...sitä, joka ei DDR:n sinikantista Valmennusoppia kuuntele!
Tämä ei ole poliittinen manifesti, ei edes 68-sivuinen vaaliohjelma. Pellon Ponsi ei ole minkään poliittisen aatteen seura. Takavuosina vallinnut vastakkainasettelu Toverien ja Ponnen välillä on paha muisto vain ja nykypäivänä koko laajan kairan laaja äärimmäisen kestävyysurheilun ystäväpiiri on meidän tukenamme.
Poliittisen aatteen sijaan seuramme levittää kestävyysurheilun ilosanomaa nöyrille ja sorretuille. Sitä sanomaa, joka saa sängen työntymään lommoisilta poskilta, silmien vajoamaan takaraivon tasalle, käsivarsien kuihtumaan peukalon vahvuisiksi ja rintakehän kaventumaan sykemittarin alla. Miehen haisemaan hieltä, naaman punottamaan, kädet tärisemään, jalat kouristelemaan mineraalinpuutteessaan. Viettämään illat yksin metsässä, yöt nukkumaan, aamut ravistelemaan ja virittämään. Syömään ituja, juomaan merisuolaa, paskomaan savea. Lista on loputon.
Listaan ei mahdu työnteko, ajallaan suoritetut opiskelut tai kapitalismi. Hienot autot, kauniit naiset, ravintolaillat, ehei. Ei löhölomat, viikonloppuvapaat, ei pitkät aamut. Kisat siihen mahtuu, ja harjoittelu. Harjoittelu näistä tärkeämpänä.
Harjoittelu on kaiken kestävyysurheilun ydin. Narsistit ja heikolla itsetunnolla varustetut brassailevat tuloksilla. Hyvien tulosten eteen ei tarvitse tehdä töitä. Hyvät tulokset syntyvät lahjakkuudella ja tehokkuudella tai toisella niistä. Tulokset eivät kerro, kuka on kovin urheilija. Sen kertoo harjoittelu.
Harjoittelu tapahtuu kesällä juosten, talvella hiihtäen. Kouvolan Palomäen kuntopolun tilanne sen sitten tarkemmin kertoo, kumpaa tehdään. Tai toisilla se on Kylävaaran puru, joillakin Ritiksen vitonen, kolmannella Ainiovaaran rinne ja neljänsillä Ruuhikairan tiestö - kertoo kumminkin.
Joskus monipuolisuuden nimissä poiketaan kuntopolulta metsään, ennakoidaan ja havainnoidaan, otetaan pari leimaa. Siihen tuo harjoitteluna pidettävä toiminta kuitenkin rajoittuu: juoksuun, hiihtoon ja suunnistukseen. Mitäpä muuta ihminen tarvitsee? Ei mitään. Venyttelyä? Kuntopiiriä? Korvaavaa? Ei tarvitse. Jokkerin ventti pienellä varauksella niille, jotka on rakenteeltaan lasia.
Elevaaran 70-lukuisuus puhuu ventin puolesta. Olihan silloin suomalainen kestävyysurheilu äärimmäistä kestävyysurheilua sanan kaikissa merkityksissä ja painolla joka tavulla. Harjoittelu koostui kovavauhtisesta juoksusta sekä pitkistä hiihdoista ja niihin se pohjautuu nykyäänkin.
Harjoittelun on oltava jatkuvaa. Jatkuvuus luonnistuu lujalla tahdolla. Kun heikkoina hetkinä tahto käskee kehoa kuin Muammar Gaddafi Libyaa, on tuloksena väkivallantekojen sijaan entistäkin kovempi urheilija. Jokaisen urheilijaksi mielivän on tunnustettava, että keholla on säännöllisesti oltava paha olla. Ilman pahaa oloa ei keho koskaan saa tuntea oikeata hyvää oloa.
