"Tämän suven Jukolassa voin taktisesti antaa ohjeeksi uskalluksen. Uskalluksen tehdä sankaritason juoksut kun siihen tarjoutuu tilaisuus. Silloin kun kulkee, on uskallettava loistaa. Jos ei kulje, niin vain perussuoritus, kohtuullinen onnistuminen kelpaa. Mihinkään pakitteluun ei tänä vuonna ole varaa.
Se taktiikasta. Haluan että onnistutte joukkueena. Sen vuoksi, mitä olen kokenut, haluan että onnistutte ja näytte!
Sillä me emme kuulemma poikkkea millään tavalla muista viidenkymmenen sakkiin tavoittelevista joukkueista. Olemme katsokaas aivan samoista lähtökohdista viivalla kuin Helsingin, Tampereen tai Turun kokoelmat. Monikohan noista joukkueista lyö avaukseen miehen, joka kotikylällään koko nuoruutensa ajan lenkkeili lamppu päässä, koska katuvaloja sen kohdalla on kolme kappaletta ja talvisin hiihti kantatietä pitkin, sillä latua ei löytynyt mistään?
Tai kakkososuudella, onko heidän juoksijansa kulkenut syksyisin joka viikonloppu tuhat kilometriä suuntaansa, ottanut plaketin ja palannut maanantaita vasten yöllä suoraan koulun penkille? Ei varmasti ole!
Eräässä suunnistustapahtumassa minun vereni kuohahti. Minultta kysyttiin, että edustanko edelleen sitä kotipaikkani seuraa. Vastasin pysyväni periferian kasvattina sen loppuun asti. "Olikos se Ounasvaara?". Helketti, minä tulen Lapin periferiasta, mäntykankailta, aapasoilta, laaksoista ja rovista, en asvalttiviidakoista ja pikkupuistoista. Minun kotimäessäni ei törmää kuin rastilippuihin, Ounasvaara ei hiljene koskaan eikä pimene edes jouluyönä. Minä en ole napapiirin suurkaupungin lapsi, se ei kuulu edes Lappiin sillä neonvalot eivät ole Lappia. Siellä diskopallojen katveessa asustaa city-kaneja, city-karhuja ja city-ihmisiä, ei metsämiehiä, poroja tai alkuasukkaita.
Sen sijaan Huhmari on hiljainen ja pimenee koko talveksi. Pitkä yö on kaikkein kovimpien osuus ja kituvissa pikkukaupungeissa sellaisia syntyy. Niillä alueilla, missä nuorille tarjotaan ne kuuluisat kolme vaihtoehtoa. Neljäs vaihtoehto on Huhmarin ladut ja Hyypänkallion polut.
Seuraavalla osuudella kituva pikkukaupunki vielä kuihtuu Länsi-Kairan pikkupitäjäksi eikä tahti muutu. Työtä ei ole vieroksuttu ja sitä on riittänyt, koska pohjoisen suunnistusväellä on pulaa hyvästä miehestä. Ei ole mitään tehty valmiiksi vaan itse on kaikki valmistettu, kartoista lähtien.
Silti vuosia olen kuunnellut pilkkahuutoja. Lahjakkuudet, menestyksensä kultalautasella saaneet, ilman tietoakaan työstä, pohjatyöstä, myyräntyöstä. Joku muu on niiden työt tehnyt - vanhemmat geeneillään, aluevalmentajat reeneillään, autonomistajat kyydeillään ja seurat tienesteillään. Ne puhuu, että keitä te ponsilaiset muka olette. Näen teitä kisoissa ja teitä on paljon, mutta ketään en tunne, kukaan ei menesty.
Ne on maajoukkuesuunnistajia, mutta eivät ole nähneet mitään siitä tiestä, mitä me kuljemme. Jos maailma on oikeudenmukainen niin vielä me niille näytämme, että keitä me olemme, miehet pohjoisesta.
Eipä toisaalta noilla huutelijoilla ole EM-mitalia. Sieltä ankkuriosuuden petaajalta muun muassa sellainen löytyy. Eikä tullut sekään mitali muiden tekemällä työllä vaan siihen meni viisitoista vuotta ja reippaasti yli kymmenentuhatta tuntia poluilla ja laduilla.
On ankkurillakin meriittinsä. Eikä ole poika mitään helppoa tietä huipulle kulkenut. Itse on ravannut kangasta Meänmaasta ja risukkoa Hämeestä löytääkseen tiensä ikäluokkansa kärkeen. Samalla antanut tovionkipinää kairojen kasvateille, sillä mihin vain on mahdollisuudet kun laittaa elämänsä peliin.
Mitäpä mietit manageri vitososuudella tämän kuultuasi. Perustit huippu-urheilun Ponteen tyhjästä ja kymmenvuotisen taipaleen jälkeenkään sitä ei arvosteta ansioittensa mukaan. Ei riitä 12 maailmanmestaruutta ja 46 suomenmestaruutta siihen, että meitä pidettäisiin uskottavana seurana.
Siksi, näyttäkää niille!
Olkaa kuin paskahommien duunarit, nähkää ne keikaroivat kapitalistit liimatukissaan ja pikkutakeissaan, näyttäkää niille!
Lyökää kuin Muhammad Ali löi valkoista toivoa, sillä ali löi WBA:n isomahaisia herroja, mustien orjuuttajia ja valkoista ylivaltaa, lyökää niitä!
Juoskaa veljienne puolesta! Yksi urheilunarkomaani makaa jalat lihakseen asti ruvella ja unelmoi kolmesta reenistä päivässä. Juoskaa äärimmäisen kestävyysurheilijatoverinne puolesta!
Taistelkaa Väylän kalastajien kanssa lohensa puolesta! Taistelkaa ahnetta Perämeren ammattikalastajaa, ahvenanmaalaista troolaajaa, niitä vastaan, jotka tyhjentävät Väylän lohesta.
Raivatkaa tietä pohjoisesta! Niille, jotka eivät koskaan ole käyneet Oulun eteläpuolella. Kertokaa teoillanne heille, että etelän ihminen ei ole sen parempi. Antakaa nuorille urheilijoille toivoa, että periferiastakin voi nousta!
Antakaa kaikkenne Lapin luonnon puolesta. Älkää perääntykö ylikansallisten malmifirmojen, venäläisen massaturismin tai Helsingin kettutyttöjen vesivoimavaatimusten edessä. Näyttäkää, että jalalla pitää astella muuallakin kuin asvaltilla!
Nähkää itsenne sankareina! Vapauttakaa Meänmaa eduskunnan ja riksdagenin vallasta. Juoskaa niin, että Kinttuja hapottaa, vuoret kaatuu, Kivusta välittämättä. Sillä se on ainoa tie siihen, että Pellon Ponsi tunnnetaan ja Meänmaa tunnustetaan itsenäiseksi valtioksi."
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti