Unelmoin SM-erikoispitkien menestyksestä. Olen siis sopinut tapaamisen tarunhohtoisen Näyhän kanssa Hello Cafe Rovaniemen pimeään itänurkkaan. Näyhä ei taatusti kykene parikymmenminuuttiseen intensiiviseen keskusteluun ilman yhtään lipsautusta tai paljastusta tulevista haasteista.
Näyhä on tunnetusti ajoissa paikalla. Vaaleata olemusta sekä otsakiekuraa ei voi olla tunnistamatta: Sarjakuvasankarimme Tintti on löytänyt perille ja datailee parhaillaan Korkalovaaran kaavakartasta täysiveristä sprinttikarttaa.
-Jaha, otit jo kahvin?
Näyhä vastaa myöntävästi ja toteaa vartoneensa vartin verran: Perus tornionlaaksolaiseen tapaan, etuajoissa paikalla. Olen tyytyväinen, sillä toimitukseni budjetti ei sisällä haastateltavien kahvitusta ja Näyhä ilman kahvia on vaarallinen kuin karhu ilman vatukkaa.
Viikonloppuna Näyhä saa taas kuulla kunniansa. Miestä on ylityöllistetty pohjoisen ratamestari- ja kartantekohommissa viimevuosina ja taas saa valtava massa suunnistuslajien urheilijoita käsiinsä yhden Näyhän tuotoksen. Övertorneålla järjestettävillä Lumirasteilla ja SM-erikoispitkillä Näyhä on tehnyt jälleen kerran vaatimattomasti kaiken. Mutta se urheilusta.
-Olit vuoden jenkeissä. Kerroppa jotain sieltä. Koitko Aaposummasmaisen uudestisyntymisen ja näitkö Matrix-elämää? Naishommista ei tarvitse kertoa, sillä kyllähän kaikki ne jo tietää. Paremmin kuin sie itse.
Näyhä on hetken hiljaa. Miettii kai, että mitä muuta siellä olisi muka tapahtunut. Naishommiksihan se meni, ja mäkkärissä aterioinniksi.
-10mila jäi väliin sen keikan takia ja sekös, sanotaan nyt että harmittaa, kun kaikenikäisille tarkoitetulle kanavalle tämä tulee.
Muutenkin Näyhän viimekausi jäi toissakauden tapaan hiljaiseksi. Kun mies oli reenannut ja kunnossa, kutsui telakka. Selkä on pahin murheenkryyni ja aktiviteettia siihen selkään on annettu.
-Mies omistaa taustalla valmennusosaamista aina Iisun Jukolakakkosesta lähtien. Miten on harjoittelut 80-luvun lappilaisen valmennusopin mukaan sujunut?
-Noh, ajatuksenahan on, että kovat on kovia ja silloin oksettaa.
-Ootkos muuten ollut nimesi mukainen, Näyhäilijä?
-Kyllä se on hyvin pitkälle rajoittunut tuohon reenailuun tuo minun oksenteluni sitten junnumaajoukkueaikojen.
Niin, Näyhähän tosiaan omaa hisumaajoukkuetaustan ja kellertäviä SM-lätkiä sekä kesältä että talvelta. Mikäs se päälaji nykyään on?
-Yösuunnistus. Alkais oleen kiire setvimään tuota Ruotsin maastoliikennelakia, katsos hakkuuaukeilla ei sais kelkalla huristaa.
Jahas, siinä tuli ensimmäinen tärppi! Hakkuuaukeilla ei ole uria. Viivytetäänpäs vielä hetkinen miestä, nyt alkaa paljastukset.
-Mitäs valvoja siihen sanoo?
-Sano vaan, että kuules Näyhä, älä rupee hullutteleen tuon EP:n osalta.
-No lähe sie setvimään hurrien kanssa. Koskas me seuraavan kerran tallataan Rollon korttelia yhteisreenin merkeissä? Onko uusia karttoja valmiina?
-Kait sitä ensviikolla vois taas raastaa. Katellaan.
-Katellaan.
Näyhä häipyy läppäreineen kylmään kaupunkiin. Paljoa en miehestä irti saanut, mutta poskiin ilmestyneet lommot kielivät siitä, että mies on taas oikealla tiellä. Lapua-Jukolan keväästä alkanut taantuma on takana.
torstai 31. maaliskuuta 2011
maanantai 28. maaliskuuta 2011
Ponsisongs - Raita 3 (Jate)
Jate on mies, jonka edustusvoittoinen elämä keskellä Rovaniemen kuumimpia seurapiirejä pitävät suunnistusharrastuksen tiukasti aisoissa. Tällä hetkellä jopa tuntuu hiukan siltä, että syntisen kiehtovan yön tutkiminen neonvaloilla on vienyt voiton pihkan hajuisesta ledivälkkeisestä kuusikosta.
Täytyy myöntää, että on hyvä ymmärtää myös muuta pukeutumista kun suon ja hien hajustamaa suunnistusukkaa. Jate onkin poikkeus ja teki tyylistä itselleen ainakin väliaikaisen elannon. Epäilenkin, että kyseessä on maailman nopein Dressman myyjä.
Jaten nopeutta kaivattaisiin kilpakentillä, mutta priorisointi on usein hyvin vaikeaa. Tämä legendaarinen ZZ Top veto on vahvasti neonvalojen värjäämän Jaten kannalla -"Coz every girl`s crazy `bout a sharp dressed man."
PS. Huomautan, että oikeastaan tämä biisi on väärällä tavalla huono.
Täytyy myöntää, että on hyvä ymmärtää myös muuta pukeutumista kun suon ja hien hajustamaa suunnistusukkaa. Jate onkin poikkeus ja teki tyylistä itselleen ainakin väliaikaisen elannon. Epäilenkin, että kyseessä on maailman nopein Dressman myyjä.
Jaten nopeutta kaivattaisiin kilpakentillä, mutta priorisointi on usein hyvin vaikeaa. Tämä legendaarinen ZZ Top veto on vahvasti neonvalojen värjäämän Jaten kannalla -"Coz every girl`s crazy `bout a sharp dressed man."
PS. Huomautan, että oikeastaan tämä biisi on väärällä tavalla huono.
Takatukka rules ok
"99:n muotoiset kalvosinnapit viimeistelevät asukokonaisuuden, jolla Wayne valittiin Vuoden tyylikkäimmin pukeutuvaksi mieheksi."
perjantai 25. maaliskuuta 2011
Kraftig blåst och en del snö
Koiravaljakkokisa Åresta Tänndalenin kautta Östersundiin peruttiin huonon sään vuoksi. Huomiseksi täytin kaiken varalle tällaisen:
Ponsisongs - raita 2 (OMa)
Yhdeksänkymmentä luvulla, kun musiikki veti viimeisiä henkäyksiään ennen kuolemistaan tehtiin maailmaan tämä ihmisyyttä suurempi kappale. Kaikkihan tietää, että viimeistään noihin aikoihin heavy kuoli ja muu musiikki oli mennyt jo Beatlesin mukana. Punkki on ja voi hyvin, mutta sehän ei olekaan musiikkia. Punk on etäisesti musiikkia muistuttava sairaus, johon ei ole rokotetta.
Omistan OMalle sinne arvokisoihin tämän musiikkikappaleen, jolle maailmanmestari on antanut 2000-luvulla eurooppalaiset ja suomalaiset kasvot.
Omistan OMalle sinne arvokisoihin tämän musiikkikappaleen, jolle maailmanmestari on antanut 2000-luvulla eurooppalaiset ja suomalaiset kasvot.
torstai 24. maaliskuuta 2011
Hahmotusoppia
Minotaurus, tuo outo ystävämme. ”Aina nälkä”, sanovat. Herkuleksen kädenpuristus ja terve moi. Se siitä proosasta, yy kaa koo, nyt.
Räknään yhteen tunnit ja minuutit ja sekunnitkin vielä siihen päälle. Käppyrät ja analyyssit siihen vielä oikein rosenteilla höystettynä. Ja vertailuluvut viime kaudesta ja kaikilta muiltakin kausilta siitä lähtien kun aloin reenailla ammattivalmentajan mulle räätälöimällä yksilöllisellä ohjelmalla siinä viidentoista ikävuoden huitteissa. Ja tavoitteena oli alusta lähtien pärjätä sitten aikuisissa, junnumitalistit on kunnossa liian aikaisin ja polttavat proppunsa loppuun ennen oikeita skaboja. Ne luuserit on epäonnistuneet urheilijoina ja ihmisinä. Niitä surkeampia ovat vain ihmiset, jotka eivät ole koskaan pärjänneet missään oikeassa urheilussa. No aikani räknättyäni ja ynnäiltyäni huomaan ilokseni, että viime vuoteen nähden viivan alla lukee hyvää 12 tuntia, 32 minuuttia ja 15 sekuntia. Hitto ko mie olen niiiiin kunnossa.
Urheilu, niin kuin kaikki muukin elämä, on lopulta matematiikkaa, vai uskaltaako kukaan teistä hipeistä vastaan väittää?
Räknään yhteen tunnit ja minuutit ja sekunnitkin vielä siihen päälle. Käppyrät ja analyyssit siihen vielä oikein rosenteilla höystettynä. Ja vertailuluvut viime kaudesta ja kaikilta muiltakin kausilta siitä lähtien kun aloin reenailla ammattivalmentajan mulle räätälöimällä yksilöllisellä ohjelmalla siinä viidentoista ikävuoden huitteissa. Ja tavoitteena oli alusta lähtien pärjätä sitten aikuisissa, junnumitalistit on kunnossa liian aikaisin ja polttavat proppunsa loppuun ennen oikeita skaboja. Ne luuserit on epäonnistuneet urheilijoina ja ihmisinä. Niitä surkeampia ovat vain ihmiset, jotka eivät ole koskaan pärjänneet missään oikeassa urheilussa. No aikani räknättyäni ja ynnäiltyäni huomaan ilokseni, että viime vuoteen nähden viivan alla lukee hyvää 12 tuntia, 32 minuuttia ja 15 sekuntia. Hitto ko mie olen niiiiin kunnossa.
Urheilu, niin kuin kaikki muukin elämä, on lopulta matematiikkaa, vai uskaltaako kukaan teistä hipeistä vastaan väittää?
tiistai 22. maaliskuuta 2011
maanantai 21. maaliskuuta 2011
Ponsisongs - raita 1
Tuulisessa Länsi-Kairassa olen taittanut kilometrejä viime viikkoina vailla minkäänlaista mielenkiintoa. Sitä on vain menty ja tehty. Taakse jäänyt kaamos oli tänä vuonna erityisen musta ja voimaton keho kieli myös mustasta tulevaisuudesta.
Kaikki muuttuu kuitenkin hyvin äkkiä. Eilen suksien lipsuessa välillä Kittisvaara-Ritavalkea alkoi pääkoppani tykittää joskus aimminkin esille ottamaani ns. henkilökohtaista Ponsitunnaria. Linkitän sen tuon ladulla koetun hetken kunniaksi tänne ja ilmoitan kaikille, että karhu on herännyt talviunilta.
- Täytyy sanoa, että tämä orkesteri peilaa aika hyvin muutamien ponsilaisten harjoittelua. Kalenteri tukossa samaa paskaa vuodesta toiseen.
Kaikki muuttuu kuitenkin hyvin äkkiä. Eilen suksien lipsuessa välillä Kittisvaara-Ritavalkea alkoi pääkoppani tykittää joskus aimminkin esille ottamaani ns. henkilökohtaista Ponsitunnaria. Linkitän sen tuon ladulla koetun hetken kunniaksi tänne ja ilmoitan kaikille, että karhu on herännyt talviunilta.
- Täytyy sanoa, että tämä orkesteri peilaa aika hyvin muutamien ponsilaisten harjoittelua. Kalenteri tukossa samaa paskaa vuodesta toiseen.
sunnuntai 20. maaliskuuta 2011
Klangi
Yhä Kiihtyvä Tauko on paras kuulemani runokirjan nimi. Haluaisin siihen samanlaisen tunnelman kuin Pet Shop Boysin Please-levyn kannessa on.
Ollapa karhukainen. Kestäisi mitä vain. Sanoisi vaan, että antaa tulla sata lasissa, mie en pelkää yhtään. Mitä kovempi vauhti sitä parempi; sopii mulle, kaikki. Kaiken lisäksi kahdeksalla jalalla juoksisi paremmin kuin näillä kahdella.
Jos olisin maalari, niin maalaisin oikein ison kuun.
perjantai 18. maaliskuuta 2011
"Harjoitellessani ajan raskaalla kaasupolkimella...
...ja siihen ei vaikuta edes Kioton ilmastosopimus, sitä dieseliä riittää" ja muita kuivia vertauksia huomenna kakkosen Urheilulauantaissa, aikavälillä 14:00 - 18:00
torstai 17. maaliskuuta 2011
Krakovalaiset natsiskinit vieköön...
...sitä, joka ei DDR:n sinikantista Valmennusoppia kuuntele!
Tämä ei ole poliittinen manifesti, ei edes 68-sivuinen vaaliohjelma. Pellon Ponsi ei ole minkään poliittisen aatteen seura. Takavuosina vallinnut vastakkainasettelu Toverien ja Ponnen välillä on paha muisto vain ja nykypäivänä koko laajan kairan laaja äärimmäisen kestävyysurheilun ystäväpiiri on meidän tukenamme.
Poliittisen aatteen sijaan seuramme levittää kestävyysurheilun ilosanomaa nöyrille ja sorretuille. Sitä sanomaa, joka saa sängen työntymään lommoisilta poskilta, silmien vajoamaan takaraivon tasalle, käsivarsien kuihtumaan peukalon vahvuisiksi ja rintakehän kaventumaan sykemittarin alla. Miehen haisemaan hieltä, naaman punottamaan, kädet tärisemään, jalat kouristelemaan mineraalinpuutteessaan. Viettämään illat yksin metsässä, yöt nukkumaan, aamut ravistelemaan ja virittämään. Syömään ituja, juomaan merisuolaa, paskomaan savea. Lista on loputon.
Listaan ei mahdu työnteko, ajallaan suoritetut opiskelut tai kapitalismi. Hienot autot, kauniit naiset, ravintolaillat, ehei. Ei löhölomat, viikonloppuvapaat, ei pitkät aamut. Kisat siihen mahtuu, ja harjoittelu. Harjoittelu näistä tärkeämpänä.
Harjoittelu on kaiken kestävyysurheilun ydin. Narsistit ja heikolla itsetunnolla varustetut brassailevat tuloksilla. Hyvien tulosten eteen ei tarvitse tehdä töitä. Hyvät tulokset syntyvät lahjakkuudella ja tehokkuudella tai toisella niistä. Tulokset eivät kerro, kuka on kovin urheilija. Sen kertoo harjoittelu.
Harjoittelu tapahtuu kesällä juosten, talvella hiihtäen. Kouvolan Palomäen kuntopolun tilanne sen sitten tarkemmin kertoo, kumpaa tehdään. Tai toisilla se on Kylävaaran puru, joillakin Ritiksen vitonen, kolmannella Ainiovaaran rinne ja neljänsillä Ruuhikairan tiestö - kertoo kumminkin.
Joskus monipuolisuuden nimissä poiketaan kuntopolulta metsään, ennakoidaan ja havainnoidaan, otetaan pari leimaa. Siihen tuo harjoitteluna pidettävä toiminta kuitenkin rajoittuu: juoksuun, hiihtoon ja suunnistukseen. Mitäpä muuta ihminen tarvitsee? Ei mitään. Venyttelyä? Kuntopiiriä? Korvaavaa? Ei tarvitse. Jokkerin ventti pienellä varauksella niille, jotka on rakenteeltaan lasia.
Elevaaran 70-lukuisuus puhuu ventin puolesta. Olihan silloin suomalainen kestävyysurheilu äärimmäistä kestävyysurheilua sanan kaikissa merkityksissä ja painolla joka tavulla. Harjoittelu koostui kovavauhtisesta juoksusta sekä pitkistä hiihdoista ja niihin se pohjautuu nykyäänkin.
Harjoittelun on oltava jatkuvaa. Jatkuvuus luonnistuu lujalla tahdolla. Kun heikkoina hetkinä tahto käskee kehoa kuin Muammar Gaddafi Libyaa, on tuloksena väkivallantekojen sijaan entistäkin kovempi urheilija. Jokaisen urheilijaksi mielivän on tunnustettava, että keholla on säännöllisesti oltava paha olla. Ilman pahaa oloa ei keho koskaan saa tuntea oikeata hyvää oloa.
Masokismiä harjoittelu ei ole. Masokismia on olla harjoittelematta. Harjoittelemattomaan kipu iskee peilillä. Psyykkisen kivun kaikki ymmärtävät, sen kuinka sattuu katsella itseään, kaltoin kohdeltua ruumista. Fyysinen kipu lyö salakavalasti. Kun ei tiedä, miltä tuntuu terveellä nuorella. Sellaisella, joka juoksee maratonin alle kolmeen tuntiin. Harjoittelemattoman osa ei ole häävi - voi pahoin, mutta ei tiedä sitä.
Harjoittelu on huumetta. Tieteilijät ovat nimittäneet sen endorfiiniksi. Tien laidalla se on nimetty raastamiseksi. Sydän lyö, keuhkot huutaa, jalat jauhaa ja matka taittuu kilometri toisensa jälkeen kovemmin ja kovemmin. Siitä se narkomania syntyy.
Edes epäonnistuneet taaperrukset eivät vieroita narkomania. Siellä jossain se uusi kulkupäivä odottaa. Jos talvisaikaan kulkee useammin kuin kerran kahdessa viikossa, on määriä lisättävä. Jos kolmeen viikkoon ei kulje, on kevenneltävä. Siinä on palautumisen seurantaa tarpeeksi, pähkinänkuoressa kaikki ortosykkeet, first beatit, happomittaukset, tasotestit.
Motivaatiotahan tämä huutaa. Motivaatio; riehuva palo, tulehtunut haava; ei synny maaninkavaaralaisittain isän tahdosta, ei valmentajan huudoista, ei maineesta, ei kunniasta. Motivaatio syntyy urheilijalla sisimmässä kuluista ja kulkemattomuuksista. Välillä toki turvaudutaan kairojen maisemiin, mutta työtä ne eivät puolestamme tee - päinvastoin.
Ponsilaisessa ilosanomassa ei sitä väkevämmän ilosanoman tavoin anneta toivoa rikkaille eikä armoa rukoileville. Yhteiskunta rakastaa linjaston pyörittäjää, professoria ja kauppiasta. Maailma rakastaa seikkailijaa. Kestävyysurheilija ei kysy armoa eikä näe toivoa. Kukaan ei rakasta kestävyysurheilijaa, ei edes kestävyysurheilija itse. Siksi tämä on täysin järjetöntä toimintaa. Ei tätä kukaan täysijärkinen tekisikään, saati lukisi tai varsinkaan kirjoittaisi.
Miksi sitten DDR ja sen sinikantinen kirja? Siksi, että sen alkuosa kelpaa hyvästä natsiropaganda-parodiasta ja vielä enemmän sen vuoksi, että sen loppuosassa on asiaa yhtä paljon kuin Timo Soinin puheissa paskaa. Ja silloin tuon sinikantisen kirjan loppuosan täytyy olla täyttä asiaa!
Tämä ei ole poliittinen manifesti, ei edes 68-sivuinen vaaliohjelma. Pellon Ponsi ei ole minkään poliittisen aatteen seura. Takavuosina vallinnut vastakkainasettelu Toverien ja Ponnen välillä on paha muisto vain ja nykypäivänä koko laajan kairan laaja äärimmäisen kestävyysurheilun ystäväpiiri on meidän tukenamme.
Poliittisen aatteen sijaan seuramme levittää kestävyysurheilun ilosanomaa nöyrille ja sorretuille. Sitä sanomaa, joka saa sängen työntymään lommoisilta poskilta, silmien vajoamaan takaraivon tasalle, käsivarsien kuihtumaan peukalon vahvuisiksi ja rintakehän kaventumaan sykemittarin alla. Miehen haisemaan hieltä, naaman punottamaan, kädet tärisemään, jalat kouristelemaan mineraalinpuutteessaan. Viettämään illat yksin metsässä, yöt nukkumaan, aamut ravistelemaan ja virittämään. Syömään ituja, juomaan merisuolaa, paskomaan savea. Lista on loputon.
Listaan ei mahdu työnteko, ajallaan suoritetut opiskelut tai kapitalismi. Hienot autot, kauniit naiset, ravintolaillat, ehei. Ei löhölomat, viikonloppuvapaat, ei pitkät aamut. Kisat siihen mahtuu, ja harjoittelu. Harjoittelu näistä tärkeämpänä.
Harjoittelu on kaiken kestävyysurheilun ydin. Narsistit ja heikolla itsetunnolla varustetut brassailevat tuloksilla. Hyvien tulosten eteen ei tarvitse tehdä töitä. Hyvät tulokset syntyvät lahjakkuudella ja tehokkuudella tai toisella niistä. Tulokset eivät kerro, kuka on kovin urheilija. Sen kertoo harjoittelu.
Harjoittelu tapahtuu kesällä juosten, talvella hiihtäen. Kouvolan Palomäen kuntopolun tilanne sen sitten tarkemmin kertoo, kumpaa tehdään. Tai toisilla se on Kylävaaran puru, joillakin Ritiksen vitonen, kolmannella Ainiovaaran rinne ja neljänsillä Ruuhikairan tiestö - kertoo kumminkin.
Joskus monipuolisuuden nimissä poiketaan kuntopolulta metsään, ennakoidaan ja havainnoidaan, otetaan pari leimaa. Siihen tuo harjoitteluna pidettävä toiminta kuitenkin rajoittuu: juoksuun, hiihtoon ja suunnistukseen. Mitäpä muuta ihminen tarvitsee? Ei mitään. Venyttelyä? Kuntopiiriä? Korvaavaa? Ei tarvitse. Jokkerin ventti pienellä varauksella niille, jotka on rakenteeltaan lasia.
Elevaaran 70-lukuisuus puhuu ventin puolesta. Olihan silloin suomalainen kestävyysurheilu äärimmäistä kestävyysurheilua sanan kaikissa merkityksissä ja painolla joka tavulla. Harjoittelu koostui kovavauhtisesta juoksusta sekä pitkistä hiihdoista ja niihin se pohjautuu nykyäänkin.
Harjoittelun on oltava jatkuvaa. Jatkuvuus luonnistuu lujalla tahdolla. Kun heikkoina hetkinä tahto käskee kehoa kuin Muammar Gaddafi Libyaa, on tuloksena väkivallantekojen sijaan entistäkin kovempi urheilija. Jokaisen urheilijaksi mielivän on tunnustettava, että keholla on säännöllisesti oltava paha olla. Ilman pahaa oloa ei keho koskaan saa tuntea oikeata hyvää oloa.
Masokismiä harjoittelu ei ole. Masokismia on olla harjoittelematta. Harjoittelemattomaan kipu iskee peilillä. Psyykkisen kivun kaikki ymmärtävät, sen kuinka sattuu katsella itseään, kaltoin kohdeltua ruumista. Fyysinen kipu lyö salakavalasti. Kun ei tiedä, miltä tuntuu terveellä nuorella. Sellaisella, joka juoksee maratonin alle kolmeen tuntiin. Harjoittelemattoman osa ei ole häävi - voi pahoin, mutta ei tiedä sitä.
Harjoittelu on huumetta. Tieteilijät ovat nimittäneet sen endorfiiniksi. Tien laidalla se on nimetty raastamiseksi. Sydän lyö, keuhkot huutaa, jalat jauhaa ja matka taittuu kilometri toisensa jälkeen kovemmin ja kovemmin. Siitä se narkomania syntyy.
Edes epäonnistuneet taaperrukset eivät vieroita narkomania. Siellä jossain se uusi kulkupäivä odottaa. Jos talvisaikaan kulkee useammin kuin kerran kahdessa viikossa, on määriä lisättävä. Jos kolmeen viikkoon ei kulje, on kevenneltävä. Siinä on palautumisen seurantaa tarpeeksi, pähkinänkuoressa kaikki ortosykkeet, first beatit, happomittaukset, tasotestit.
Motivaatiotahan tämä huutaa. Motivaatio; riehuva palo, tulehtunut haava; ei synny maaninkavaaralaisittain isän tahdosta, ei valmentajan huudoista, ei maineesta, ei kunniasta. Motivaatio syntyy urheilijalla sisimmässä kuluista ja kulkemattomuuksista. Välillä toki turvaudutaan kairojen maisemiin, mutta työtä ne eivät puolestamme tee - päinvastoin.
Ponsilaisessa ilosanomassa ei sitä väkevämmän ilosanoman tavoin anneta toivoa rikkaille eikä armoa rukoileville. Yhteiskunta rakastaa linjaston pyörittäjää, professoria ja kauppiasta. Maailma rakastaa seikkailijaa. Kestävyysurheilija ei kysy armoa eikä näe toivoa. Kukaan ei rakasta kestävyysurheilijaa, ei edes kestävyysurheilija itse. Siksi tämä on täysin järjetöntä toimintaa. Ei tätä kukaan täysijärkinen tekisikään, saati lukisi tai varsinkaan kirjoittaisi.
Miksi sitten DDR ja sen sinikantinen kirja? Siksi, että sen alkuosa kelpaa hyvästä natsiropaganda-parodiasta ja vielä enemmän sen vuoksi, että sen loppuosassa on asiaa yhtä paljon kuin Timo Soinin puheissa paskaa. Ja silloin tuon sinikantisen kirjan loppuosan täytyy olla täyttä asiaa!
L
”Rajan piirsin taa”, lauloi ja soitti Liekki Rajan Piirsin Taa -levynsä nimikappaleella.
”Rajan leimallisin piirre on, että siihen sisältyy vähintään kaksi näkökulmaa, se rajaa, erottaa ja määrittelee kaksi osapuolta; todellisuus näyttää erilaiselta rajan toisella puolella”, kirjoitti puolestaan Max Engman Raja-kirjassaan.
Tämä teksti ei lopu sitaattiin. Rajankäynti, rajatapaus, rajallisuus, rajamuodollisuus, rajatila, raja-arvo; olla raukoilla rajoilla, rajojen sisällä, rajan tällä tai tuolla puolen. Raja on muodostettu kahdesta a-kirjaimesta, joiden eteen on heitetty kirjaimet r ja j. Aivan hyvin ne olisivat voineet olla myös r ja r. Ja enää olisi tarvittu ihan pienen pieni mellakka niin jo olisi ollut tempoilevaa menoa taas vaihteeksi stereoissa. Rajat ovat ihmisen luoma konstruktio. Rajat eivät tempoile irti itsestään. Ne siirretään väkisin. Urheilussakin on rikottava rajoja tai mentävä niiden yli, jos haluaa niiden siirtyvän tai haluaa vapautua niistä ja niiden rajoituksista. Älä anna lapsellesi kiertotietä vaan anna vasara ja taltta. Rajaus ja sen mahdollisuus olla rajaamatta itseään ulos itsestään; vastausta vailla?
L-kirjassa ollaan erään ihmisen rajoilla.
Seuraavan viimeisimmästä Akkarista peräisin olevan lainauksen myötä täältä, maailman rauhallisimmalta rajalta, oikein hyvää yötä. ”…85 prosenttia henkisestä pääomastani on peräisin Aku Ankasta.”
Hah, loppuipas sittenkin.
tiistai 15. maaliskuuta 2011
Penkka
Penkan jyrkkyys korreloi kunnon kanssa: mitä loivemmalta mäki tuntuu, sitä paremmassa tikissä on. Oiva kunto näkyy myös halussa löytää entistä jyrkempiä seiniä kavuttavaksi. Jos tämä tuntuu loivalta niin olet kunnossa.
Joskus se penkkakin on kavuttava, joten tee se nyt.
Jk Keitä ne olivat ne kylmän sodan lapset? 50-luku oli viattomuuden aikaa: linnut lauloi ja kaikilla oli taas kivaa puolen vuosisadan tauon jälkeen. 60-luvulla haluttiin olla idealisteja, 70-luvulla kukaan ei enää jaksanut muutamia viimeisiä mohikaaneja ja jääräpäitä lukuun ottamatta hakata päätään seinään tai muuriin. 80-luvulla depressio söi lapsensa, lopultakin. Mutta todellinen kysymys kuuluu: millainen on post-moderni urheilija?