Masokismiä harjoittelu ei ole. Masokismia on olla harjoittelematta. Harjoittelemattomaan kipu iskee peilillä. Psyykkisen kivun kaikki ymmärtävät, sen kuinka sattuu katsella itseään, kaltoin kohdeltua ruumista. Fyysinen kipu lyö salakavalasti. Kun ei tiedä, miltä tuntuu terveellä nuorella. Sellaisella, joka juoksee maratonin alle kolmeen tuntiin. Harjoittelemattoman osa ei ole häävi - voi pahoin, mutta ei tiedä sitä.
Harjoittelu on huumetta. Tieteilijät ovat nimittäneet sen endorfiiniksi. Tien laidalla se on nimetty raastamiseksi. Sydän lyö, keuhkot huutaa, jalat jauhaa ja matka taittuu kilometri toisensa jälkeen kovemmin ja kovemmin. Siitä se narkomania syntyy.
Edes epäonnistuneet taaperrukset eivät vieroita narkomania. Siellä jossain se uusi kulkupäivä odottaa. Jos talvisaikaan kulkee useammin kuin kerran kahdessa viikossa, on määriä lisättävä. Jos kolmeen viikkoon ei kulje, on kevenneltävä. Siinä on palautumisen seurantaa tarpeeksi, pähkinänkuoressa kaikki ortosykkeet, first beatit, happomittaukset, tasotestit.
Motivaatiotahan tämä huutaa. Motivaatio; riehuva palo, tulehtunut haava; ei synny maaninkavaaralaisittain isän tahdosta, ei valmentajan huudoista, ei maineesta, ei kunniasta. Motivaatio syntyy urheilijalla sisimmässä kuluista ja kulkemattomuuksista. Välillä toki turvaudutaan kairojen maisemiin, mutta työtä ne eivät puolestamme tee - päinvastoin.
Ponsilaisessa ilosanomassa ei sitä väkevämmän ilosanoman tavoin anneta toivoa rikkaille eikä armoa rukoileville. Yhteiskunta rakastaa linjaston pyörittäjää, professoria ja kauppiasta. Maailma rakastaa seikkailijaa. Kestävyysurheilija ei kysy armoa eikä näe toivoa. Kukaan ei rakasta kestävyysurheilijaa, ei edes kestävyysurheilija itse. Siksi tämä on täysin järjetöntä toimintaa. Ei tätä kukaan täysijärkinen tekisikään, saati lukisi tai varsinkaan kirjoittaisi.
Miksi sitten DDR ja sen sinikantinen kirja? Siksi, että sen alkuosa kelpaa hyvästä natsiropaganda-parodiasta ja vielä enemmän sen vuoksi, että sen loppuosassa on asiaa yhtä paljon kuin Timo Soinin puheissa paskaa. Ja silloin tuon sinikantisen kirjan loppuosan täytyy olla täyttä asiaa!
That`s all sanoisi Dietrich Harre tuon liturgian kommentiksi. Tärkeintä on liike, ei päämäärä,eikä ilman likkettä ja sen suomaa nautintoa kestävyysurheilussa päämärää tuskin saavutetakaan.
VastaaPoistaKirjoittajan kaltaisia hurmahenkisiä,kahleista vapaita, tervettä hulluutta omaavia omantien kulkijoita suomalainen kestävyysurheilu edelleen kaipaa. Nyky Suomessa tuo vaan tuntuu olevan yksilötasolla katoava luonnonvara ja harvoja Ponnenkaltaisia seuroja lukuunottamatta paikallisella tasolla katoavaa kansanperinnettä.
Millä persus-teella sitten suomalainen kestävyysurheilu laajemmin uuteen nousuu?
