 50., jottei enää ikinä tarvitsisi spekuloida tuota sijoitusta joukkueemme sijatavoitteeksi. Uskoin ja uskon vakaasti meidän potentiaalimme löytyvän korkeammalta. Nyt saan tästä riskinotosta maksaa kalliin hinnan. Mielessäni pyörii monia kysymyksiä, ja vaikka kuinka yritän kapinoida vastaan, en voi tapahtunutta muuttaa.

Uskon, että Jumala tahtoi näin kohdallani käyvän. Sydämeni pohjasta haluan pyytää virhettäni anteeksi joukkuetovereiltani ja koko pohjoisen suunnistusväeltä. Samalla esitän nöyrät kiitokseni kaikille tukijoilleni vuosien varrelta. Te olette perheeni ohella auttaneet minua jaksamaan. Nyt jos koskaan tuki oli tarpeen.

Urheilu antaa minulle paljon, paljon se myöskin ottaa. Taistelu ei ole ohi. On aika uusien haasteiden. Kauan sitten, kun pienenä poikana Ritavaaralle ensimmäisen kerran kiipesin, alkoi elämässäni suuri seikkailu, joka on myös loputon tuska. Nousen ja putoan, yhä uudestaan ja uudestaan. Tuhannet litrat hikeä ja kyyneleitä on kairojen metsät saaneet niellä ja saavat vastakin. Sieltä ammennan myös vahvuuden, jonka avulla selviän tästäkin vastoinkäymisestä.

Vielä kerran käteni kaivavat karttakansiosta Salpa-Jukolan kartan. Nöyränä, kiitollisena ja yksinäisenä katson sitä, sidon piikkarit jalkaani, juoksen Ritavaaran huipulle, käännän katseeni kohti Kuopiota ja polvistun pyytäen sielulleni voimaa.

Pellossa kesäkuun 26. päivänä 2011 Olli-Markus Taivainen