Joskus se penkkakin on kavuttava, joten tee se nyt.
Jk Keitä ne olivat ne kylmän sodan lapset? 50-luku oli viattomuuden aikaa: linnut lauloi ja kaikilla oli taas kivaa puolen vuosisadan tauon jälkeen. 60-luvulla haluttiin olla idealisteja, 70-luvulla kukaan ei enää jaksanut muutamia viimeisiä mohikaaneja ja jääräpäitä lukuun ottamatta hakata päätään seinään tai muuriin. 80-luvulla depressio söi lapsensa, lopultakin. Mutta todellinen kysymys kuuluu: millainen on post-moderni urheilija?
maanantai 14. maaliskuuta 2011
Myyräntyötä
Perinteiseen tapaan kevään kisajärjestäjät pihtaavat kilpailumaastoistaan tietoja kuin aluevalmennustoiminta määrärahojaan Tampere-Turku-Jyväskylä -akselin ulkopuolelle, joten tässäpä Silja-Rastien ja Huippiksen avauksen kilpailumaasto. Ennakkotietoina annettu tällä kertaa "huippuluokan avokalliomaasto", "ensikäyttö" ja "opastus Husontien risteyksestä", joten Pöylän ja Härkähaan väliinhän se ilmiselvästi menee.
ps: En ole täpinöissäni.
ps: En ole täpinöissäni.
sunnuntai 13. maaliskuuta 2011
Rusinan kokoiset aivot
Sori tämä hektinen päivitystahti, mutta ei mulla mitään asiaa ollut.
Paitsi, että revontulet iski mestoille. Huisii!
Ponnen mies
Sinä olet Espanjassa - Minä jään Suomeen
Sinä juokset korridoria - Minä hiihdän distanssia
Sinä makaat rannalla - Minä istun luennolla
Sinä otat aurinkoa - Minä nappailen vitamiineja
Sinä juot punaviiniä - Minä tankkaan merisuolaa
Sinä ajat Ferrarilla - Minun Mese ei käynnisty
Sinä lennät Suomeen - Minä lähden lenkille
Sinulla kulkee Billnäsissä - Minulla sujuu kesällä
Torstai 24.3.2011 on se päivä kun Billnäs perutaan.
Sinä juokset korridoria - Minä hiihdän distanssia
Sinä makaat rannalla - Minä istun luennolla
Sinä otat aurinkoa - Minä nappailen vitamiineja
Sinä juot punaviiniä - Minä tankkaan merisuolaa
Sinä ajat Ferrarilla - Minun Mese ei käynnisty
Sinä lennät Suomeen - Minä lähden lenkille
Sinulla kulkee Billnäsissä - Minulla sujuu kesällä
Torstai 24.3.2011 on se päivä kun Billnäs perutaan.
lauantai 12. maaliskuuta 2011
Kuukauden urheilija avautuu
Kansainvälisen Suunnistusliiton kuukauden urheilija avautuu: Hiihtosuunnistus on laji epäonnistuneille suunnistajille.
Lue lisää...
Lue lisää...
tiistai 8. maaliskuuta 2011
Legenda - Teemu Kattilakoski
Sunnuntaina oli Mikko Hannulalla radiouransa tilaisuus laittaa kaikki historiatietämyksensä peliin ja ladata Yleisradiossa kaikkien aikojen selostus. Silloin kun Teemu Kattilakoski kipusi Midtstubakkenia uransa viimeistä kertaa, ei olisi pitänyt todeta tylsästi "hänen olleen kansallista kärkeä Lahden skandaalin ajoista lähtien." Kattilakoski on Lahden jälkeisinä aikoina ollut paljon muutakin kuin kansallista kärkeä!
Nimittäin, kun Suomen hiihto oli uppoava laiva Bermudalla, äyskäröi Kattilakoski yksinäisenä työmiehenä pitäen purkin pinnalla. Vuonna 2003 Val di Fiemmen kisojen viimeisenä päivänä näkyi valoa pitkän ja pimeän suomalaisen hiihtotunnelin päässä, kun Kattilakoski rypisti itsensä kahdeksannelle sijalle viidelläkympillä todeten: "Olen hiihtäjänä vielä melkoinen raakile."
Raakile hakkasi lukuisiin maailmancupin viesteihin ankkuriosuuden pohja-ajat juuri silloin, kun kukaan ei antanut toivoa suomalaiselle mieshiihdolle. Virpi Kuitunen palasi dopingpannastaan koko kansan Virpiksi, mutta harvoin juhlimaan pääsevä vapaan spesialisti oli kansan silmissä yhtä höttöä kuin koko mieshiihtomme. Terästäkin lujemman miehen ladun avaajan rooli onkin yksi suomalaisen urheiluhistorian julkisesti aliarvostetuimmista urheilu-urista.
Suomalaisella nanolla päällystetyllä koivulla on liikahdettu ja äyskäröity suomalainen mieshiihto nykyiseen kukoistukseensa - yhden miehen voimin.
Nimittäin, kun Suomen hiihto oli uppoava laiva Bermudalla, äyskäröi Kattilakoski yksinäisenä työmiehenä pitäen purkin pinnalla. Vuonna 2003 Val di Fiemmen kisojen viimeisenä päivänä näkyi valoa pitkän ja pimeän suomalaisen hiihtotunnelin päässä, kun Kattilakoski rypisti itsensä kahdeksannelle sijalle viidelläkympillä todeten: "Olen hiihtäjänä vielä melkoinen raakile."