Selvää on jos lasten ja nuorten elämäntyyli ei muutu, Suomen paluu kestävyysjuoksun huipulle koittaa vasta, kun Afrikan ja muidenkin köyhien maiden nuoret on tainnutettu pleikkareiden ja tietokoneiden ääreen. (TH/juoksija 2/2011)
Tai norjalaisten hiihtäjien ylivoima ei laannu astmalääkkeitä kieltämällä. Vasta kun turskanpoikasille ymmärtävät antaa jo kastelahjaksi mankit,mopot, moottorikelkat ja mönkijät... vasta kun Norjassa lailla kielletään lasten ja perheiden yhteinen luontoliikuntaharrastus ja opitaan syyllistämään vanhempia moisesta rikoksesta, lastensa hyväksikäyttämisestä, omien saavuttamattominen unelmien ja luontoelämysten välikappaleena.(ei lainaus)
On syytä tarkoin miettiä, millä konsteilla lapset ja nuoret saadaan takaisin LIIKKEESEEN.
Loppuun muutama komentti menneiltä ajoilta;
"Tee mulle semmonen ohjelma, että mäkin voitan Suomenmestaruuden - kato en mä viitti turhaan reenata." "Kyllä muakin huvittas huipulla olla, muttei huvita reenata."
Siinäpä se,kohti päämäärää on monta tietä ja monenlaista matkajaa.
t. ennen kalanruotonen P, nyt melkein laihapoika lappilainen (pääpaino sanalla lappilainen).
DDR:n sinikantinen on huono opus, koska se ei kerro totuutta siitä, millä meneltelmillä voitot saavutetaan. Se on siis vain pelkkää poliittista propagandaa. Norskit toteuttavat DDR:n oppeja valmennukessaan ja ovat siksi muita edellä. Menetelmät ovat askeleen testaajia ja muita kanssakilpailijoita edellä, koska käryjä ei käy. He eivät ole ylivertaista kansaa, koska kamppailevat samojen kansanterveydelisten ongelmien kanssa kuin muutkin länsimaat.
VastaaPoistaPolittiikkaa en nyt menisi sotkemaan kestävyysharjoitteluun, koska ne eivät käy mitenkään yksiin. Kestävyysliikunta sinänsä sopisi myös Soinille kuten muillekin poliitikoille terveyden ylläpitämiseksi/parantamiseksi.
Jos tästä suosta jotenkin halutaan nousta, niin pitää löytyä isoja massoja nuoria, jotka haluvat liikkua 3-5 h päivässä. Sillä se pohja tulee ja sen jälkeen alkaa urheiluharjoittelu.
Jos anonyymi väittää, että sinikantinen opus ei kerro edes osatotuutta, niin harhateillä kulkee lapsosen (ehkä aika vanhan, mutta kapeakatseisen) tie. Luonnollisesti osa tuloksesta tehtiin joissain aineissa. Löytyypä noista aika tarkat tilastot, jos haluat ottaa asiasta selvää. (Voin heittää lukuvinkkiä, jos laitat vaikka sähköpostiosoitteen) Osa aineilla, jotka eivät olleet kiellettyjä, osa aineilla, jotka olivat. Mutta luoja tietää, että Saksassa urheilu oli se THE JUTTU. Sitä oli kaikkialla ja kaikki sitä tekivät, sillä urheilu oli se kaikki ja kaikki siihen päälle. Kyllä japanilaiset maratoonarit raastaa raastamasta päästyään ja vannovat kostoa aina seuraavaan raastoon saakka, mutta niin tekivät saksalaiset, niin lännessä kuin idässä. Mutta luoja tietää, että kyllä saksalaiset harjoittelivat. Monipuolisesti ja elämäntapanaan, pienestä pitäen, koulussa ja kotosalla. Ja siinä sitä eroa tehtiin jo todella paljon.
VastaaPoistaAi niin, mistä suosta pitäisi nousta? Miksi Suomesta pitäisi löytyä nykyistä enemmän vaikka huippu-urheilijoita? Entä jos nuoret tykkäävät tehdä jotain muuta?
Ajat muuttuvat.
Tätä palailen lukemaan usein, kiitos tästä tekstistä.
VastaaPoista