Raakile hakkasi lukuisiin maailmancupin viesteihin ankkuriosuuden pohja-ajat juuri silloin, kun kukaan ei antanut toivoa suomalaiselle mieshiihdolle. Virpi Kuitunen palasi dopingpannastaan koko kansan Virpiksi, mutta harvoin juhlimaan pääsevä vapaan spesialisti oli kansan silmissä yhtä höttöä kuin koko mieshiihtomme. Terästäkin lujemman miehen ladun avaajan rooli onkin yksi suomalaisen urheiluhistorian julkisesti aliarvostetuimmista urheilu-urista.
Suomalaisella nanolla päällystetyllä koivulla on liikahdettu ja äyskäröity suomalainen mieshiihto nykyiseen kukoistukseensa - yhden miehen voimin.
torstai 3. maaliskuuta 2011
Tuoremehua oheen
Täytyy tähän saumaan todeta kuten Sipe jossain vuosituhannen alun Jyrkissä, että jos kymmenen vuotta syö pelkkää perunamuusia niin alkaa kaipaamaan tuoremehua siihen oheen. Mielestäni perunamuusi ja tuoremehu on ravintona aika yrjöttävän kuuloinen yhdistelmä, mutta hyvähän tuo vertaus on.
Nimittäin tämä Manowar-linja blogiteksteissä Figth For the Metal ja Having Metal We Will Die -meinikeineen rupeaa puuduttamaan paatuneempaakin fiilistelijää. Siispä totean lakonisesti, että hyvät setit tänään Pellon keskustassa. Toivelistalla on enää kepun leväperäisen maaseutupolitiikan tuloksena tyhjentyvät asuintalot. Olisihan se hienoa kun kaikki pihamaat voisi poistaa. Vähän niin kuin Anal Thudnerin Jutila totesi, että kaikki soittimet voisi levyn teon jälkeen polttaa niin kukaan ei sais samanlaisia saundeja.
Nyt tais vertaus vähän ontua...
Nimittäin tämä Manowar-linja blogiteksteissä Figth For the Metal ja Having Metal We Will Die -meinikeineen rupeaa puuduttamaan paatuneempaakin fiilistelijää. Siispä totean lakonisesti, että hyvät setit tänään Pellon keskustassa. Toivelistalla on enää kepun leväperäisen maaseutupolitiikan tuloksena tyhjentyvät asuintalot. Olisihan se hienoa kun kaikki pihamaat voisi poistaa. Vähän niin kuin Anal Thudnerin Jutila totesi, että kaikki soittimet voisi levyn teon jälkeen polttaa niin kukaan ei sais samanlaisia saundeja.
Nyt tais vertaus vähän ontua...
keskiviikko 2. maaliskuuta 2011
Maaliskuun maasto - Makkaravaara
"SM-hiihtojen vuoden 1993 viimeinen kiusaus lankesi Pellon Ponnen osalle huhtikuun ensimmäisenä viikonvaihteena. Kauden aiemmissa SM-kisoissa oli silloin tällöin kuulunut natinaa liian helpoista maastoista; tällä kertaa nuo puheet olivat poissa, sillä Ritavalkean maastoissa jokainen sai kiipeilykokemusta takuulla tarpeekseen." -Hiihtovuosi 1993
Pellon Ritavalkean hiihtokeskuksen ladut nousevat aluksi Ritavaaran rinteille. Ritavalkean huippu jää legendaariselta kympiltäkin saavuttamatta, mutta ladun loppupuolen kahden kilometrin lähes yhtämittainen nousu päättyy Makkaravaaran laelle.
Kymppiä ei nykyään enää avata ja vitosenkin aukipidosta on ajoittain huolehtinut Ponnen suunnistajat suksineen. Makkaravaaran nousu hapottaa ajatuksissakin sen kokeneilla. Kliseeltä kuulostava kommentti eräältä pellolaiselta kapitalistilta - ne pojat on vuodattanu hikeä tuhansia litroja näihin rinteisiin - pitänee paikkansa. Jokaisen pellolaislähtöisen suunnistajan kotipaikka uran alkuvaiheilta on löytynyt Ritavalkean laduilta ja Makkaravaaran nousuista.
Pitkän ja pimeä syksyn aikana tahkotut kierrokset ovat kantaneet hedelmää keväisin. Etelän vuoret ovat tuntuneet pikkumäiltä ja Alppien rinteet siedettäviltä.
Syksyllä heikkoja sortava Ritavalkea puhkeaa kukkaansa keväisin, kun kuntoladut kiertyvät sen rinteiden suuntaisiksi nautiskeluladuiksi ja laskettelurinteen bussintuomat kiljuvat kilpaa auringon kanssa. Kevään kukinta tuo maisemaan iloa ja rakkautta, mutta sisimmässään Ritavalkea odottaa taas tulevaa syksyä ja uutta mahdollisuutta lannistaa kovimmatkin koneet - kestävyysurheilijat.
Makkaravaaran (vas.) jylhä silhuetti kevätauringon loisteessa. Ritavaaran (oik.) rinteillä iloitaan alamäestä.
Pellon Ritavalkean hiihtokeskuksen ladut nousevat aluksi Ritavaaran rinteille. Ritavalkean huippu jää legendaariselta kympiltäkin saavuttamatta, mutta ladun loppupuolen kahden kilometrin lähes yhtämittainen nousu päättyy Makkaravaaran laelle.
Kymppiä ei nykyään enää avata ja vitosenkin aukipidosta on ajoittain huolehtinut Ponnen suunnistajat suksineen. Makkaravaaran nousu hapottaa ajatuksissakin sen kokeneilla. Kliseeltä kuulostava kommentti eräältä pellolaiselta kapitalistilta - ne pojat on vuodattanu hikeä tuhansia litroja näihin rinteisiin - pitänee paikkansa. Jokaisen pellolaislähtöisen suunnistajan kotipaikka uran alkuvaiheilta on löytynyt Ritavalkean laduilta ja Makkaravaaran nousuista.
Pitkän ja pimeä syksyn aikana tahkotut kierrokset ovat kantaneet hedelmää keväisin. Etelän vuoret ovat tuntuneet pikkumäiltä ja Alppien rinteet siedettäviltä.
Syksyllä heikkoja sortava Ritavalkea puhkeaa kukkaansa keväisin, kun kuntoladut kiertyvät sen rinteiden suuntaisiksi nautiskeluladuiksi ja laskettelurinteen bussintuomat kiljuvat kilpaa auringon kanssa. Kevään kukinta tuo maisemaan iloa ja rakkautta, mutta sisimmässään Ritavalkea odottaa taas tulevaa syksyä ja uutta mahdollisuutta lannistaa kovimmatkin koneet - kestävyysurheilijat.
Villeinkään mielikuvitus ei kykene ymmärtämään sitä tunnepurkausta, minkä Jukka Hartonen on kokenut tämän maiseman avauduttua Makkaravaaran laelta: Takana 48 kilometriä kilvanhiihtoa mitä vaativimmissa maastoissa ja viimeisimpänä loputon nousu Makkaravaaran rinteillä. Edessä enää pari kilometriä alamäkeä ja ylivoimainen Suomen mestaruus kuninkuusmatkalla.
tiistai 1. maaliskuuta 2011
Boo Radleys saa siipeensä pahemman kerran
”I Fancy Laura Marling” lauloi siinä yhden miehen orkesteri Beans On Toast näin Kulttuuria kolmelle korvalle - ohjelman alkajaisiksi tänä iltana. Tulihan tuosta englantilaisen folkseireenin ylityslaulusta hieman mieleen Suomessakin viime kesänä vieraillut Seasick Steve eikä vähiten kummankin viehtymyksestä keinutuoleihin. Laura Marlingia muuten kuulemme vielä tänään ohjelman lopuksi, joten ei hätää pojat!
Sitten asiaan. Tänään vieraanamme ovat Mika Lietzén vuonna 2008 julkaistun Elegia-teoksen päähenkilöt, joilla ei muistaakseni ole kummallakaan nimeä. Olkoot vaikka Herra Huu ja Neiti Aika. Mutta pitemmittä löpinöittä tervetuloa kummallekin.
Kiitos. Kiitos.
Ensinnäkin täytyy kysyä, että miten teillä yhteiselo on sujunut edellisen kohtaamisemme jälkeen; Onko elämä rullannut tuttuja raiteita vai onko kenties eksytty metsään pahemman tai miksei paremman kerran.
Heh heh. Siinä se on rullannut kuin ennenkin. Jos viittaat tuohon viime kohtaamisemme aikana ilmenneeseen polarisaatioon välillämme, niin voin vakuuttaa, että nyt kaikki on reilassa enemmän kuin hyvin.
No sepä mukava kuulla. Maailmassa on aivan liikaa epäonnistuneita parisuhteita, vai mitä.
Retoriseen kysymykseen vastaus niinkö. Hah ha.
Asiasta päärynäpuuhun. Onko muuten ollut mitään tietoa mahdollisesta paluustanne kirjan lehdille tulevaisuudessa? Minua ainakin kiinnostaisi lukea lisää.
No sanotaanko vaikka niin, että sinäkään et, vaikka mielestäni paljon aivan täyttä dadaistista muka itsereflektiivistä hölynpölynhöpönlöpönhöpölöpöä luetkin, haluaisi lukea mitään näin tylsää. Sipulien kuoriminenkin saisi aikaan luonnollisemman liikutuksen.
Siitäpä tulikin mieleeni, että kun täällä kerta ollaan puhumassa järkeviä niin mitkä asiat ovat liikuttaneet teitä viime aikoina.
Pyörä nyt ainakin ja hetkinen kuumailmapallo. Joo kuumailmapallo.
Missä olette matkustelleet viime aikoina; vaikka sitten kuumailmapallolla tai vaikka pyörällä.
Käytiin tuossa kiertämässä Aasiaa, mutta vain mielikuvissamme. Reaaliset mahdollisuudet matkusteluun ovat olleet muuten kortilla, niin posti kuin luotto sellaisella.
Nyt ollaan päästy siihen vaiheeseen ohjelmaa, että on pakko tiedustella sitä mitä olette lukeneet viime aikoina.
En ole kerinnyt valitettavasti lukemaan kuin antropologian opintoihini kuuluvia tenttikirjoja. Mutta kesällä yritän korjata vajeen.
Entäs sinä sitten.
Olen lukenut sähkölaskuja ja Sartrea.
Jaa sepä kiva kuulla. Siis se, että luet Sartrea. Minäkin nimittäin luen.
Sartre oli muuten pöllö.
Aijaa. Miten niin tai anti olla. Teillä on mukananne jotain lempimusiikkianne.
Kyllä tässä on uutta Akron/Family-tuotosta Akron/Family II: The Cosmic Birth and Journey of Shinju TNT. Kuunnellaanko koko levy. On nimittäin timangia tavaraa.
Sen saatan uskoa, joten pistetään pyörimään.
---
Huh, olipa se hurjaa menoa.
Jep, varmasti vuoden lopussakin tätä hehkutetaan edelleen ja edelleen.
Niin ja kaiken muun hyvän lisäksi he ovat Oregonista Portlandista. Siellä kuulemma paljon metsiä.
Hei, mutta siinä kaikki tältä erää, joten on aika kiittää vieraitamme.
Eipä kestä. Kauan. Heh.
Ja loppuun sitä lupaamaani Laura Marlingia, jonka myötä oikein hyvää yötä kaikille ja lopuille muuten vaan terveisiä.
Kirjoittaja lukee ja juo vettä
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)